torstai 22. tammikuuta 2015

Kehuu kehitysapua viran puolesta

Kun julkisen vallan haltija ylistää jotakin hallinnon toimintaa viran puolesta
niin silloin omakehu haisee ja silloin hallinnon mädännäisyyttä yritetään peittää:
US, 21.1. 2015: Ylisti Suomen kehitysapua ”viran puolesta” – puhuu nyt suunsa puhtaaksi.
HS, 5.2. 2015: Ulkoministeriön teettämä raportti haukkuu Suomen kehityspoliittiset ohjelmat.
SU, 26.1. 2018: Kehitysapu valui johtajan ökypalkkaan ja kalalammikkoon – Suomen ulkoministeriö odottelee yhä rahojaan takaisin.

Vallanhimosta vanhuuden ansiosta parantunut voi puhua suutaan puhtaaksi siitä, miten hän aiemmin ihan omaa tyhmyyttään piti yllä mätää hallintoa. Mutta, kun samaa tekee virassa yhä oleva, niin jokainen älykäs ymmärtää, että sellainen ihminen on elänyt siihen asti pumpulissa eikä tiedä yhtään mitään tosiasioista:
HS, 21.1. 2015: Kehitysapua arvosteleva kirja saa kritiikkiä ministeritasolta asti.
HS, 21.1. 2015: Ex-suurlähettiläs haukkuu nykyisen kehitysavun:
Auttaa enemmän rikkaita kuin köyhiä
.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ajattelija, kunhan vaan on terve, niin ymmärtää sen, että myös virassa olevat asiantuntijat pyrkivät ensisijassa toimimaan oman etunsa tähden, eli he eivät voi puhua suutaan puhtaaksi, koska hekin kärsivät vallanhimosta ja ahneudesta.

Sirpa Paatero ylistää hallintoa viran puolesta ja hän ei siten pysty lainkaan ajattelemaan, että sitä samaa tekevät myös ne "asiantuntijat", joita hän kuuntelee.
YLE, 7.11. 2014: Kyseenalaiset asiantuntijat.
Jälleen kerran suomalaisten pitää odottaa kymmeniä vuosia ennen kuin ministeri voi puhua suutaan puhtaaksi, -- jollei ministeriä sitä ennen kohtaa jokin yllättävä luonnollinen tapahtuma kuten tsunami, jonka seurauksena tuhannet ihmiset kummasti parantuvat päivässä vallanhimosta ja avustususkonnosta.

Hallinnon itsekehu pitää julkisen vallan sokeana. Avustustyöntekijät eivät pysty antamaan mitään arvoa kehitysmaissa tapahtuvalle kehityksellä, vaan he kaikessa hurmoksellisuudessaan omivat kehityksen omiin nimiinsä.

Esimerkki: Hallintoa ja kehitysapua kehuvat, miten kehitysapu on tuplannut mosambikilaislasten koulussakäynnin: Kehityslehti: "KUVASI ON MUSTAVALKOINEN, MATTI":
Vielä vuonna 1990 mosambikilaislapsista 36 prosenttia aloitti koulun, mutta nyt määrä on kohonnut 72 prosenttiin."

Voisiko olla mahdollista, että Mosambik ei itse keksinut koulutusta, vaan tuo 32 prosenttiakin on länsimaiden "hyväntekijöiden ansiota?

Ajatelkaas sitä mahdollisuutta, että Mosambikissa olisikin ollut luonnollista kehitystä, jolloin sen seurauksena Mosambikissa olisi ilman kehitysapuakin koulutustaso noussut, kuten se nousi sata vuotta sitten Suomessakin?
On äärimmäisen typerää väittää, että Mosambikin koulutusaste olisi jäänyt tuohon 32 prosenttiin ilman kehitysapua! Pikemmin on niin, että ilman kehitysapua Mosambikissa kaikki lapset voisivat nyttemmin käydä koulua.


Kehitysapu pitää yllä avuttomuutta ja rahaholismia. Mutta suurin uhka kehitysavusta koituu kehitysavun rahoittajille, eli suomalaisille veronmaksajille, joiden talous vuotaa kuin seula aivan mielettömiin projekteihin, jotta poliitikot voivat kehua mätää hallintoaan.
Poliitikot ja virkamiehet ovat niin ihastuneita omiin mielettömyyksinsä, että he eivät voi mitenkään sallia kehityksen tapahtuvan itsestään, ja siksi poliitikot kehuvat jopa sellaista kehitysapua, jossa suomalaisten pitää mennä tyhjentämään suomalaisten rakentamia vessoja Afrikassa, koska afrikkalaisilla ei saa antaa mahdollisuutta itsekehitykseen, joten nyt kehitysapulaiset voivat kehua, miten he ovat keksineet afrikkalaisten puolesta jopa klosetin.

Kun ihminen tekee toisen puolesta jotakin sellaista, joka kuuluisi ihmisen itsensä tehtäväksi, niin håän saa siitä erittäin hyvät vibat. Onhan se vallan himokasta vaikkapa rakentaa vessoja niille, jotka eivät ole itse vielä ymmärtäneet hygienian merkitystä, koska tuollainen suhtautumistapa estää tehokkaasti ihmisten luonnollisen kehityksen, josta seuraa se, että jatkossa kehityksen estäjien pitää pyyhiä perseetkin: Sari siivoaa vessoja Afrikassa.

Mielenkiintoista. Poliitikoiden mielestä suomalaisia ei missään tapauksessa saa pakottaa suomalaisten vessojen tyhjentäjiksi, mutta auta armias, millaisen orgasmin poliitikko saa, kun hän jakaa veronmaksajien rahaa, jotta "avustustyöntekijät" pääsevät Afrikkaan siivoamaan afrikkalaisten paskoja. Siinä koko "avustusketju" poliitikosta viherpiipertäjän paskaiseen sormeen asti kokee olevansa yli-ihmisiä, kun he ovat "auttaneet" kehitysmaalaisia kehittämästä itse omia yhteiskuntiaan.

B, 7.2. 2015: Ihmiskunnan tuhoisin teko on avustaminen.

Ei kommentteja: