tiistai 29. huhtikuuta 2014

Itsenaisyyden Tammi kuolemaisillaan

Suomen Itsenäisyyden Tammi ei voi elää ilman itsenäistä Suomea.

Kävin tekemässä Itsenäisyyden Tammelle bionisen tarkistuksen, noin silmämääräisesti. Tulos oli erittäin huolestuttava; Tammi ei luultavasti elä enää kuin pari vuotta. Tammella on elin aikaa enää vähän, joka on yksi yhteen tosiasioiden kanssa, koska olisihan se absurdia, jos Suomessa oli itsenäisyyden tammi ilman itsenäisyyttä.

Miksi kutsutaan itsenäisyyden tammea ilman itsenäisyyttä? Aivan oikein; se on pelkkä tammi. Ja nyt sekin tammi vetelee siis viimeisiään.

Panin merkille siellä YLE:n nurkilla, mitkä syyt ovat johtaneet Itsenäisyyden Tammen huonovointisuuteen. Yleisesti ottaen kaikki sen tammen ympärillä oleva jätetty lähes täysin ilman mitään huoltoa:
- Tammen vieressä on aumakattoinen pyöröhirsistä tehty katos (kuva), joka on vailla kivijalkaa; sen alahirret ovat jo lahonneita ja koko hökötys oli kallellaan. Kyseinen rakennelma on tullut maksamaan veronmaksajille aikoinaan varmasti kymmeniätuhansia euroja, mutta edes siitä ei voi pitää huolta, kun vieressä on Itsenäisyyden Tammi, jota ei voi hoitaa, koska yleläiset eivät halua Suomen olevan itsenäinen kansakunta.

- Siinä vieressä on myös historiallinen talo (jonka pitäisi olla museo) ja sen edustalla pieni lampi. Kaikki ne suorastaan kirkuivat, että ne on jätetty heitteille. Ja aivan oikein. Jos Itsenäisyyden Tammen ympäristöstä pidettäisiin huolta samaan aikaan, kun itse se Tammi tekee kuolemaa, niin kontrasti olisi liian karmea jopa hyysäri-yleläisten kestettäväksi. Niinpä yleläiset voivat armottomina katsella Itsenäisyyden Tammen kuolinkamppailua, koska se tapahtuu hoitamattomassa ympäristössä.

Eihän toki kukaan välittäisi, jos joku puu kuolisi kaatopaikalla.

Itsenäisyyden Tammen istutuspaikaksi valittiin tuo lähes luoksepääsemätön YLE:n takapiha, koska jo silloin 1980 YLE:n hallintoneuvoston poliitikoille ja muille itsetärkeille tyypeille oli selvää, että Itsenäisyyden Tammi ei tule elämään sen jälkeen, kun Suomi on luovutettu EU:n sekopäisille, rahanistisille hurskastelijoille.

Ehdotan, että pääsy Itsenäisyyden Tammen luokse estetään, jotta suomalaiset eivät näe siitä, miten kurjassa kunnossa Suomen itsenäisyys on.

Jos yleläisillä nyt alkaa omatunto soimata ja he alkavat hoivata Itsenäisyyden Tammea ja tehdä sen ympäristö kauniiksi, niin silloin he eivät voisi mitään muuta kuin lopettaa tuon yököttävän mokuttamisen, jota he nyt joutuvat harrastamaan vain siksi, koska eivät pidä huolta Itsenäisyyden Tammesta:
Itsenäisyyden Tammi ei voi kukoistaa, jos ei ole itsenäisyyttä.

Sen Tammen runkokin on vuosia annettu mamukanien järsittäväksi :-(

Muita roskarakenteita:
Blogi, 5.4. 2014: Miksi Hakamaentie silta ei kiinnosta
Let me google that for you: Homekoulut
Murobbs: Julkisen sektorin hankintojen parhaat veijaritarinat (kuka varasti veroeurosi)

Ei kommentteja: