keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Suomalaiset suomalaisille petoja

EU-lakien mukaan ulkomaan eläviä ei saa aktivoida, eikä heiltä saa vaatia köyhäin avulle mitään vastikkeellista toimintaa ?
Oman perheen lapsia saa tukistaa, mutta muiden kakaroille pitää olla ystävällinen?
IL, 14.2. 2018: Selvitys paljastaa: Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä: ”Tämä ei ole oikeudenmukaista”.

Olen töissä Toisella linjalla. Päivittäin, jokaisena päivänä, aamuin ja illoin, työpaikan ohitse kulkee satoja Itä-Euroopan työttömiä ja muita anonyymeja.
Olen läpeensä tympääntynyt ylipäätään ihmisten holhoamiseen ja toivoisin, että poliitikot ottaisivat käyttöön vieläkin kovemmat otteet, jotta suomalaiset saataisiin vaikka pakkotöihin vastikkeeksi köyhäin avusta.

Mutta kaikkein eniten mua ottaa päähän se, että poliitikot eivät vaadi tänne tulevilta lusmuilijoilta yhtään mitään. Jostain syystä poliitikoille ulkomaan köyhä on jotenkin niin hieno otus, että niitä pitää ruokkia ja asuttaa ilman mitään vaatimuksia.

Onko jossakin joku laki, joka sanoo, ettei ulkomaan köyhiä voida kurittaa, eikä heiltä saa vaatia mitään vastikkeeksi suomalaisten veronmaksajien rahoista?
Eikös se ollut EU:n laki, että ulkomaan elävä saa mennä toiseen EU-maahan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun, ja jos töitä ei löydy, niin on palattava omaan maahan? Mitä järkeä on kaataa Itä-Euroopan maille miljardeja, jos niiltä ei vaadita, että heidän pitää kurittaa omia köyhiään vähintään yhtä kovasti, mitä suomalaiset kurittavat suomalaisia?
Huomataan, ettei poliitikoilla ole mitään käsitystä tasa-arvosta:
Kuvitelkaa, jos ei-alkoholisoituneita suomalaisia istuskelisi päivät pitkät kaduilla, niin moniko poliitikko vaatisi, että heille pitää antaa rahaa, ilmainen terveydenhoito ja asunto, mutta heiltä ei saa vaatia mitään, jotta he eivät pahastuisi, ja jotta he saisivat joka helevetin päivä lähteä ilmaisesta asunnostaan kerjäämään ja istuksimaan kokopäiväisesti kaduille - ja esittämään jotain saatanan säälittävää otusta!
Kommunistit, muut änkyrävasemmistolaiset ja viherpiipertäjät kiistattomasti pitävät ulkomaan kerjäläisiä alkoholisteina tai aivottomina, joille pitää tarjota kaikki mahdollinen, mutta joilta ei saa vaatia mitään!
Kotimaan köyhiä kyllä pompotellaan ja heiltä vaaditaan edes jotain siitä hyvästä, että heille jaetaan rehellisten veronmaksajien selkänahkoja, mutta kun on kyse ulkomaan köyhästä, niin se on ilmi selvästi poliitikoille mahtava tilaisuus osoittaa, miten hyviä he ovat. Edes puumerkkiä ei saa vaatia ulkomaan köyhiltä, joka todistaa, että poliitikot pitävät kaikkia ulkomaalaisia aivottomina, joilla ei ole mahdollisuuksia tavallisen ihmisen elämään.

Olisi toivottavaa, että poliitikot kieltäisivät romaneilta edes kokopäiväisen istuskelun, koska ainakaan minulla ei ole varaa maksaa romanien laskimotukoksia ja keuhkoveritulppia. Tietysti, poliitikot repivät minun mielipiteistä huolimatta suomalaisilta rahat, että romanit saavat hajottaa jalkojensa laskimosuonet suomalaisten veronmaksajien piikkiin.

B, 14.2. 2018: Anonyymi kerjäläinen--ikuisesti kerjäläinen.

Ei kommentteja: