perjantai 31. maaliskuuta 2017

Jeesus oli oikeassa

Kun Jeesus vastasi fariseuksille, hän puhui köyhien päiden yli:
Mark 14:7: "Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina."

Varoitus! Lukemalla tätä kirjoitusta olet itse vastuussa kaikista tunteistasi.


Kun katsotaan, miten vasemmisto toimii, niin huomataan heti, että Jeesus oli oikeassa: Vasemmisto ei voi koskaan poistaa köyhyyttä, koska se köyhyys muuttuu aina vaan rikkaammaksi: Suomessa ei ole satoihin vuosiin enää ollut samanlaista köyhyyttä, jota Jeesus näki omana aikanaan. Tämän päivän köyhä olisi Jeesuksen aikana nähty yletöntä elämää elävänä rikkaana, joka terveraajaisena kerskailee iPhonellaan vaatiessaan itseään köyhempiä tuottamaan itselleen leipää.

Nykypäivän jeesuksia ovat lääkärit ja sairaaanhoitajat ja apuhoitajat, jotka parantavat ja ruokkivat sairaita ihmisiä. Juurikin sellaisia ihmisiä, jotka ennen Nykyaikaa olisivat lojuneet kaduilla kaikkien surkuteltavina. Vasemmistolle ovat jääneet pelkästään laiskat ihmiset terveine raajoineen, kun kaduilta ovat poistettu ne absoluuttisesti köyhät seinien sisäpuolelle, vasemmiston nenäkkäiltä katseilta piiiloon.

Se ei ole politiikka, joka on poistanut köyhyyttä, vaan tekninen kehitys ja tiede, joka pääsi lentoon heti, kun papit hyppäsivät sen selästä pois. Mutta samalla ihmiskunnan väkimäärä on lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun, joka tarkoittaa sitä, että suhteellinen köyhyys on lisääntynyt hurjasti.

Israelissa ei ole enää sellaista köyhyyttä, joka piti ihmiset oikeasti avuttomina: Lebra, matotaudit ja muut sairaudet olivat siihen aikaan niin yleisiä, että ihminen joutui vain makaamaan tai ryömimään odottaessaan edes yhtä armopalaa. Kun tiede on poistanut tuollaisen äärimmäisen avuttoman köyhyyden, niin  sen jälkeen se on ollut moraalista vaatia jokaista terveraajaista tekemään jotain leipänsä eteen.

En näe sellaista köyhänä, joka seisoo leipäjonossa, koska se on periaatteellisesti ottaen samaa, mitä rikas tekee istuessaan toimistossa odottaessaan palvelijaa tuomaan eteensä hanhenmaksapalleroita.

Ihminen ei todellakaan ole köyhä, jos hän toimettomana odottaa jonkun muun tekevän hänelle leipää. Jos ihminen pystyy seisomaan jopa tuntikausia leipäjonossa käsillään kovasti elehtien, niin hän pystyy seisomaan vaikka liukuhihnan ääressä käsiään käyttäen. Miten niin se on hauskempaa seistä ulkona paikoillaan kuin mukavan lämpimässä tehtaassa?

Sairas haluaa terveyttä, mutta köyhä ei halua työtä, vaan jonkun muun tekemää leipää.
Tämän päivän todelliset köyhät löytyvät kehitysmaista ja paikoittain länsimaista kaikilta liberaalien katseilta piilossa, missä on tautien runtelemia ihmisiä työntekoon kykenemättömiä. Todellinen köyhä olisi suunnattoman iloinen, jos hänellä olisi vastaava liikuntakyky kuin tuolla ruokajonoissa seisovilla, jotka oikein haluavat, että heitä pidetään köyhinä.

Köyhyydestä on tullut uskonto: Köyhyysuskonnon noudattajat menevät kaksi kertaa viikossa esiintymään kaduille ruokajonoon, ja vasemmiston ylipapit hurraavat, miten syvältä he tänäänkin saavat kouria kunnon ihmisten taskuja.

Vasemmisto suvaitsevaisine liberaaleineen tekee ihmisille karhunpalveluksen hoitaessaan vain oiretta pystymättä antamaan ihmisille töitä. Tämän päivän vasemmisto lähtee kadulle hillumaan, jos vasemmiston näkemiltä terveiltä köyhiltä vaadittaisiin jotain vastikkeeksi leivästä ja sossurahasta.

Kuten terve ihminen ymmärtämättömyyttään tottuu seisomaan muiden töllisteltävänä ruokajonossa, niin aivan vastaavasti hän tottuisi hyvin nopeasti myös tekemään jotain vastikkeellista työtä leipänsä eteen.
Leipäjonoissa olisi valtavasti potentiaalisia bussikuskejakin, mutta vasemmiston mukaan "köyhiä" ei saa patistaa töiihin, koska suomalaisista ei kuulemma enää ole mihinkään, ja siksi vasemmisto tuottaa maahan toisten maiden köyhiä tekemään niitä töitä, joita ennen tekivät suomalaiset.

Esimerkiksi Islannissa ei tarvita maahanmuuttajia bussikuskeiksikaan, koska siellä ei ole mitään vastaavaa änkyrävasemmistoa, joka torppaa joka ikisen yrityksen patistaa ihmisiä omatoimisuuteen.
Blogi, 30.3. 2017: Opi Vasemmiston Ydinminuus Minuutissa

PS. Jeesuksen näkemän köyhyyden poistajia ovat sairaaloiden työntekijät, mutta Vasemmiston näkemä köyhyys voidaan poistaa vieläkin helpommin: Laitetaan heidät töihin.
Ainiin, mutta kun vasemmiston mukaan Suomi ei pärjää ilman muiden maiden köyhiä, joilla pitää korvata suomalaiset työntekijät, jotta farisealainen vasemmisto voi ruokkia heitä leipäjonoissaan.

Blogi, 31.3. 2017: Vasemmiston herrapolitiikkaa

Ei kommentteja: