sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Koraanin lukutaito ja Juha Sipilä

Menin eilisiltana hieman apeissa mielin tuutumaan. Ajattelin, että näinköhän nyt meidän käy. Apeus johtui kaikesta siitä mokutuksesta, jota netistä tulvi silmilleni minun sitä mitenkään voimatta estää. Pahimman apeuden sai aikaan Juha Sipilä, joka oli satunnaisesti valinnut yhden Suomen sadoista VOKeista (VastaanOttoKeskuksista) ilmaistakseen arvovaltaisen  itsensä tuhansille maahan tulleille ja sadoille miljoonille Eurooppaan halajaville ympäri maailman.
Olihan Juha Sipilä jo ehtinyt julistamaan, ettei Suomessa ole vetovoimatekijöitä, joten hän ilmeisesti katsoi, että hänen tärkein tehtävänsä pääministerinä oli luoda kaikkien vetovoimatekijöiden äiti.

Siellä VOK:ssa Sipilä sitten jutteli satunnaisen mamun kanssa. Näin sen  omin silmin Maikkarin seitsemän uutisista. Ja kuinka ollakaan: Sipilällä kävi uskomaton moukan tuuri, kun hänen tapaamansa mamu oli juuri se yksittäistapaus, josta suvaitsevaiset ovat aina varoittaneet. Apeus oli aivan kertakaikkisen niin lannistavaa, että nukahdin kesken Suomi-Ranska koripallomatsia, eikä unimaailmassakaan asiat olleet juurikaan paremmin. Tosin en muistanut aamulla, mitä siellä näin, mutta varmasti mukana oli ainakin sata yksittäistapausta.

Heräsin apeana ennen herätyskelloa apeita verhoja tuijottaen, mutta apeana viivyttelin tänä aamuna puoli tuntia tavallista pidempään kotona ja olin töissä vasta klo 06:49. Nautin muutaman kupillisen eilistä kahvia ja tein pieniä remonttihommia varauloskäyntiin ennen kuin uskalsin uudestaan avata ikkunan netin ihmeelliseen maailmaan. Ja mitä siellä näinkään. Näin kaikkialla naurua ja iloisia emoticonsseja. (Esimerkiksi Muroista Kulttuurin rikastuminen-juonteen sivulta 4572 eteen päin muutama kymmenen sivua, olkaatten hyvät, jos haluatte nauraa.)
Apeus lähti minusta kuin leppäkeihäs Rädyn kädestä. Harmini hallitusta kohtaan oli tipo tiessään  ja kiitos tästä kuuluu ennen muuta Juha Sipilälle.

Nyt ymmärrän, että Juha Sipilä on hartaana lahkolaisena kuunnellut tarkasti YLEn mokutusohjelmaan kuulunutta koraanin lukemista. Koraanissahan kerrotaan selvä sanaisesti, että muslimien pitää valehdella aina, jos se vain jotenkin hyödyttää uskovaista. Sitä islamin opin kohtaa kutsutaan taqiyaaksi, petollisuudeksi vääräuskoisia kohtaan.
Sipilällä on ilmeisesti välähtänyt ja hän on varmaankin antanut MTV:n toimittelijoille käskyn etsiä ja tuoda eteensä Suomen ainoa yksittäistapaus, jotta suomalaiset oppisivat tuntemaan koraanin niin kuin muslimit sen tuntevat. Suurenmoiset kiitokset MainosTV:n toimittelijoille, että olitte löytäneet niin loistavan yksittäistapauksen

Kun tajusin, että Pääministeri Juha Sipilä halusi antaa Suomen kansalle konkreettisen esimerkin, millaisia maahanmuuttajat saattavat olla, niin minähän kertakaikkiaan repesin nauruun. Olen nauranut Juha Sipilälle koko päivän, koska olihan se aivan verrattoman älyn osoitus Sipilältä, että hän tuosta noin vain sokkona valitsee yhden VOK:n ja sieltä sokkona menee keskustelemaan yhden mamun kanssa, joka yrittää vakuuttaa Sipilälle, että hän varmasti on vasta seitsemäntoista vuotta vanha, ja voisi myös todistaa sen.

Mahtoivat suvaitsevaiset paskoa housuihinsa, kun Sipilä tuosta noin vain löysi sen yhden ainoan yksittäistapauksen, joka oli tullut niiden tuhansien mamujan mukana Suomeen. Nyt suvikset ja mokuttajat voivat huokaista helpotuksesta, kun he ovat varmoja, että nyt kaikki muut mamut ovat viattomia

Alkon kassalla, 6.9. 2015: "Kotiryssistä" "kotipakolaisiin"
Youtube: Top Ten Quran Verses for Understanding ISIS

Ei kommentteja: