sunnuntai 31. elokuuta 2014

Rotu-rasistimellakoiden alkusyy selvitetty

Päivitys 1.9. 2014: Lisätty linkkejä.
Päivitys klo 09:52:
MTV, 30.8. 2014: Ampumatilastot yhä karumpia: “New York on kuin villi länsi – syy pormestarin”
Mitä tapahtui New Yorkille, kun virkaan astui suvaitsevainen?
.... Uusimmat tilastot repivät poliisilaitoksen ja kaupungin johdon välejä entuudestaan. Kenttätyötä tekevät poliisit pitävät de Blasion määräyksiä lamaannuttavina.
Aiemmin poliisi meni väliin, mikäli jokin tilanne näytti epäilyttävältä. Nyt poliisi on ottanut etäisyyttä.
– Meidän on ollut pakko antaa olla. Emme enää viitsi sekaantua, koska siitä tulee ongelmia, toteaa Brooklynin pahamaineisella Brownsvillen alueella työskentelevä poliisi MTV Uutisille nimettömänä. .....
* * *

Lukekaa ensin noiden alla olevien linkkien tarinat, niin näette mediasta helpommin juttuja, jotka osoittavat yhteiskunnan luisuneen eriarvoisuuden ylistämiseen, mikä merkitsee menoa täydelliseen arvottomuuteen. Eriarvoisuuden vallitessa yhteiskunta ei suvaitse erilaisuutta, koska ihmiset laitetaan muutamiin luokkiin, joiden sisällä heidän oletetaan pysyvän ja elävän. Esimerkiksi muslimit, mustat, homot ja lesbot on laitettu kaikkien muiden luokkien yläpuolelle, joiden yläpuolella on ainoastaan suvikset nirppanokkineen (mukasuvaitsevaiset).

Suvaitsevaiset ovat yksin syyllisiä kaikkinaisiin levottomuuksiin, koska suvaitsevaisuudessa ns. vähemmistöille kehittyy kusta päähän. Jopa USA:n rotumellakat johtuvat siitä, että mustat ollaan suvaitsevaisuuspolitiikalla saatu uskomaan olevansa suojattuja kaikilta ulkopuolisilta vaikutteilta ja teoilta:
HA, 29.8. 2014: Pastori Fergusonissa: Mustan miehen suurin uhka on toinen musta mies
Mustia miehiä tapetaan USA:ssa runsaat 5 000 vuodessa, ja yli 90 prosenttia tappajista on mustia
"Kunpa mustat järkyttyisivät yhtä paljon silloin, kun mustat ampuvat toisiaan, kuin silloin, kun valkoinen ampuu mustan", sanoo pastori Earl E. Nance Jr.
AL, 16.8. 2014: USA:n mellakat sytyttänyt ampumatapaus edelleen epäselvä – "käveli keskellä katua"


Sama nähdään nyt Ruotsissa, missä virkavalta ei saa koskea maahanmuuttajiin, koska muutoin suvikset vaativat maahanmuuttajia suuttumaan -- ja poliisia syytetään rasismista! HALLOO!
Jansson, 5.5. 2014: Totalitarismi etenee Ruotsissa - maahanmuuttopolitiikankin arvostelu kriminalisoidaan
Sikolätti, 27.8. 2014: Poliisi kriisikokousti Rinkebyn levottomuuksien vuoksi
Rähmispossu, 29.8. 2014: ”Ei mikään naurettava syyte”
"Suomeksi sanottuna: Se ketä järkyttyy helpoimmin ja ken on vihaisin, voittaa aina."
Sikolätti, 31.8. 2014: ”Kiihotuslaki on ottanut sananvapaudesta niskalenkin”
Rämis, 30.8. 2014: Nyt Rinkebyssä kivitetellään jo rakennusmiehiäkin
UETimes, 17.4. 2014: Sweden passes law that will prosecute people for criticizing immigration
Fria Tider, 16.4. 2014: Nya lagen: Lättare åtala den som förolämpar invandrare eller makthavare
European Daily, 14.4. 2014: Sweden: New law to make it easier to prosecute those who insult immigrants, politicians.
Sikolätti, 29.8. 2014: Silpomiset pimittäneestä Norrköpingistä kantelu oikeusasiamiehelle


Sama meno nähdään Briteissäkin. Suvaitsevaiset ovat itse syyllisiä siihen, että maahanmuuttajien tekosiin puuttuvia syytetään rasismista ja allahinpilkasta, joten viranomaiset pelkäävät puuttua maahanmuuttajien rikoksiin, koska suvaitsevat ovat ensimmäisinä heittämässä kiviä syyttömien niskaan:
YLE, 27.8. 2014: Rasistin leimaa pelännyt kaupunki ei puuttunut seksuaalirikoksiin – 1 400 lasta joutui uhriksi 16 vuoden aikana
Tappis, 2008: Tuhannet brittitytöt seksiorjina
Freedom Foundation: Helppoa lihaa (Easy Meat) Brittitytöllä on 153 kertaa suurempi mahdollisuus tulla raiskatuksi muslimin kuin ei-muslimin taholta
HS, 27.2. 2009: Britanniassa on jo 12 sharia-oikeusistuinta
Daily Mail, 23.3. 2014: Sharia law to be enshrined in British legal system as lawyers get guidelines on drawing up documents according to Islamic rules
The Guardian, 29.8. 2014: The untold story of how a culture of shame perpetuates abuse. I know, I was a victim

Sikolätti, 29.8. 2014: Poika piti ottaa pois koulusta – ”Hän ei jaksanut enää”

Suvaitsevaisuudessa valta annetaan roskaväelle, koska eriarvoisuutta ylistävä suvaitsevaisuuspolitiikka ei näe arvoa missään, sillä eriarvoisuuden ylistäminen on typeryyden (se on arvottomuuden, väärien arvojen, barbaarisuuden) ylistämistä.
Timo Vihavainen., 29.8. 2014: Roskaväen valta

According to the Swedish law:
  • Criticizing or denying any part of the immigration policy is punishable by death.
  • Criticizing or denying tolerance is punishable by death.
  • Criticizing or denying islam is punishable by death.
  • The list goes on.
Rotumellakoiden ja rasistisyytösten lähde on suvaitsevaisuuspolitiikka. Maahanmuuttajilla, homoilla, naisilla (plus feministeillä), muslimeilla ja värillisillä on kusi noussut päähän; suvaitsevaiset kusevat niiden päähän, joita he ylistävät.

Maahanmuuttajilla, muslimeilla, naisilla, homoilla jms. ei voi oletusarvoisesti olla yhteispohjoismaisia arvoja, eikä ole viisasta puhua yhteispohjoismaisista arvoista silloin, kun ylistetään maahanmuuttajien kivikautisia arvoja.
Vain sivistynyt kasvatus ohjelmoi kunnon ihmiselle yhteispohjoiset arvot, joka ei siedä eriarvoisuutta, mutta sietää erittäin hyvin erilaisuutta. Ilman kunnon kasvatusta ihmisen päähän ei ohjelmoidu sivistystä.

Erilaisuus on kielletty eriarvoisuutta ylistävässä suvaitsevaisuusmediapelissä.

torstai 28. elokuuta 2014

Islamin hupulliset miehet kohta historiaa

Ehkäpä jo parinkymmenen vuoden päästä islamistien ei enää tarvitse huppupäässä katkoa päitä, koska silloin isossa osassa Euroopan maista muslimit ovat enemmistönä, jonka seurauksena täällä vallitsee sharia, jonka mukaan vain reiällisten ihmisten pitää pitää huppua siksi, ettei tapillisten tarvitse itse hillitä itseään. (Naisia ei huputeta siksi, että sitä vaatisi uskonto, vaan vain siksi, että muslimit ovat haluttomia kehittämään itsehillintää)
On varmaan suuri helpotus jihadisteille, kun he voivat huputtomina ilman pelkoa katkoa päitä.
Katos kuinka hakukone auttaa näkemään oikein: Toilet signs in ISIS land
Sikolätti, 20.7. 2014: Islam Net varoittaa huivikiellon seuraamuksista

US-blogi, 25.8. 2014: Onko Suomi islamilainen valtio 50 v. päästä?
Kansan Uutiset, 13.12. 2013: Suomen islamisoituminen kestää laskennallisesti yli sata vuotta
Suomen KL, 28.8. 2014: Kysely: Isis-terrorijärjestöllä kannatusta myös Euroopassa
Katos kuinka Google voi auttaa: Islamisoituminen
Katos kuinka netti voi auttaa: Islam valtaa Euroopan
Katos kuinka kone voi auttaa: Islamification
Rähmispossu, 28.8. 2014: Muhis on nyt yleisin miehen etunimi Oslossa
HS, 30.8. 2014: BBC: Yleisin miehen nimi Oslossa on Mohammed
HS, 27.2. 2009: Britanniassa on jo 12 sharia-oikeusistuinta
Daily mail, 12.6. 2014: 'Infidels must wear red collars and shave heads':
'Nazi' vision of Muslim Britain from Imam who ran 'Isis' barbecue in Cardiff park



Monet monikulttuurisuutta haluavat väittävät, ettei väkivalta ja päiden katkominen kuulu islamiin. No. Koraanissa kuitenkin selvästi Allah vaatii uskovaisiltaan erinomaisen hyvää testiä, jolla he voivat osoittaa uskollisuutensa Kuun  jumalalleen.

Darb ar-riqab
Koraani, suura 8, säkeitä:12-17:
[Remember] when your Lord inspired to the angels, "I am with you, so strengthen those who have believed. I will cast terror into the hearts of those who disbelieved, so strike [them] upon the necks and strike from them every fingertip."
That is because they opposed Allah and His Messenger. And whoever opposes Allah and His Messenger - indeed, Allah is severe in penalty.
"That [is yours], so taste it." And indeed for the disbelievers is the punishment of the Fire.
....
And you did not kill them, but it was Allah who killed them. And you threw not, [O Muhammad], when you threw, but it was Allah who threw that He might test the believers with a good test. Indeed, Allah is Hearing and Knowing.

Koraani, suura 47, säe 4:
So when you meet those who disbelieve [in battle], strike [their] necks until, when you have inflicted slaughter upon them, then secure their bonds, and either [confer] favor afterwards or ransom [them] until the war lays down its burdens. That [is the command]. And if Allah had willed, He could have taken vengeance upon them [Himself], but [He ordered armed struggle] to test some of you by means of others. And those who are killed in the cause of Allah - never will He waste their deeds.

Ihmettelen,  millaisia painajaisia nuo pään katkojat joutuvat kokemaan, mutta onneksi vasemmistolaiset varmaan pitävät heitä (pyhiä taistelijoita (jihadisteja)) sotaveteraaneina, joille kuuluu sotatressin/taistelutrauman hoito... SDP:n kansanedustaja huolestui jihadistien tapaturmasuojasta.
Wikipedia, PTSD - Traumaperäinen stressihäiriö

On se vaan kumma, että pelkkä epäusko riittää syyksi teurastaa ihmiset? Onneksi Allah julistaa, että eivät muslimit suinkaan teurasta epäuskoisia, vaan Allah itse: And you did not kill them, but it was Allah who killed them,... Tuo koraanin lause varmaan päästää päiden katkojat syyllisyyden tunteistaan irti, joten he eivät ehkä sittenkään sairastu taistelutraumaan, mutta varmaan heillä on ampumahaavoja ja veitsellä aiheutettuja haavoja, joita vasemmiston pitää varmaan hoitaa. Antaahan Allah muslimeille sossurahatkin, eikä suinkaan pottunokat: Sossuraha tulee Allahilta -blogi, 14.8. 2014

Lisää: Meforum: Beheading in the Name of Islam

Youtube, 24.8. 2014: Hollywood Condemns Muhammad
"The problem is that the quotation in article seven was taken directly from Muhammad himself. Hence, all of these entertainers have condemned Muhammad, Islam, and the Quran."

According to the Sharia law:
  • Theft is punishable by amputation of the right hand (above).
  • Criticizing or denying any part of the Quran is punishable by death.
  • Criticizing or denying Muhammad is a prophet is punishable by death.
  • Criticizing or denying Allah, the moon god of Islam is punishable by death.
  • A Muslim who becomes a non-Muslim is punishable by death.
  • A non-Muslim who leads a Muslim away from Islam is punishable by death.
  • A non-Muslim man who marries a Muslim woman is punishable by death.
  • A man can marry an infant girl and consummate the marriage when she is 9 years old
  • Girls' clitoris should be cut Muhammad's words in Book 41, Kitab Al-Adab, Hadith 5251).
  • A woman can have 1 husband, but a man can have up to 4 wives; Muhammad can have more.
  • A man can unilaterally divorce his wife but a woman needs her husband's consent to divorce.
  • A man can beat his wife for insubordination.
  • Testimonies of four male witnesses are required to prove rape against a woman.
  • A woman who has been raped cannot testify in court against her rapist(s).
  • A woman's testimony in court, allowed only in property cases, carries half the weight of a man's.
  • A female heir inherits half of what a male heir inherits.
  • A woman cannot drive a car, as it leads to fitnah (upheaval).
  • A woman cannot speak alone to a man who is not her husband or relative.
  • Meat to be eaten must come from animals that have been sacrificed to Allah - i.e., be Halal.
  • Muslims should engage in Taqiyya and lie to non-Muslims to advance Islam.
  • The list goes on.
Boko Haram, 29.8. 2014:  “Democracy is worse than homosexuality, worse than sleeping with your mother.” “You are all pagans and we will kill you, even if you do not attack us we will kill you … Allah commands us to kill without pity.”

tiistai 26. elokuuta 2014

Huomenta-Olen Uunikinnastarkastaja EUsta

Murobbs, 21.4. 2016 alkaen: Turhimmat normit
IS, 20.8. 2013: 46 outoa lakia ja sääntöä - ovatko nämä Suomen turhimmat kiellot?

Poliitikot ovat pappien perillisiä; he pyrkivät määrittämään kaiken inhimillisen toiminnan pikkutarkasti ja tuomitsemaan jokaisen, joka ei noudata niitä, koska se olisi poissa poliitikoilta ja heidän  perseennuolijoiltaan. Nyt joku poliitikko huomasi, että hänhän voisi työllistää äpäränsä vaatimalla hänelle uunikinnastarkastajan vakanssia.
Ja joku toinen poliitikko äkkäsi heti, että hänen yksi pikkuserkkunsa on vielä vailla verovaravirroitettua virkaa, joten hän vaati sukulaiselleen tiskihanskan tarkastajan virkaa, jos kerta toisen poliitikon äpärä pääsee uunihanskojen tarkastajaksi 12460/kk euron alkupalkalla.

Ja heti seuravana päivänä loputkin EU-poliitikot huomasivat, että he voivat työllistää kokonaisen armeijan nimittämällä heidät kinnas- ja käsinetarkastajiksi. Ja näin EU-poliitikot kokivat jälleen itsensä tuiki tarpeellisiksi, josta hyvästä he katsoivat parhaaksi korottaa omia palkkioitaan 3000 per kuukausi ja lisätä yksi kuukausi lisää vuosilomaansa.

Poliitikot ovat kuin pienet vauvat, jotka itkevät saadakseen huomiota. Ja jos vanhempi reagoi itkuun, niin vauvasta tulee itkuaddikti, joka itkee itkun vuoksi. Poliitikoiden itku on lakien säädäntää, jolla he saavat kansalaiset holhoamaan itseään; poliitikoita. Poliitikot ovat siis niitä primaariholhokkeja, joiden pitää koko ajan vollottaa (säätää yhä uusia rajoituksia kansalaisille), jotta he saisivat nepotismistaan jokapäiväisen siemensyöksynsä.

Kansalaiset ovat politiikka-uskonnon uhreja.

IS, 26.8. 2014: Uunikintaat joutuivat EU:n silmätikuksi - Suomi puolustaa
Vahtera, 10.8. 2014: Liikaa virkamiehiä, liikaa palkkaa, liikaa valtaa, liikaa tuhlausta
Paukkunen, 26.8. 2014: Ministeriöiden henkilöstö puolitettava
IS, 11.10. 2011: Tässä ovat EU:n erikoisimmat direktiivit
IL, 23.08. 2014: EU kieltää yleiset tehoimurit
Blogi, 25.8. 2014: Poliitikoiden vaatimukset taloussotaa kaikkia vastaan
Blogi, 19.8. 2014: EU-lakihulluus ei pelasta suomalaisia
Blogi, 06.8. 2014: Masennus johtuu holhouspolitiikasta
Blogi, 16.7. 2014: Unelma-ammattilainen Asumisagentti kerskailee
Blogi, 17.4. 2014: Kyykkypoliitikko parasta politiikalle
Blogi, 31.1. 2014: Lakinikkarit pakkolomalle

maanantai 25. elokuuta 2014

Poliitikoiden vaatimukset taloussotaa kaikkia vastaan

Pienimuotoinen selvitys kiviplaneetalla elävän kivestärakentaja-otuksen moraalista pehmoiluun verrattuna

Olen huomannut olevani arvoiltani ristiriidassa vallitsevan moraalin kanssa. Ymmärrän sen täysin ja itse asiassa tykkään omista arvoistani, koska tajuan, että jos minulla ei olisi omia arvoja, minä en koskaan olisi voinut tehdä sitä, mitä olen tehnyt ja yhäti teen. Kivilinnaa kukaan ei voisi rakentaa pehmeillä arvoilla eikä pehmeällä moraalilla tai venyvällä oikeuskäsitteellä.

Samoin vaatimattomuus on ehdoton edellytys kivestä rakentajalta, koska ihminen on ristiriidassa kaikkien kanssa, jos hän vaatisi kivirakennettaan varten jotain, mitä tahansa asiaa. Vaatiminen aiheuttaa välittömän ristiriidan kaikkien kanssa, koska vaatija edellyttää muiden olevan häntä itseään varten. Vaativa ihminen on sellainen, jolta puuttuu oma kyky ja tahto vaadittavan asian saamiseen.

Vain vaatimaton ei käy (talous)sotaa kaikkia vastaan
Vain ns. kovilla arvoilla toimiva on aidosti empaattinen

Kivilinnan rakentajan tulee olla rehellinen ilman mitään juksaamista, koska jos ihminen sallisisi itselleen edes valkoisia valheita, niin silloin hän juksaisi itseään myös kivilinnan rakentajana, jolloin se olisi vain pelkkä kiviröykkiä.
Kivilinnan rakentamisessa pitää olla ehdottoman rehellinen eikä minkäänlainen amoraalisuus tai mukautuvat arvot tule kysymykseenkään, joka huomataan siitä, että Suomessa ja ylipäätään maailmalla on vain muutama ihminen, joka on pystynyt samaan -- Jos persoonallisen kivilinnan rakentamiseen ei tarvittaisi korkeaa moraalia ja vaatimattomuutta, niin silloin Suomessa olisi tuhansia ja tuhansia kivilinnoja... (Palkan)vaatijat eivät pysty ymmärtämään vaatimatonta elämää, eikä rakentamaan kestäviä asioita.
Kivirakentaminen on liian vaativaa ja liian kallista sellaisessa yhteiskunnassa, mikä on hukannut kivenkestävät arvonsa ja ottanut tilalle muovailuvahaa, ns. pehmeät arvot. Nyky-Suomi ei ole enää vuosikymmeniin pystynyt rakentamaan mitään kestävää, joka on pehmeiden arvojen näkyvin ilmentymä. Kertakäyttöiset arvot vaativat kertakäyttökulttuurin, joka tuottaa hometaloja ja vaatii ihmisiä pelleilemään, jotta totuus ei paljastuisi. Kivitaloja, kivisiltoja ja kivilinnoja voidaan rakentaa vain impivaaralaisin arvoin.

Pehmeät arvot tuottavat roskarakenteita ja muuta roskaa, koska pehmeillä arvoilla toimiva ei pysty toimimaan oikein. Tehkää vaikka kysely millaiset arvot hometalojen rakentajilla, poliitikoilla ja roskaavilla on, ja menkää aikaisin seuraavana aamuna katsomaan arvojen ulosteita; hometaloja, etuoikeuksia, roskia,...

Kivilinnan rakentajana Kivilinnasta käsin huomaan jatkuvasti, miten poliitikoiden moraali poikkeaa täysin omastani. Rehellisenä ihmisenä minä en voi kutsua poliitikoita moraalisiksi ihmisiksi. Omaa mieltä tutkien ymmärrän, mitä moraali on, joten jos en näe ja huomaa sitä samaa muissa, niin en todellakaan ala maalaamaan mustaa valkoiseksi.
Toisaalta ymmärrän hyvin, että kun poliitikko tutkii omaa "moraaliaan", niin hän luulee, että kaikki muutkin ovat omahyväisiä, ahneita, joiden kuuluukin käyttää omaksi hyväkseen lain porsaanreikiä.

Ja mitä muuta kuin moraalittomuutta voikaan olla semmoisella ihmisellä, joka ei pysty elämään vaatimatonta elämää: Poliitikko, joka vaatii poliitikoiden kuulumista rikkaisiin, ei voi mitään muuta kuin säätää lait rikkaita suosiviksi ja erityisesti sellaisiksi, jotka pakottavat tavalliset ihmiset rikkaiden perseennuolijoiksi.

Pelkkä vaatimus rikkaisiin kuulumisesta on sodanjulistus kaikkia vastaan.

Kaikki poliitikot kuuluvat rikkaisiin. Kaikki poliitikot pyrkivät tekemään lait sellaisiksi, että poliitikot saisivat mahdollisimman paljon etuoikeuksia ja rahaa, jotta heillä säilyisi jatkuva usko siihen, että he kuuluvat rikkaisiin.

Poliitikoiden (jotka kaikki kuuluvat rikkaisin ilman yhtäkään poikkeusta) lainsäädäntä on sotaa kaikkia vastaan. Poliitikoiden lakien säätämisen ylin tavoite on säätää lait tuottamaan maksimaalisesti rikkautta rikkaille. Ainoa asia, joka optimoi lait, on poliitikoiden pelko kansannoususta. Kapinan pelko saa poliitikot viilaamaan laeista edes jotenkuten huorahtavia, eli poliitikot huoraavat äänestäjien kanssa vain sen verran kuin on tarpeen, jotta äänestäjät voivat niukkuuden tarjoustalossa huomata olevansa elossa seuraaviin vaaleihin saakka, jolloin poliitikot tuovat niukkuuden tarjoustalon eteiseen mainoksensa runsauden sarvestaan, joka viedään vaalien jälkeen heti pois näkyvistä.

Rikkaat ovat köyhien kuninkaita

On kaksi asiaa, joita inhoan yli kaiken: Rikkaat ja köyhät. Oikeastaan inhoan köyhiä himpun verran enemmän kuin rikkaita. Molemmat tyypit ovat yhtä ahneita; Molemmat vaativat itselleen suhteessa yhtä paljon, mutta koska rikkaan alkupääoma on suurempi, niin silloin typerykset uskovat köyhien olevan eri lajia kuin rikkaat, koska köyhät kerjäävät euroja verrattuna rikkaiden miljoonakerjäyksiin.

Rikkaat ovat typeriä siksi, koska epärehellisinä heidän on täysin mahdonta ymmärtää asioita: Rikas ei esimerkiksi pysty ymmärtämään omia vaatimuksiaan kerjäämiseksi, koska hänhän ei todellakaan kerjää euroja, vaan vaatii itselleen miljoonia. Rikas siis uskoo olevansa rikas siksi, koska hän on nimittänyt oman kerjäämisensä oikeutetuiksi vaatimuksiksi, kun taasen rikkaan mielestä köyhien kerjääminen ei ole samanlaista vaatimista, koska sillä yritetään saada itselleen vain roposia.

Rikkaat ovat köyhistä köyhimpiä, periköyhiä, koska he kerjäävät enemmän kuin kerjäläiset. Ja koska rikkaiden kerjääminen on automatisoitu lakien tehtäväksi; Rikkaiden ei tarvitse olla hattu kourassa, koska lait tekevät sen (kerjäämisen) heidän puolestaan, ja sitä rikkaat kutsuvat normaaliksi lainmukaiseksi toiminnaksi.

Jos rikas saisi jostain edes himpun verran rehellisyyttä, niin silloin hän ei voisi mitään muuta kuin tunnustaa vaatimisen olevan kerjäämisen synonyymi. Ja älykkäänä rikas huomaisi olevansa moraalinen olento, entinen rikas (periköyhä, suom. huom.), joka ei voisi ajatella edes laillistakaan veronkiertoa.

Epärehellisyys on typeryyttä. Älykäs ihminen ei voi olla epärehellinen ja siksi kivilinnan rakentajaksi voi ryhtyä vain semmoinen, joka ei salli epärehellisyyttä eikä epäoikeudenmukaisuutta, koska myös epäoikeudenmukaisuus on typeryyttä. Jokainen ihminen älyää edellä sanotun, mutta vain aidosti älykäs ei voi olla epärehellinen, a-moraalinen, epäoikeudenmukainen, omahyväinen, ylimielinen, vaativainen eikä ahne.

Aito älykkyys on viisautta. Ihminen, joka älyää asian todellisen arvon, mutta ei tee niin kuin on älynnyt, on vain näennäisen älykäs, jollaista ei tavata muualta eläinkunnasta, koska jopa apinat tekevät niin kuin ovat tajunneet. Näennäisälykkyys on epäinhillisyyttä ja rikos ihmisyyttä vastaan, joka estää  ihmiskuntaa saavuttamasta rauhaa, koska näennäisälykkäät käyvät ahneina ja omahyväisinä taloussotaa kaikkia vastaan.

Olen ajatellut asian sillai, että poliitikoilla ei voi olla joustavat, kumista tehdyt arvot. Joustava asia palautuu samaan muotoon, mutta poliitikoiden arvot jämähtävät joka päivä eri asentoon: Poliitikoiden arvot ovat muovailuvahaa, koska muutoinhan poliitikon sormi väsyisi, jos hän joutuisi koko ajan käyttämään sormivoimaa kumimaisen moraalin jousivoimaa vastaan.

Poliitikot ovat tökänneet arvoihinsa jo niin monta kertaa sormensa, että heidän pehmoarvonsa on kaksiulotteinen taso, josta ei löydy mitään haasteellista korkeutta, kuten kivitalon rakentamista.

Vuosikymmen (29.11. 2003) sitten kirjoitin näin:

LAIT OVAT RIKKAIDEN SATUJA

Koska siis lakiyhteiskunnassa ihmisille on luotu käsitys rikastumisen oikeudesta, ja koska tuo oikeus ei perustu aitoon mahdollisuuteen, silloin lakiyhteiskunta on pelkkä suuri valhe. Kaikki Sinun lakiyhteiskunnalta saamasi oikeudet ovat vain kahle Sinun vapaudellesi. Se on lakiyhteiskunta, joka tosiasiallisesti estää kaikkia olemasta rikkaita, jotta rikkaiden rikkaudet olisivat laillisia. Rikkaat voivat olla oikeudellisesti ja laillisesti rikkaita vain sellaisessa systeemissä, missä köyhät uskovat satuun siitä, että Hekin pääsevät rikkaiksi, kunhan tekevät riittävän kovaa työtään --rikkaiden hyväksi. Sillä rikkaiden rikkaus ei edes perustu työntekoon, vaan vain älyttömien satujen kertomiseen, joita He väittävät aivotyöksi.
Poliitikoiden mukaan lakien säätäminen on rankkaa työtä, jota He eivät pystyisi tekemään, jos Heille ei makseta minimipalkkaa, joka sattuu olemaan monikymmen kertainen Sinun saamaasi minimipalkkaan verrattuna. Mutta tosiasiassa lakien säätäminen on satujen säätämistä ns. laeiksi. Aikuisten sadut ovat lapsille kerrottuja lakeja ja oikeuksia. Jokainen laki on pelkkää satua. Se on pelkkää satua, että lapsi ei mukamas pääse kadun ylitse, jollei noudata lakia. Se on pelkkää satua, että Sinä voisit rikastua miten paljon tahansa. Se on pelkkää satua, että Sinulla on oikeus rikastua omalla työlläsi. Se on pelkkää satua, että Sinun pitää kirjoittaa All Rights Reserved jokaisen työsi alle, jotta Sinulla olisi oikeus tekijänoikeuteen!
Kun lopetat vaatimasta oikeuksia, silloin Sinä olet päässyt vapaaksi Ruususen Unestasi. Kun teet vain velvollisuutesi, silloin rikkaat eivät voi enää rikastua Sinun työlläsi, vaan Sinun pelkkä oma velvollisuudentuntosi elättää Sinun. Kun lopetat vaatimasta oikeuksia, silloin rikkaidenkin pitää alkaa tekemään työtä omilla käsillään. Kun et vaadi oikeuksia, silloin Sinä olet antanut kaikki oikeudet kaikille --laittomasti.
Jos Sinä et anna ilman lakia kaikkia oikeuksia kaikille, silloin Sinun pitää tietysti uskoa lakisysteemiin, jotta Sinä voisit uskoa, että ihmiset ovat syntyneet tänne ilman oikeuksia, jotta Heillä olisi oikeus rikastua miten paljon tahansa --jos He vain uskovat lakisysteemiin.
Onko Sinun täysin mahdotonta uskoa, että systeemi kenties olisi oikeudenmukaisempi silloin, kun rikkaat joutuisivat tekemään ihan oikaa työtä? Nythän on nimittäin juuri niin, että kaikkein rikkaimmat eivät tee yhtikäs mitään työtä. Ja tiedätkös, että se on tämä lakisysteemi, missä vain rikkaimmilla on oikeus rikastua miten paljon tahansa --ilman mitään työn tekoa. Sinun uskosi Sinun oikeuteesi rikastumiseen työnteollasi oikeuttaa rikkaimpien rikastumisen ilman työntekoa! Mitäs tähän sanot?

Lue lisää, geocities.ws/sinenmaa, 01.12. 2003: Maksimipalkka
Lue lisää, geocities.ws/sinenmaa, 30.11. 2003: Minimipalkka

Muutama muu blogeja aiheesta;
AL-blogit, 25.8.2014: Diktaattori
AL-blogit, 25.8.2014: Sananen oikeustajusta
US-blogit, 25.8.2014: Euroa Laura - nyt
AL-blogit, 25.8.2014: Räty ulos
Hirvisaari, 25.8. 2014: Laadutonta
US-blogi, 25.8. 2014: Kuljettajia työttömiksi, nuoria kädettömiksi
US-blogi, 25.8. 2014: Mukavat liksat

Kattos himputti, kuinka gogol auttaa tässäkin asiassa:
Poliitikoiden typeryys kaikessa mielettömyydessään


Poliitikoiden moraalittomuus kirkastettu

Onko meillä nyt kaikkien aikojen moraalittomin poliitikko? Kyseinen poliitikko ei tunne tuloeroja(kaan), vaan luulee suunnilleen kaikkien kuuluvan suurituloisiin. Kyseinen poliitikko paljastaa poliitikoiden maan tavan: On aivan normaalia suomalaisen lainsäädännön mukaisesti harjoittaa yksityislääkäritoimintaa tällä tavalla, kommentoi ministeri Räty järjestelyä Ylelle.
AL, 25.8. 2014: Yle: Räty muunsi sivutuloja verottomiksi osingoiksi – "Aivan normaalia"
YLE, 25.8. 2014: Laura Räty muunsi sivutyönsä tuloja verottomiksi osingoiksi

Kyseinen -verovaroilla koulutettu- poliitikko siis sanoo suoraan, että laki on tehty vain heitä varten; että kun he saavat palkkansa verotuloista, niin on täysin normaalia toimia niin, että valtio ja kunnat saisivat niistä mahdollisimman vähän tai ei lainkaan veroja. Havaittavissa selvää vihaa muita koulutettavia kohtaan.

Poliitikoille ei siis tule mieleenkään, että he voisivat muuttaa lain niin, että heidän olisi moraalittomina mahdotonta kiertää veroja. Mutta. Moraaliton ihminen ei tietysti voi mitään muuta kuin toimia moraalittomasti. Moraaliton ihminen ei edes voi ajatella, että hän voisi esittää sellaisen lain kumoamista tai muuttamista, joka tuottaa hyötyä hänelle itselleen. Täten kyseinen poliitikko ei voi ymmärtää, että hänessä itsessään on perustuslaillinen virhe, kun hän  poliitikkona noudattaa veronkiertoon oikeuttavia lakeja voidakseen kiertää juuri niitä valtion tulonlähteitä, joiden niukkuudesta kyseinen poliitikko vollottaa muissa yhteyksissä.

Tosin Suomen valtiolla riittää verovaroista rahaa kouluttaa ihmisiä lääkäreiksi, jotka sittemmin lääkäreinä eivät halua suin surminkaan maksaa veroja, jotta niillä tehtäisiin muutakin hyvää kuin kaatamalla rahaa lääkärien koulutukseen.

Vain yksiselitteinen laki voisi estää moraalitonta ihmistä toimimasta niin kuin tuo kyseinen veronkiertäjälääkäri on tehnyt, joka ei edes tunne suomalaisten palkkatasoa, ja tuskin tuntee mitään muutakaan sellaista, joka voisi toteuttaa kansalaisille hyvää hallintoa.

On täysin varma, ettei Suomen kansalle ole hyväksi sellainen  poliitikko, joka vetoaa lakiin voidakseen jatkaa veronkiertoa. Voin kutsua kyseistä poliitikkoa kyykkypoliitikoksi; Kyykkypoliitikko on saatu sieltä alahyllyltä. Täytyy vaan sanoa, että sellainen kansalainen, joka äänestää kyykkypoliitikkoa, ei ansaitse äänioikeutta.

Kyykkypoliitikoksi on syytä kutsua myös jokaista lakiuskovaista poliitikkoa: Hän noudattaa kuuliaisesti vain niitä lakeja, joista itse hyötyy, mutta halua kyykyttää kaikkia muita luomalla raivotautisesti täysin typeriä lakiesityksiä ja kannattamalla kansalaisten rajoittamista kaikesta poliittisesta typeryydestään:
Politiikka=yhteisten asioiden hoitamista

Esitän uudestaan, että luovutaan mahdollisimman pian yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, koska se on demokratian halveksimista olla kehittämättä äänioikeutta ja koska yleinen ja yhtäläinen äänioikeus johtaa vääjäämättä typerien valtaan. Luen typeryyksiin sekä puoleuskovaiset että uskontouskovaiset, ateisteja poissulkematta, koska typeryys vaatii heitä olemaan välittämättä omaehtoisesta elämästä. Typeryys on julkista silloin, kun ihminen käyttää muita hyväkseen ja se saa typeryyden vallassa olijan haluamaan muiden kyykyttämistä, jotta typerän ei tarvitse itse elää omaehtoista elämää, vaan hän saisi imettyä muilta mahdollisimman paljon itselleen.

Poliitikoille ei muuten kuulu muuta kuin perustulo/minimipalkka. Poliitikko ei voi mitenkään tietää, millä summalla ihminen voi elää onnellista ja hyvää elämää, jos poliitikko itse ei pysty elämään minimituloilla onnellista ja hyvää elämää. Vain sellainen lainsäätäjä pystyy määrittämään minimipalkan, joka itse elää hyvää ja onnellista elämää vaatimattomasti minimipalkalla.

Poliitikoksi ei myöskään koskaan pidä valita sellaista, joka itse haluaa poliitikoksi. Poliitikoksi haluava on aina ahne ja himoitsee kansalaisten kyykyttämistä. Poliitikon toimen kuuluu olla luottamustoimi, johon valittaisiin vain rehellisiä ja vaatimattomia, jotka eivät eläissään ole vaatineet palkankorotusta, jolloin he olisivat jo lähtökohtaisesti korruptiovapaita. Poliitikko ammattina on juuri sitä, että sellainen ammattilainen vollottaa koko ajan palkkansa pienuutta...

Blogi, 25.8. 2014: Kivilinnan rakentajan kiven kestävä moraali

lauantai 23. elokuuta 2014

Muhammedin laki takseista

Tässä hiljattain joku musu valitti, miten hän ei saa taksiinsa pottunokkia. Luultavasti siksi, koska pottunokat tuntevat koraanin paremmin. Koraanissa Muhammadi sanoo, ettei islamia harrastava naikkonen saa mennä pottunokkien takseihin, ja koska Suomi on maailman tasa-arvoisin maa pottunokkien ansiosta, niin sitä se ei voisi olla, jos pottunokat eivät kohtelisi muslimeja samalla tavalla, miten koraani kohtelee muslimien toteuttamana pottunokkia.

HU, 20.8. 2014: Kuskisi voi olla ydinvoimalainsinööri:
"– Ihmettelin, miten eräs maahanmuuttajataustainen kuski ajaa niin hyvää tiliä, kunnes hoksasin, että musliminaiset hyväksyvät kuljettajaksi vain toisen muslimin."
Muslimien mukaan säkkiin pakotettu nainen ei voi tehdä taksikuskin töitä, koska muslimien mielestä musujen naikkoset eivät saa olla kahdestaan pottunokkien kaa, koska Muhammedin lukuisat vaimot eivät saaneet ajaa kamelilla muiden miesten kaa kahestaan.

3. Are females allowed to sit with males in privacy?
No. A female is not allowed to sit alone or meet with a male in privacy.
A woman cannot speak alone to a man who is not her husband or relative
Mail of islam, ladies section: Muslim Women Social Behaviour

Olen aiemmin kirjoittanut, että nainen ei voi olla muslimi, koska vain naiselle on sälytetty koraanissa näkyvä rooli. Muslimit vaativat vain naisia näyttämään muslimeilta; Miehille koraani sallii vapaan pukeutumisen ja vapaat suhteet, joten koraani on täydellisen epätasa-arvoinen oppi, joka ei millään voi olla rikkomatta Suomen lakeja.

Koraani ja Suomen lait ovat sovittamattomassa ristiriidassa, ja koska asia on niin, niin siksi muslimeilla on vain yksi mahdollisuus poistaa ristiriita; Kalifaatti. Musun naikkosethan joutuvat elämään kalifaattielämää alvariinsa, eikä heille ole sallittu Suomen lain mukainen elämä - muuten kuin harhaoppisina.

Ja vassarithan tunnetusti eivät salli muslimien naikkosille harhaopillista elämää, mutta muutoin vassarit tykkäävät muslimeista ja hinkuavat sitä.... Lue vaikka tosta:
KS, 21.8. 2014: JSN:n langettava Kainuun Sanomille:
"Toimittaja totesi jutussa, että Koraanin mukaan muslimi voi naida muslimin, kristityn tai juutalaisen. Kantelija huomauttaa, että avioituminen kristittyjen tai juutalaisten kanssa on sallittua vain muslimimiehille."

US-blogi, 9.11. 2011: Muslimin asema yhteiskunnassa on puusta pudonnut
Sikolätti, 19.8. 2014: ”Jäänkö ilman töitä huivini vuoksi?”
- Tuollainen hihhuli kokisi konkurssin taksiyrittäjänä päivässä,
koska ei saa hihhuliutensa tähden ottaa pottunokkia asiakkaikseen,
joten ihme vollotusta.

Vasaraleka, 22.8. 2014: Oikein ja väärin ymmärrettyä islamia
Katos kuinka hakukone voi auttaa islamin viattomuus-totuuden etsinnässä
Kattos kuinka robotti auttaa syyttömien tunnistamisessa
Lukekaas länsimaisten imaamien tunnustuksia, ketkä ovat viattomia rauhan uskonnon nimissä

HS, 23.8. 2014: Runoilija, joka uhataan tappaa
“All we asked was that they convert to Islam.
When they refused, naturally we had to kill them.”

torstai 21. elokuuta 2014

Levottomuutta ja kriisia Ruotsissa

Ruotsi on kriisissä. Ruotsalaisilla ei ole rahaa massamaahanmuuton kustannuksiin, joten Ruotsin hallitus on kokoontunut kriisi-istuntoihin, joilla selvitetään, miten mamma-Sverige saisi riistettyä perussvenssoneilta lisää rahaa massamaahanmuuttajien loisimiseen verovaroilla.

IS, 8.2. 2015: Ruotsalaismiehen purkaus Facebookissa kerää ylistystä:
”Olemme siinä pisteessä, missä tytöt juoksevat nähdessään miehen”


Sikolätti, 24.9. 2014: ”Ruotsalaiset eivät ole perillä omasta maahanmuutostaan”
Rähmispossu, 21.8. 2014: Ruotsalaiset haluavat vieläkin enemmän tulijoita:
- "Valtiovarainministeri Anders Borg (M) tulee esittelemään uuden kriisisuunnitelman,
kun hallitus kokoontuu ensi lauantaina Harpsundiin."

Sikolätti, 20.8. 2014: Ennätykset paukkuu – Virastolta odotetaan taas uutta ennustetta
Rahmispossu 20.8. 2014: Tulijat ostavat osoitteen kotoutusrahaa saadakseen
Sikolatti, 19.8. 2014: Kasvavat osaamiserot ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma
"Svinstia, pigsty", 16.8. 2014: Fredrik Reinfeldt (M): ”Tämä tulee maksamaan paljon”

Ruotsi-vassareiden mukaan maailmassa on niin paljon sotia ja levottomuuksia ja siksi Ruotsin tulee avata kaikki ovet, jotta sisään tulisi mahdollisimman paljon levottomia ihmisiä erilaisista levottomuuspesistä.

Pohjimmiltaan ruotsivassarit ovat maailman empaattisin jengi: He eivät kestä sitä, että Pohjola on ollut maailman ainoita rauhallisia paikkoja, joten siksi he ovat Ruotsissa päättäneet, että Pohjolaan pitää saada sellaista porukkaa, joka  ikään kuin omasta luonnostaan tulee saamaan aikaan levottomuuksia ja väkivaltaa.

Omasta mielestäni Ruotsi-Vassareiden pitäisi itse muuttaa sinne kriisialueille, jotta heidän rauhallisuutensa tasaisi maailman jännityksiä jännittävällä tavalla.

Kummaa porukkaa nuo ruotsalaiset. Väittävät, että muualla on kriisejä, mutta sitten itse luovat itselleen kriisisuunnitelmia, kokoontuvat kriisi-istuntoihin jms.. Pitäisiköhän suomalaisten lähettää peilejä Ruotsiin, kun näyttää siltä, että ruotsalaiset eivät enää osaa katsoa oman maansa hätätilaa?

Blogi, 14.8. 2014: Sossuraha tulee allahilta

tiistai 19. elokuuta 2014

EU-lakihulluus ei pelasta naisia ja lapsia

IS, 21.8. 2014: "Ihmiset kysyvät, miksi te säädätte siellä eduskunnassa turhia normeja"

Kun lakien määrälle ei ole asetettu ylärajaa, niin silloin lainsäätäjät katsovat, että heidän on pakko keksiä koko ajan lisää lakeja. Jo nyt sekulaariset yhteiskunnat omaavat +tuhat kertaa enemmän sääntelyä kuin mihin juutalaiset pystyivät Jeesuksen aikoihin, jolloin Jeesus joutui tulistumaan mieletöntä lakiuskovaisuutta vastaan.

Viimeisin tietooni tullut mielipuolinen lakiehdotus on se, että laivamatkustajille esitetään pakollista paikannustietoranneketta, joka kerää tietoja matkustajan olotilasta:
TS, 18.8. 2014: Risteilymatkalaisille kaavaillaan pakollista älyranneketta
EU rahoittaa projektia, jossa on tavoitteena panna laivamatkustajat paljon nykyistä tarkempaan valvontaan.
Pyrkimyksenä on turvata evakuointi pelastusliiveihin asennettavien mikrolähettimien avulla, mutta samalla tutkitaan matkustajille jaettavia älyrannekkeita.
Kahdeksan EU-valtion Lynceus-hankkeessa kaikuu Costa Concordian sekasortoinen evakuointi. 34 ihmistä jäi tietymättömiin kaatuvan laivan uumeniin.

Lynceus tähtää jokaisen laivalla olijan reaaliaikaiseen etävalvontaan hätätilanteessa. Kun turvallisuushenkilöstö näkisi lukupäätteiltään tarkasti missä kukin on, evakuointi onnistuisi todennäköisimmin ilman hengen menetyksiä.
Uutta anturi- ja lähetintekniikkaa sisältävä ranneke olisi askel pidemmälle. Se välittäisi laivan turvallisuusjohtamisjärjestelmään tietoa matkustajien sijainnista koko matkan ajan. Tarvittaessa ranneke mittaisi ruumiinlämmön, nestetasapainon ja muut elintoiminnot. Se tukisi huonokuntoisten matkustajien pelastamista.
Jokainen maailman tilaa seuraava tietää, että laivaonnettomuuksissa laivan miehistöllä on kiire pelastaa itsensä. Mikään ranneke ei olisi pelastanut sen Costa Concordian kateisiin joutuneita matkustajiakaan, koska laivan miehistö oli ensimmäisenä pelastautumassa. Viimeisin tieto tästä miehistön itsekkyydestä saatiin Etelä-Koreasta, missä laivan kaaduttua kapteeni miehistöineen oli ekana pelastusveneissä (Etelä-Korean presidentti vertasi laivan miehistön toimintaa murhaan).

On täysin varmaa, että jos laivoihin tulisi uudenlaista miehistöä teknisine seurantalaitteineen, niin myös se osa miehistöstä ei todellakaan jäisi seuraamaan monitoreistaan, vieläkö uppoavassa laivassa olisi matkustajia. Laivan turvallisuusjohto olisi kapteenin kanssa ensimmäisessä pelastusveneessä:

IS, 13.4. 2014:
Tutkimus: Naisia ja lapsia ei pelasteta ensin
"Selvityksen mukaan naisia ja lapsia ei pelasteta ensin,
vaan tositilanteessa jokainen huolehtii vain omasta selviytymisestään."

Ihmiset todellakin uskovat hokemuksiin. Kaikki tietävät, että todellista ritarillisuutta esiintyy erittäin harvoin, mutta yksikään ei ole ennen tätä vuotta kyseenalaistanut hokemaa: Naiset ja lapset ensin.

Kaikissa sodissakin naiset ja lapset ovat ensimmäisiä uhreja ja sodan brutaaliuden turruttamat sotilaat jopa käyttävät naisia ja lapsia taisteluvälineenä, jonka tuhovaikutus ulottuu tuhansien vuosien päähän tulevaisuuteen.
Juuri parhaillaan Pohjois-Irakissakin mielipuoliset miehet raiskaavat säälimättä naisia siirtäen siten kivikautisen uskonnon siivittämän väkivaltaisuutensa tulevien sukupolvien taakaksi. Ja mitä tekee Suomen poliitikot; Heille ei tule mieleenkään ottaa sellaisilta miehiltä kansalaisluottamusta pois, jotka menevät sinne tappamaan ja raiskaamaan, vaan poliitikot jopa lähettävät sossurahaa hulluille islamisteille, koska eihän se sovi, että kivikautiset uskomukset häviäisivät poliitikoiden mielistä, jotka kaikessa lakihulluudessaan uskovat, että ainakin he laivan upotessa muistaisivat kivikautisen uskomuksen, että naiset ja lapsen ensin.
Viimeistään tämä kyseinen EU:n lakiesitys todistaa, että poliitikot ovat täysiä idiootteja, joihin vetoaa kivikautiset uskomukset, joilla barbaariset miehet ovat kautta aikain oikeuttaneet tuhoisuutensa.

Ehdotan, että uusrikkaille laitetaan paikannustietorannekkeet, koska muutoin me emme voi tietää, ovatko he jääneet Uppoavaan Länteen, vai ovatko he ensimmäisinä poistuneet Uppoavasta Lännestä, kuten Björn Walhroos jätti Uppoavan Suomen eikä jäänyt pelastamaan täältä yhden yhtäkään.

On se kummallista, miten rikkaille ei kelpaa kallis Suomi-laiva, vaan he himoitsevat halpamaita. Rikkaat varmaan mielellään omistavat pessimistijollia, koska ökylaivan ylläpito on heidän mielestään niin perkeleen vastenmielistä, että he mieluummin hyppäävät laivasta pois kesken matkan...

Kuten rikkaat jättävät omat kotimaansa, niin aivan samoin tapahtuisi EU-laivan karilleajossa myös EU-eliitille, joka olisi ensimmäisenä pelastamassa itseään ja viemässä kullat ja rahat täältä. Jos EU rakentaisi vaikka maalle samanlaisen turvallisuuden johtojärjestelmän, joka hyvällä säällä seuraisi jokaisen ihmisen mielentilaa, niin katastrofin sattuessa sitä seurantaa ei olisi tekemässä kukaan, koska byrokraateilla olisi kiire pelastaa ensin itsensä. Kaikkia valvova systeemi on tuloillaan, kuten se on ennustettu, mutta se toimii vain niin kauan, kun byrokraateille menee hyvin. Ja byrokraateille menee hyvin niin kauan, kun heidän himoriippuvuuttaan lakiesityksiin ei määritellä sairaudeksi.
Täten on todistettu poliitikkojen hulluuden olevan jo kivikautista tasoa, johon edes Jeesuksen aikaiset farisealaiset lainoppineet eivät yltäneet kaikessa pikkumaisessa kansalaisten elämän rajoittamisessaan.

IL, 19.8. 2014: 10 vaihetta: näin etenee laivaristeily


maanantai 18. elokuuta 2014

Vahvistan Esko Seppasen lausunnot

Esko Seppänen kirjoittaa väkevästi:
Esko Seppänen US:ssa, 17.8. 2014: Suomen rikkaat 2.0, päivitettyä tietoa:
"Suomen vasemmiston anteeksiantamaton poliittinen virhe on ollut se, että se on vallan kahvaan päästyään tasannut palkkatuloja mutta jättänyt pääomatulot vastaavalla tavalla verottamatta."

"Mitä minuun tulee, olen yli 40 vuotta maksanut tuloveroa korkeamman prosentin mukaan kuin tänään yksikään pääomatulonsaaja ja osallistunut sillä tavalla yhteiskuntamme turvaverkon eli yleisen sosiaaliturvan rahoittamiseen."

Allekirjoitan kirjoituksesi rikkaista, mutta mielestäni verovaroista palkkansa saavan ei pitäisi ääneen puhua turvaverkon ylläpitämisestä. Olet silti ihan Ok - semminkin, kun vuonna 2007 maksoit lentolippuni Brysseliin, minne menin erääseen eu-kokoukseen... Ja muistan hyvin, miten tiedeohjelmillasi radiossa pidit yllä minun kiinnostustani faktuaaliseen todellisuuteen, joka osaltaan sai minut myöhemmin kiinnostumaan fysiikasta...

Mitä tulee rikkaisiin, niin eivät hekään pidä yllä yhteiskuntaa. Yhteiskunta on paljon muutakin kuin verojen maksamista, jota rikkaat pyrkivät poliitikoiden tekemillä porsaanrei'illä välttelemään -- varsinkin silloin, jos he ovat ilman omaa ansiotaan saaneet rikkautensa.

Entisajan patruunat ja nykyajan rikkaat ovat kaksi täysin eri lajia. Ei ole ihme, että rikkaat eivät halua takaisin Impivaaraan, koska Impivaarassa varakkaat ihmiset pitivät hyvää huolta kansakunnasta.

Uusvarakkailta puuttuu ansiotyön tuottama henkilökohtainen ilo, joten siksi rikkaat pelkäävät hysteerisesti köyhyyttä. Ihminen, joka tekee oikeaa työtä, saa työstään tyydytyksen, joka antaa tehokkaan rokotteen ylpeyttä ja pelkoa vastaan. Tästä syystä entisajan patruunoilla ei ollut pelkoa köyhtymisestä, kun he käyttivät runsaasti saamaansa varallisuutta ympäröivän yhteiskunnan hyväksi.

Kun sitten patruunojen perilliset ovat ilman omaa ansiotaan perineet isiensä työn arvoa, niin niille perillisille on kusi noussut päähän...

Blogi, 17.8. 2014: Digita on maailman surkein pikavippi
Havaintoja digimaailmasta, 18.8. 2014: Digitan mahtivoitot

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Digita on maailman surkein pikavippi

Muuan US-blogi 21.8. 2014: Soklin koplaus ja valtion munaus.
Aiheeseen liittyvä tärkeä päivitys:
IL, 17.8. 2014: Esko Seppänen päivitti "laulun 20 perheestä" nykypäivään.
Valtio ja poliitikot ovat verotuksen kautta myötävaikuttaneet varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen. Tämä osinko- ja myyntivoittopommi on räjähtänyt vasemmistopoliitikkojen käsissä.

Kolmas trendi on omaisuuden uusjako ja rahojen uittaminen ulkomaille. - Se on syöpä, joka syö kansakunnan varallisuutta, vaikuttaa tulonjakoon ja on moraalisesti väärin.

Moni torpan poika menetti sodissa henkensä puolustaessaan isänmaataan ja sen asukkaiden omaisuutta. Nyt tuota omaisuutta viedään ulkomaille, pois suomalaisen verottajan ulottuvilta. - Ja tämä on voimistuva trendi. Näin tekevät ihmiset ovat epäisänmaallisia.
US, 4.2. 2016: Professori äimänä: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?

Wikipedia: Digita.
"Digita myytiin, jotta saatiin varoja television ja radion digitalisointiin.
Kaikkiaan YLE sai Digitan myynnistä n. 300 miljoonaa euroa. ... MTV3:n toimitusjohtajan Pekka Karhuvaaran mukaan Digita tekee noin 40% liikevoittoa ja että Digitalla on täydellinen monopoli
"

HS, 17.8. 2014: Suomen tv-verkosta tuli ulkomaisten sijoittajien rahasampo.
"Lähetysverkko eli Digita oli ennen Yleisradion omaisuutta. Nyt Digita on ulkomaisessa, yksityisessä omistuksessa ja sillä on hallussaan televisio- ja radiolähetysten monopoli Suomessa. Tämä tarkoittaa, että Yleisradio ja kaupalliset mediatalot joutuvat maksamaan sille vuosittain 80–90 miljoonaa euroa – paljon enemmän kuin ne pitävät kohtuullisena."

"... myyntiä alkoi toteuttaa käytännössä Yleisradion demaritaustainen toimitusjohtaja Arne Wessberg. Hänen pääjohtajakautensa (1994–2005) viimeiset vuodet kuluivat suurelta osin digi-tv:n rakentamisessa ..."

Arne Wessberg -mies joka oli synnyttämässä Digitaa ja johti sen myymistä- istuu nykyisin Digitan hallituksen puheenjohtajan pallilla.

Vieläkö joku ihmettelee, miksi Suomella on velkaa 100 miljardia ja työttömiä satoja tuhansia -- ja päivittäin Suomi ostaa velaksi lisää kouluttamattomia, kielitaidottomia työttömiä kehitysmaista.

Poliitikot ottivat kaikkien aikojen surkeimman pikavipin myydessään Digitan ulkomaisille toimijoille, jotta saivat siitä sen verran, että saivat muutaman digitaalisen hilavitkuttimen. Digitan rakentaminen maksoi veronmaksajille paljon enemmän kuin 300 miljoonaa. Digita on poliitikoille semmonen pikavippi, jota pitää maksaa hamaan tulevaisuuteen -- kunnes Suomesta tulee poliitikkojen hellimä kalifaatti.


On erityisesti huomioitava, että myös Fortumin myymä Suomen sähkönsiirtoverkko lähtee varmaan ulkomaisille sijoittajille, koska sen tuotto on vaivaiset 8 prosenttia vuosittain. Suomalaiset ovat maksaneet miljardeja sähkötolpista, muuntajista, maasta, kuparista jne., mutta pankaas kattoen, niin kun Fortumin myymä suomalaisten rakentama verkko on lähtenyt ulkomaille, niin eiköhän joku Fortumin "lilius" sen jälkeen istu tukevasti sen ostajan hallituksessa.

Hmmmm.. Fortumin sähkönjakelun päällikkö Ari Koponen istuu nykyisin Carunan toimitusjohtajana. Kumma juttu, että suomalaisen kansallisomaisuuden myyjistä tulee järjestään ostavan yrityksen toimitusjohtajia?

Kyse on täysin päivänselvästä korruptiosta, johon ovat osallisia kaikki valtion toimielimet poliitikoista tuomareihin, koska hyväksyihin oikeuslaitos 40 prosentin liikevoiton ihan kohtuullisuuden nimissä. Mikähän olisi tuomareiden mielestä kohtuutonta, kun Ruotsinkin digilähetysverkon jakeluhinnat ovat puolet Suomen hinnoista.

Wikipedia: Korkein hallinto-oikeus on 7.5.2012 tekemällään päätöksellä vahvistanut Digitan digitaalisten televisiolähetysten hintojen olevan kustannussuuntautuneita eli perustuvan palvelun tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. KHO:n päätöksen mukaan Digitan hinnat ovat viestintämarkkinalain ja Viestintäviraston asettamien velvoitteiden mukaisia.

Sitten myöhemmin nuo sikailijat oikein kehuvat virheillään ja sanovat, miten virheitä ei pidä pelätä, jotta se pelko ei tukahduttaisi uusien virheiden tekijöitä:
Taloussanomat, 22.9. 2010: Soneran ex-työntekijä: Poltin 40 miljardia markkaa.
Suomen Historia, 3.6. 2012: Sonera - saksalaista ilmaa 4,3 miljardilla.
Mitä olisi tutkittava, 13.9. 2008: GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi.

lauantai 16. elokuuta 2014

Vasemmisto rakastaa demokratian valuvikaa

Kansallissosialismin vastustus estää natsismia.
Lintuviiruksen vastustus estää flunssaa.
Islamin vastustus estää jihadismia.
Ylinopeuden vastustus estää ulosajoja.
Mikä tässä on niin vaikeeta?

US-Koivulaakso, 15.8. 2014: Vasemmistolainen vastusti jihadisteja: ”Missä perussuomalaiset?”

Viisas ihminen ymmärtää, että demokratian valuvika johtaa jihadismiin, koska kun muslimeista tulee enemmistö, niin silloin viimeistään Suomessakin alkaa tappavan jihadismin aika.

Uudestaan ehdotan, että luovutaan yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, koska se johtaa automaagisesti typerien valtaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sopii lyhyeksi aikaa valtiolle, joka on siirtynyt tyranniasta demokratiaan. Vähänkin pidemmän aikaa käytettynä demokratia johtaa typerien tyranniaan. Typerien tyranniassa lakeja väsätään ilman minkäänlaista käsitystä järjestä;
että ihminen on luotu elämään ja toimimaan omajärkisesti...

Vasemmisto vastustaa onnettomuuksia?
Vasemmisto ei siis halua minkäänlaista ennaltaehkäisyä?
Jihadismi on islamin aiheuttama onnettomuus.

Kovin ovat ääriuskovaista porukkaa nuo vassarit.

Miksi en osoita mieltä jihadisteille?
Koska enhän mene kolaripaikallekaan osoittamaan mieltä onnettomuuksille.
En mene sairaalaankaan osoittamaan mieltä sairauksia vastaan.

HS, 23.8. 2014: Runoilija, joka uhataan tappaa

torstai 14. elokuuta 2014

Sossuraha tulee allahilta

Että semmosta. Vasemmisto-ruotsalaista haastatellaan jossakin himputin arabimediassa ja toimittaja toteaa, että otat kuitenkin rahaa Ruotsin sosiaalitoimistoilta, niin herra muslimi toteaa siihen, ettei hän toki ota rahaa ruotsalaisilta, koska hänen ottamansa raha tulee allahilta, eikä se niin ollen voi olla ruotsalaisten ansiota, että muslimit loisivat ruotsalaisten rahoilla:
Youtube, 13.8. 2014: ISIS threat in Sweden

A: And you live in Sweden?
M: I am in Sweden
A: At the infidels? You get their sosial benefits?
M: No, we get our allowances from god only.
A: You exploit and take money from the state?
M: No, it's not their money. They come from god.
And so on...

Kannattaa katsella koko video, jotta voi huomata muslimien koko arvosokean typeryyden

IL, 21.8. 2014: Uutuuskirja: Kovaa puhetta arabeista

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kuka itella varastaa maksamasi verot

Itellan konsernijohtaja Jukka Alho vuonna 2007:
"- Nimenmuutoksella yritys reagoi sekä omaan että ympäröivän yhteiskunnan muuttumiseen. Olemme ylpeitä pitkästä historiastamme ja juuristamme. Uskomme samalla, että uusi yritysnimi viestii paremmin monipuolisuudestamme ja antaa meille paremman kilpailuasetelman nyt ja tulevaisuudessa."

Jo vuonna 2007 Itellan johtajat tunnustivat, ettei sana itella merkitse yhtään mitään. Silti he kehtaavat väittää, että "itella"-sana viestii maailmalle, mitä Itella OY tekee. Voiko mitään typerämpää olla? Merkityksetön kirjainyhdistelmä, josta kilpailijat Itellan mukaan tietävät, miten monipuolisesta yrityksestä on kyse?

Postista Itellaksi ja takaisin maksaa suomalaisille kymmeniä miljoonia, jollei peräti satoja miljoonia, koska Itellan kilpailijat luulivat, ettei Suomessa ole lainkaan postilaitosta ja siksi tänne tuli kymmenittäin kuriirifirmoja, jotka osaltaan veivät leipää Itellan jakajien suusta...

Mutta. Löytyy toki Suomesta vähintään yhtä suurta typeryyttä. Otetaan eka esimerkki vaikka Helsingistä, missä päättäjät valehtelevat tietoisesti asukkaille saadakseen itselleen hulppeita tiloja ja palkkaa:
Suuri kouluhuijaus

Tiesittekö, että Suomen bruttokansantuotteesta julkishallinnon pyörittäminen vie noin 60 prosenttia, jota voidaan pitää aika pienenä prosenttiosuutena, kun tarkastellaan julkishallinnon suojatyöntekijöiden palkkoja:

Läpi harmaan kiven, 11.8. 2014: Trafin organisaatiokuva ja palkat 2012
Pauli Vahtera, 10.8. 2014: Liikaa virkamiehiä, liikaa palkkaa, liikaa valtaa, liikaa tuhlausta

IL, 13.8. 2014: Miksi Itella ei paljasta nimikikkailun hintaa?
Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen myönsi aiemmin keskiviikkona, ettei vuonna 2007 tapahtunut nimenmuutos Postista Itellaksi ollut onnistunut. Malisen mukaan kahden brändin malli ei toiminut odotetusti, vaan se on tuonut yhtiölle ylimääräisiä kustannuksia ja vaikeuttanut yhtiön palvelumielikuvan kirkastamista.

Voi halvatun paskat sentään. Eikö sen pidä olla selviö jo b-mielisairaalan apukoululaisellekin, että merkityksetön sana ei kerro yhtään mitään. Olisiko ensin pitänyt katsoa, miten monta valtiota maailmassa on, joilla ei ole postilaitosta, vaan jokin merkityksetön yritys, jonka toimenkuvasta ei saa selvää Koistisen labradorinnoutajan isäntäkään.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Neuvoja maailman johtajille

Tässä olisi ilmainen neuvo niille omahyväisille ja isopalkkioisille maailmanjohtajille, jotka eivät siedä diktaattoreiksi tituleerattuja omahyväisiä ja isopalkkioisia maailmanjohtajia. Jos näet jossakin muslimienemmistöisessä maassa diktaattorin, joka pitää muslimeja kurissa ja järjestyksessä, niin älä perkele edes ajattele sellaisen diktaattorin kukistamista, koska muslimeista tulee maailman vaiva, jos heille antaa vapauksia.

Jos Saddam Hussein olisi jätetty rauhaansa, niin meille ei olisi syntynyt arabikatuja, Gaddafi olisi antanut valtansa inhottavimmalle pojalleen, Syyriassa olisi rauha eikä me tiedettäisi mitään mistään helkutin Isiksestä. Samoin länteen ei olisi muslimien ryntäystä, eikä niin ollen meillä olisi maailmanlaajuista lamaakaan.

Mutta!

Jos näette jossakin ei-muslimimaassa diktaattorin, niin häntä älkää sietäkö tippaakaan. Muutoin tapahtuu sama kuin 75 vuotta sitten: Että diktaattori napsii naapurimaansa yksi toisensa jälkeen, ja lännen johtajat vain istuvat hiirulaisina nurkissaan...

Vielä viimeinen neuvoni tälle päivälle: Jos Egyptissä nousee valtaan millainen tyranni tahansa, joka pitää muslimeja kurissa, niin älkääkä puuttuko millään tavalla asiaan. Muslimeja tulisi pitää tyrannian vallassa vähintään tuhat vuotta ennen kuin heistä tulisi esille edes pieni ripaus sivistystä, joten lopettakaa heti paikalla sellaisten tyrannien arvostelu, jotka osaavat ja kykenevät pitämään muslimit aloillaan.

Blogi, 2.10. 2015: Syyrian sodan ja tilanteen arviointia
Blogi, 5.09. 2015: Syyria on turvallinen maa
Blogi, 7.02. 2015: Ihmiskunnan tuhoisin teko on avustaminen
Blogi, 22.8. 2013: Tuen Syyrian laillista hallintoa
AL, 23.10. 2015: Esko Valtaoja kertoi huolestuttavan faktan islamista: "Tämän vuosisadan suurimpia uhkia"


Päivittelyä 11.8. 2014:
Yllättäen professorit ja päätoimittajat ovat samaa mieltä mun kaa:
US, 10.8. 2014: Tyly neuvo Barack Obamalle: “Älä tee enempää vahinkoa”
IL, 11.8. 2014: Pääkirjoitus 11.8.2014: Irakissa uhkaa käydä kuin Vietnamissa - Länsi on paljossa syypää koko arabi-alueen kuohuntaan.
Foreign Policy, 7.8. 2014: Do No (More) Harm - Every time the U.S. touches the Middle East, it makes things worse. It's time to walk away and not look back.
US-blogi, 22.8. 2014: USA tuli ja tuhosi maan

PS. Sama pitäisi koskea maailmamme kaikkia alueita, erityisesti Afrikkaa: Kaikenlainen avustus ja asioihin puuttuminen sinne pitää lopettaa ja antaa talouden lakien parantaa maailmaa.

lauantai 9. elokuuta 2014

Huomauttelua vaativat ovat rikollisia

Tässä on eilen Pasilan Kivilinnassa syntyneitä ajatuksia siitä, mitä ajattelen ihmisistä, jotka itse eivät pysty huomaamaan muita, vaan odottavat tai vaativat, että heitä huomautetaan. Ajatelmat ovat siinä järjestyksessä kuin kirjoitin ne ylös. Ajatukseni syntyivät eilisen blogitekstin (Huomiokyky hukassa aikuisilta) pohjalta:

- Huomaavainen ihminen on huomaavainen siksi, että hän on itse huomannut maailmassa olevan muitakin ihmisiä kuin vain minä itte.

- Huomauttelua vaativa ei pidä muita ihmisiä missään arvossa.

- Kuinka monta kertaa ihmistä pitää huomautella (esimerkiksi siitä, että antaa tilaa toiselle kulkea jonon läpi) ennen kuin hänelle voidaan antaa varoitus?

- Huomauttamista vaativalta ei pidä pyytää mitään anteeksi, koska hän on se rikollinen ja huomauttava on (typeryyden) uhri.

- Ihminen ei voi olla järjellinen ja huomaavainen, jos hänelle pitää köhiä tai häntä pitää huomauttaa.

- Minua ainakin nolottaisi kovasti, jos jonkun pitäisi huomauttaa minua jostakin asiasta, esimerkiksi jonon poikki kulkemisen vapaudesta.

- Itse en voisi koskaan kirjoittaa blogitekstiä siitä, että olisin ollut huomaamaton ja minua olisi pitänyt huomauttaa.

- Vain täysin häpeämätön voi muille kehuskella sillä, että hän vaatii muita "köhimään", jotta hän voisi huomata toisen tarpeen.

- Narsistin tuntee siitä, että hän nauttii, kun häntä huomautellaan: "Oijoi, kuinka ihanaa, kun tuokin pyörii mun  navan ympäri."

- Huomautusta tarvitseva ei pysty käyttämään omaa järkeään, vaan toimii kuin napista käynnistettävä kone.

- Huomauttaminen on nappi, jolla omaa järkeilyä vailla oleva ihminen käynnistetään.

perjantai 8. elokuuta 2014

Huomiokyky hukassa aikuisilta

Edelliseen blogitekstiini (Masennus johtuu holhouspolitiikasta) liittyen tänään tuli vastaan uskomattoman typerä blogiteksti:
US-Blogi-Saara Huttunen: Käytöstavat hukassa aikuisilta ihmisiltä
- "... bloggausta aiheesta ostoskärryllä töniminen. ..."
Jos kyseinen ihminen olisi itse huomaavainen, niin hän tekisi kuten jokainen huomaavainen tekee, että jättää jonoon aukon, jotta ihmiset voisivat vapaasti kulkea. Olen varma, että kyseinen ostokärryjä työntävä mies oli jo saanut tarpeekseen ihmisistä, jotka äärettömän omahyväisinä vaativat koko maailmaa pyörimään oman napansa ympäri.

Se ei vaadi kuin hitusen omaa järkeä jättää itsensä ja ulkomaailman väliin tila, josta ihmiset pääsevät vapaasti kulkemaan. Tuokin naikkonen alkaa ulisemaan maailman pahuutta, kun hän ihan itse oli syypää siihen, että häntä tönittiin, joka on täysin oikein jokaista sellaista kohtaan, joka vaatii muita  huomauttelemaan ennen kuin juuri ja juuri mielenpahoittajan ominaisuudessa onnistuu antamaan muille tilaa.

En minäkään ala köhisemaan, jos pitää kaupassa mennä kassajonon läpi, vaan kävelen suoraan ja joku typerä jää alle ja alkaa vollottamaan, niin senkus vaan. On mahdotonta, että ihminen oppisi huomaavaiseksi, jos hän vaatii, että häntä pitää huomautella! Omalla järjellä toimivaa ei tarvitse millään tavoin huomautella. Ihminen on yksinkertaisesti sanottuna vain typerys, jos hän ei pysty antamaan edes kassajonossa tilaa muuten kuin huomautuksen kautta.

Yleensä elämässä huomauttaminen edeltää varoitusta. Jokainen aikuisenkin pitäisi ymmärtää, että hän ihan itse tehnyt pahaa, jos häntä pitää huomauttaa: Kassajonon pitäminen tiukasti suljettuna on jo lähes aktuaalista pahuutta. josta ihminen pitäisi passittaa ehdottomaan vankeuteen uudelleenohjelmointia varten.

Blogi, 9.8. 2014: Huomauttelua vaativat ovat rikollisia
Blogi, 7.2. 2014: Ammattiloukkaantujien maailma

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Masennus johtuu holhouspolitiikasta

Maalaisjärkeä uutismuodossa:
US, 6.8. 2014: Liikunnalla hätkähdyttäviä vaikutuksia masennukseen
- "Jopa 430 000 suomalaista syö pillereitä
– tämä arkinen keino voisi auttaa paremmin"

Ihmiset masentuvat, jos he eivät tee fyysistä työtä. Fyysisen työn vähentyminen on lisännyt masentuneisuutta. Tälle kehitykselle ei näy loppua niin kauan, kun fyysinen työ pyritään korvaamaan sirkushuveilla. Sirkushuveilla tarkoitan kaikkea sellaista, jolla ihmisen oma aktiivisuus pyritään estämään. Nykyäänhän on muotia sanoa, ettei voi tehdä työtä, koska "päätä särkee"...
Ja lääkärit ovat hyvillään siitä, kun saavat kirjoittaa laiskoille ihmisille lääkereseptejä, jolloin ihminen tulee riippuvaiseksi laiskuudesta; kas, kun valtio lääkärien, muiden hyysäreiden ja kukkahattutätien kautta virallisesti tukee laiskuusriippuvaisuutta.
Laiskuudella tarkoitan myös oman huomiokyvyn korvaamista huomautusautomaateilla ja muilla niin sanotusti turvallisuutta tuovilla keinoilla. Mitä turvallisemmaksi ihmisen elinympäristö tehdään sitä vähemmän ihmisen tarvitsee itse ajatella. Ja mitä vähemmän ihmisen tarvitsee ajatella omia liikkeitään sitä enemmän ihmisen aivoihin syntyy loisvirtapiirejä.
Kaikenlaiset turvallisuutta lisäävät tekijät ovat yhtä kuin valtion virallinen laiskuusoppi, joka tähtää siihen, että ihmisten ei itse tarvitse käyttää aivojaan eikä siten kehoaankaan mihinkään merkitykselliseen tekemiseen.

Valtion laiskuusoppiin sisältyy myös ihmisen  oman huomiokyvyn lastistaminen; ihmistä pitää huomautella, koska hän ei saa itse huomata yhtään mitään.- Laiskuus on valtion virallinen oppi, joka tulee ilmi kaikkialla. Kaikkein viattomin oman huomiokyvyn tappaja on polkupyörän kilikello (kappale 6);
Ihmiseltä kielletään oman huomiokyvyn kehitys jo lapsuudesta saakka, kun hänelle opetetaan, miten toinen ihminen ei voi huomata häntä, ellei hän soita pakollista kilikelloa... Ja lapsi oppii heti, että muut eivät huomaa häntä ja häntä itseään ei huomata, ellei ole mitään aivojen ulkopuolista huomautusvälinettä; aivojen luontainen virtapiiri on siinä virallisesti latistettu ja sen kehitys pysäytetty, jolloin se surkastuu ja sen tilalle kehittyy loisvirtapiirejä...

Masentuneen ihmisen aivot ovat täynnään loisvirtapiirejä, jotka ovat korvanneet ihmisen luontaiset viisi virtapiiriä, joista esimerkiksi yksi on neuvokkuus-inventiveness.
Ihmisaivojen luontaiset virtapiirit: Intuitio, ymmärrys, rohkeus, neuvo ja tieto.
Lue lisää: Blogi, 19.2. 2014: Viisaus nousee virtapiirien harmoniasta

Ei tarvitse olla kummoinenkaan järkeilijä, kun tajuaa, että masennukseen sairastuu jokainen, joka pyrkii välttelemään omaehtoista fyysistä elämää, eli uskoo valtion luomiin turvallisuusratkaisuihin.
Fyysisellä elämällä tarkoitan nimenomaan sellaista fyysistä työtä, josta jää jälki seuraaville sukupolville. Esimerkiksi kuntoilu kuntoiluna ei estä masennusta, koska se ei anna ihmisyksilön olemassaololle universaalista merkitystä.Varsinkin sellainen kuntoilu on tuhoisaa terveydelle, joka ei aseta ihmisen omalle huomiokyvylle minkäänlaista haastetta: Masentuneet ovat sellaisia. joiden oma aloite- ja huomiokyky on täysi nolla.

Ihminen tarvitsee merkityksiä. Elämän merkitystä ei voi saada mitenkään muutoin kuin jättämällä omalla työllään jälki fyysiseen maailmaan. Kuntosalilla ähkiminen tai muu kuntoilu ei jätä mitään jälkeä: Raudan nostelu paikasta A paikkaan A ei jätä minkäänlaista jälkeä, jolloin sen merkityskin täysin nolla.

Kuntoilu voi vain viivyttää masennuksen ilmituloa, mutta ihminen masentuu vuoren varmasti kuntoilusta riippumatta, jos hän ei tee kehollaan sellaista työtä, josta jää jälki seuraaville sukupolville.

Ihminen voi luulotella, että valtion näkemys ihmisenä olosta on absoluuttinen totuus; ettei ihmisen pidä edes yrittää funtsia asioita itse, puhumattakaan, että ihminen pyrkisi huomioimaan ihan itse ympäristöään, jolloin hän olisi vapaa huomauttelijoista. Olisihan se nykyisenlaisen holhousyhteiskunnan loppu, jos ihmiset eivät tarvitsisi minkäänlaisia ulkopuolisia huomauttelijoita. Mitäpä siitä tulisikaan, jos julkishallinto ei tarvitsisikaan miljoonaa "työntekijää".

Ajatelkaa sitä, että Suomen julkishallinnon koko on todellakin lähes miljoona ihmistä, joiden tärkein tehtävä on kehittää ihmisille kaikenlaisia rajoituksia, jotta ihmisten ei tarvitsisi käyttää itse omia aivojaan, vaan ihmisten aivot olisivat ainoastaan lakisäädöskokoelman kovalevy. Ja sitten vielä ihmetellään sitä, miksi masennuksesta näyttää tulevan kansantauti numero yksi.

Ennen vanhaan ei masennutta, koska silloin painotettiin oman mielen tärkeyttä asioiden huomioimiseksi:
Lasten liikennelaulussa ensin  painotetaan sääntöjen oppimista, mutta sitten kuitenkin sanotaan, että oma valpas mieli on paras turva:
Muista Aina,
Liikenteessä.
Monta Vaaraa Onpi Eessä.
Siksi Valpas
Aina Mieli
Se On Turva Verraton.


Lue lisää, les mer: Liikennevalojen logiikka

maanantai 4. elokuuta 2014

Luovaa otusta helle ei haittaa

Huomasin, että itse asiassa kova helle sopii työn teolle siinä missä viileäkin ilma. Itse asiassa, helteellä on parempi tehdä töitä kuin viileällä, koska silloin hikisen työn teon lisäksi myös lepohetket ovat pelkkää nautintoa. Mutta sateen puute tuottaa ylimääräistä työtä.

Heinäkuun alusta saakka olen joutunut kuljettamaan Kivilinnaan satoja litroja vettä pitääkseni istutukseni joten kuten hengissä. Jostain kumman syystä Pohjois-Pasilassa ei ole satanut kesäkuun 21. päivän jälkeen. Syy Pasilan sateettomuuteen on ilmeisimmin ihmisen; YLEn linkkitorni ja muut lähistölle kerätyt kymmenet antennilautaset polttavat pilviin reikiä juuri Pohjois-Pasilan kohille. YLE on blokannut Luojan pilvipalvelun.

Mutta muutoin huomasin, ettei 30 asteen lämpökään juurikaan haittaa Kivilinnan töitä. Kunhan vaan on oikea ruokaympyrä, joka itse asiassa taitaakin olla olutympyrä (kuva 1), jonka sisäpuolella on jotain kiinteämpää, niin työpäiväkin käy kivasti kellon ympyrän.
Olutympyrä (kuva 1)













update:
AL, 3.2. 2015: Pro gradu: Olut on urheilujuomia parempi palautusjuoma
Stara, 30.1. 2015: Tutkijat vahvistivat: Olut suojaa aivosoluja
Blogi, 4.2. 2015: Olut ja kivilinna

perjantai 1. elokuuta 2014

Perussuomalaiset salonkikelpoisia

YLE:n mittauksen mukaan perussuomalaisia on siirtynyt muiden puolueiden piiriin:
YLE, 1.8. 2014: Duunarimiehiä karkasi perussuomalaisten kannatuksesta
IL, 1.8. 2014: Perussuomalaisten kannatus ennätysalhaalla - duunarimiehet kaikkosivat

On se van kumma, miten rasisteiksi haukutut persut kelpaavat erittäin hyvin muille. Onko nyt niin, että muut puolueet ovat rasistisia, kun he ovat hyväksyneet ja hyväksyvät rasisteja riveihinsä? Arvosokeus vallitsee Suomessa.

Katos perhana, kuinka Google voi auttaa: Perussuomalaiset ja rasismi