keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Uskovaisuus on rikos ihmiskuntaa kohtaan

FB-Testi 20.12.2017: Oletko muslimi.
On mielipuolista kuvitella olevansa uskovainen tai opillinen. On absoluuttisesti mahdotonta, että ihminen voisi olla päivittäin uskossa edes puolta päivää. Väitän, että yksikään ihminen ei voi ajatella oppinsa mukaisia ajatuksia kuin korkeintaan 0,0001 prosenttia kaikista ajatuksistaan; Ihminen on harhaoppinen 99,9999 prosenttisesti.

Kaikkein mielipuolisinta se on silloin, kun koko yhteiskunta aivopesee ihmisiä uskontoihin, vaikka jokainen järkevä ihminen tajuaa, että se on ihmiselle mahdotonta ajatella oppinsa mukaisia ajatuksia kuin vain niissä tilanteissa, milloin ihminen on pelottelulla ja muilla rikollisilla tavoin alistettu toistamaan opillisia lauseitaan.

Koska ulkomuistista hoettuja laseita ei voi pitää ihmisen omina ajatuksina, niin yllä oleva väitteeni redusoituu muotoon, että ihminen ei voi koskaan ajatella yhden yhtäkään opillista lauseita: Joka ikinen ihmisen itsensä ajattelema ajatus on puhdasta harhaoppia.

On siis kaikkein suurinta hulluutta opettaa ihmisille ajattelun sijasta uskomuksia

Vain harhaoppiset ovat viisaita; Kaikki ihmisen omat ajatukset ovat puhdasta viisautta. Ihminen on typerys vain silloin, kun hän hokee muiden ajatuksia, eli silloin, kun ihminen ei itse ajattele yhtään mitään. Edellä oleva lause todistaa ihmisen latimankieliisen lajinimen oikeaksi: Ihminen on viisas ihminen, kun hän ei hoe uskomuksia, vaan ajattelee itse; Ihmisen ajatteluelin on viisauselin, eikä ihminen voi olla viisas, jos hän ei itse käytä ajatteluelintään. Kirja, kovalevy tai muistitikku ei ole kovin viisas.
TK, 20.12. 2017: Uskonnollisilla näkemyksillä ei tule olla mitään eri- tai etuoikeuksia.

Ei kommentteja: