torstai 15. helmikuuta 2018

Avustushommiin hakeutuu pedofiileja

Olemme viime aikoina saaneet lukea, miten avustusjärjestöjen työntekijät ovat jääneet kiinni lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jollaista luultiin esiintyvän vain uskonnollisissa yhteisöissä.
Tämä oli täysin ennalta arvattavaa, koska avustustyöhön hakeutuvat vain sellaiset, jotka pitävät kaikkia muita ihmisiä pelkästään eläiminä, sillä niinhän myös uskontojen johtajat katsovat olevansa heti Jumalasta seuraavia, elleivät peräti jumalisia.

Ei ole vaikea arvata, että jos tehtäisiin tutkimus, miten moni avustustyöntekijä on persoonallisuudeltaan psykopaattinen, niin tulos olisi järkytys kaikille muille paitsi niille, jotka osaavat ajatella.

Kuten uskonnollisiin ja poliittisiin asemiin hakeutuvat ainoastaan psykopaatit, niin sama koskee kaikkia niitä virkoja, joissa ihmisen ajatellaan perinteisesti olevan ylivertaisessa asemassa kaikkiin muihin nähden.

Se on tunnettu tosiasia, että avutustyöntekijät katsovat kaikkia muita nenänvarttaan pitkin. Kuten suvakit pitävät itseään ylivertaisina tavallisiin kansalaisiin verrattuna, niin samalla tavalla kehitysaputöihin hakeutuvat vain ne, joilla on jokin jumalallinen sanoma julistettavana sille porukalle, jonka keskuuteen he menevät.

Kautta aikain on ollut täysin selvää, että kaikki uskonnolliset yhteisöt ovat pohjimmiltaan pelkkiä haaraväliin asemoituneita yhteisöjä. Kaikki uskonnot ovat keskittyneet levittämään omaa ilosanomaansa vain niille, joiden on kuviteltu olevan laumasta eksyneitä.  Älkää ymmärtäkö väärin! Kerron vain faktan, miten käyttäytyy eläimellinen mieli silloin, kun se ei ole kesyttänyt itseään ihmiseksi.

Kuten minkä tahansa eläinlauman johtajauros haluaa kullillaan alistaa kaikki laumaansa, niin samoin ihmiseläinten keskuudessa kaikki lauman johtajaksi haluavat paneskella kaikkia niitä, joiden se kuvittelee saavansa laumaansa seksuaalisella väkivallalla.

Sama koskee kaikkia avutusjärjestöjä. Yksikään ihminen ei voi kuvitella olevansa avutustyöntekijä mitenkään muutoin kuin uskomalla, että kaikki eri mieltä olevat ovat täysin pihalla ainoasta oikeasta totuudesta. Ja totuus voidaan istuttaa väärämielisiin vain kullilla, ja jos sattuu olemaan pidempi rauhan aika, niin kullin korvikkeena saattaa olla joko orvannahka tai seteliksi sanottu paperisilppu.
Mutta yleensä väkivallan tai luonnonkatasrofin preesensissä kulli on se ensisijainen oikean totuuden lähetystyöntekijä, kuten tiedetään siitäkin, miten kaikki armeijat yhden yhtäkään poikkeusta vaille raiskaavat kaikki eteensä sattuvat.

Mitään eroa ei ole uskonnollisen ja avustustustyötä tekevän ihmisen välillä. Molemmat ovat syvästi sitä mieltä, että heillä on kaikki valta ylitse kaikkien niiden, jotka ovat jollakin tavalla eksyneitä.

On hämmästyttävää, miten ihmiset eivät tajua avustustyön olevan täysin verrattavissa kansanmurhaan. Katsokaa vaikka Afrikan tilannetta! Sinne on upotettu tuhansia miljardeja taaloja ja ainoa mitä sillä kaikella on saatu aikaan, ovat jatkuvat kriisit, jotka tuppaavat levittäytymään kaikkialle.

Afrikalle annettu kehitysapu on tappanut enemmän ihmisiä kuin mihin yksikään diktaattori on pystynyt. Mitään eroa ei ole USA:n harjoittaman demokratian levittämisen tai Neuvostoliiton kommunismi-imperialismin välillä siihen, miten käyttäytyvät uskonnot ja avustusjärjestöt.
Toisen kansan alistaminen toiselle kulttuurille joko sotilaallisella voimalla tai setelinipuilla  ei ole koskaan tuottanut muuta kuin kuolemaa ja katastrofeja, joista tämä nykyinen valtavien ihmismassojen liikehdintäkin on seurausta.

Ei luulisi olevan vaikeaa tajuta, että jos julistaa kaikkien ihmisten olevan älykkäitä ja tasa-arvoisia, niin silloin se on rikos ihmisyyttä kohtaan alkaa avustamaan muita tai julistamaan heille jotakin kuviteltua jumalan sanaa tai vaatia heiltä yhdenmukaista käytöstä.
Eikö ole ennen tullut mieleen, että yhdenmukaisen ajattelun vaatiminen olisi samaa, kun laittaisi kaikki munat samaan koriin. Silti kaikki politiikka, joka ikinen uskonto ja avutusjärjestö vaativat kaikilta täysin yhdenmukaista ajattelua.

Onko ihan liikaa vaadittu sen ymmärtäminen, että useimmiten kansat ja yhteisöt ovat ihan itse syypäitä omiin vaikeuksiin, eikä ole millään tavoin viisasta ulkoa päin mennä mestaroimaan niitä. Jopa luonnonkatastrofit koettelevat vain sellaisia kansoja, jotka ovat olleet laiskoja ajattelemaan sitä, mihin kaikkeen luonto pystyy. -- Jos rakennat joen varteen talosi, niin olet typerä, jos vaadit muita korvaamaan omaisuutesi, kun tulva vie talosi. Haitilaisetkin ovat ihan itse syyllisiä vaikeuksiinsa. Jms.
B, 15.2. 2018: Sopeutumisrahoilla sapeleita Afrikkaan.

4 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Uskonnot tuhoavat ihmisen mielen.
Sotavoima tuhoaa ihmkisen kehon.
Kehitysapu tuhoaa tuhoaa sen, mitä jää jäljelle uskontojen ja armeijoiden jäljiltä; ihmisyyden.

Joku voi uskoa, että kalan antaminen on suurempaa kehityspua kuin ongen tarjoaminen, mutta onkeakin suurempaa kehitysapua olisi antaa ongen idea, --- mutta kaikkein suurinta kehitysapua olisi antaa toisen itsensä oivaltaa, miten kalaa saa järvestä.

Älkää viekö taloja talottomille, vaan antakaa heille korkeintaan talon piirustukset.
Vain täten voitte todellisuudessa osoittaa todeksi sen julistuksenne, että ihmiset ovat kaikki yhtä älykkäitä.

Anonyymi kirjoitti...

Olet harvinaisen älykäs ihminen. Olen sanaton! Tämä on henkilökohtainen hatunnosto. Tiedän, että poistat kommenttini, mutta ei se haittaa. Luen edelleen kirjoituksiasi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomenkin rikkiviisaat kapitalistit on vaatimassa leipäjonojen lakkauttamista ja kaiken leivänjaon siirtämistä näille kulliansa imettäville ideanikkareille, jotka ovat myös Aktiivimalli ykkösen ja kakkosen taustalla.

Sehän olisikin juuri ongelman alkulähteille palaamista, että miksikäs kaikilla ihmisillä suomessa ei olekkaan riittävästi toimeentuloa.

Niin mihin ovatkaan apinalaumamme johtajaurokset hävittäneet, sen ikiaikaisen omillaan toimeentulemisen edellytykset?

Suuri maaltamuutto kaupunkeihin johti maaomaisuuden päätymisen rikkaitten toimettoman rahan omistajien haltuun, nytpä ei köyhä leipäjonon asiakas voikkaan enää viljellä omia perunoitaan, eikä ruislaihoansa niittää.

Kaiken joutuvat kerjäämällä pyytämään.

Se kaikki johtuu vain siitä sokeasta luottamuksesta näihin johtajauroksiin (juurikin Sipilän kaltaisiin) jotka valtion velkaa kasvattamalla ensin jakoi mannaa palkansaajille, ja nyt velansaannin hiivuttua, alkaakin palkansaajaa KURISTAMAAN, mutta kun ei voi palkansaajaa kuoliaaksi kuristaa (lypsävää lehmää kannata tappaa), niin sen sijaan kuristaakin kuoliaaksi ne joilta on viety se palkkatyö, sillä varjolla pelottelee palkkatyöläisiä palkkamalttiin, ja kohta vielä palkanalennuksiin, suoranaiseen työvoiman POLKUmyyntiin!

Kun köyhällä kansalla ei ole enää muuta myytävää kuin ihmisarvonsa leipäpalan edestä, niin nämä koronkiskurit vaatii maksuksi että joudut myymään kaikkia ruumiinreikiäsi näille letkunheiluttajille, (vartiainen helikopterinsa kanssa)