tiistai 13. syyskuuta 2016

Suurista asunnoista tulee pikkusieluisia poliitikoita

Miten maasta voidaan tehdä Somalia? Laitetaan Vihreät sen johtoon.

Luulen, että kaikki kehitysmaalaiset ovat vihreitä. Ainakin Suomessa Vihreät tekevät tasan tarkkaan sellaista taantumuksellista stagnaatiopolitiikkaa, jollaisella kehitysmaatkaan eivät yksinkertaisesti kehity: SU, 12.9. 2016: Helsingin perussuomalaiset moittivat vihreiden päätöstä konttiasumisen torppaamisesta
Konttiasumisessa ei ole yhtään mitään vikaa. Minäkin asuisin kontissa, jos vain saisin sellaisen jostain.
Konttia pienemmässä asunnossa elävä ihminen pystyi rakentamaan kivilinnan, että jos joku pelkää sitä, ettei pienistä asunnoista tule mitään hyvää, niin käykää toki Pasilan Kivilinnassa -- tai lukekaa minkä tahansa suuren keksinnön taustoja
Ihmiskunnan suuret keksinnöt ja tarinat on tehty autotalleissa tai sellaisiin verrattavissa paikoissa.

Juuri aamuTV:ssä muuan tutkija sanoi, ettei Suomessa saa tehdä mitään, mikä saisi aikaan uutta kasvua. YLE, 13.9. 2016: Tulevaisuudentutkija: "Yritykset sijoittavat vanhanaikaiseen, jotta johtajat saavat bonuksia"

Suurissa neliöissä itää pikkusieluiset ajatukset
Jos haluatte, että Suomessa olisi jälleen jotain yrittämisen iloa ja tekemisen meininkiä, niin silloin kaikenlainen sääntely asuntojen koosta tulee kertakaikkisesti lopettaa ja viedä tunkiolle jokainen, joka väittää, että ihmismieli muka vaatisi suuria huoneita mahtuakseen suuria ajattelemaan.

Kyllä se ihminen sitten hankkisi suuremman talon, kun vain sille ensin annettaisiin mahdollisuus asua edes autotallissa, missä hän keksisi ihmiskuntaa mullistavan keksinnön, sillä niitä mullistavia keksintöjä ei koskaan ole tehty kuninkaan saleissa.

Isoista asunnoista lähdetään nokka pystyssä toisiin isoihin asuntoihin

1 kommentti:

intrigööri kirjoitti...

Merikonteista ja työmaaparakeista saa mitä vain, kevyitä ja siistejä asuntoja yksin asuville, joita on tosi paljon. Monesta kontista saisi vaikka pieniä rivi- tai kerrostaloja. Suuriperheisille, kuten mamuille, voisi pystytellä myös tarvittavan kokoisia viipaletaloja. Noista kaikista on Suomessa jo vuosikymmenien kokemukset.
Konttitalot ja niitä vastaavat ovat nopeasti pystytettäviä, kevyitä, hyvin kestäviä ja siirrettäviä, jos vaikka suurpuolue vihreät haluaisivat juuri sille tontille pullohometalo-guggenheimin tai jotain muuta ihanan kallista. Kyllä minullekin kontti kelpaisi, sellaisessa voisi asua vuokatontilla maallakin, saunaparakki pitäisi olla erikseen ja huussi. Kaminalla kämpän saisi äkkiä lämpimäksi, vaikka verkkosähköä ei olisikaan. Kamina kyllä jäähtyy äkkiä, siihen tarttis laittaa luonnonkiveä tai vuolukiveä ympärille lämpöä varaamaan. Pienasunnoista minäkin joskus vähän kirjottelin:
https://intrigoori.blogspot.fi/2012/03/halvempia-asuntoja.html