tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tekosyiden top 10

Ihminen on yhä edelleen pikkuinen eläin. Ihmisen eläimellisyys ei ensisijaisesti ole siinä, että ihminen hyväksi käyttää eläimiä, vaan että ihminen ajattelee eläimellisesti. Ihmisen ajattelu paljastuu eläimelliseksi joka kerta, kun ihminen toimii jonkun tekosyyn nojalla. Tässä on on ihmiseläimen tekosyiden top 10 lista:

1. Ihminen: Ihminen on ihmisen suurin ja kaunein tekosyy.
Tekosyyllinen ihminen ei koskaan toimi inhimillisesti (viisaasti, suom. huom.), koska muutoin hän ei voisi käyttää ihmistään tekosyynä. Ihmiset voivat käyttää ihmisyyttään ainoastaan tekojensa puolusteluun. "Minäkin olen vain ihminen".
Sama pätee jokaiseen muuhun tekosyyhyn;
Hyvän tekemiselle ei voi olla mitään tekosyytä; ihminen ei koskaan voi puolustella hyväntekemistä mitenkään, koska hyväntekeminen on ensisijaista toimintaa, joka sujuu luonnostaan silloin, kun ihminen ei toimi minkään tekosyyn pohjalta. Tekosyillä puolustellaan ainoastaan pahuutta.
2. Sukupuoli: oma Haaraväli on useimmille pätevä tekosyy lähes minkä teon tekemiseen tahansa.
3. Uskonto (myös ateismi). Uskovainen pystyy yllättävän helposti tuomitsemaan jokaisen toisiajattelijan ikuiseen kurjuuteen/katoamiseen pelkästään lukemalla ulkoa pyhiä kirjoituksiaan, eikä uskovaiset koskaan voi perustellakaan tekojaan muuten kuin jonkun muun puheilla; yksikään uskovainen ei ole itse keksinyt uskomuksiaan.
4. Alaikäisyys ja muut ikärajat: Olen alaikäinen, joten saan tehdä pahaa, koska...
5. Geenit: Mun täytyy syödä enemmän kuin kulutan, koska mun geenit määräävät niin.
6. Puoluekuri: Mun pitää äänestää puolueideologian mukaan, koska muutoin maailma tulisi paremmaksi.
7. Somaattinen sairaus: Mää saan olla avuton, koska olen sairas. Tämä sopii hyvin olumpialaisissa käytettäväksi perustelemaan omaa saamattomuuttaan.
8. Psyykkinen sairaus: Mää saan olla paha, koska olen sairas. Erityisen kelvollinen tekosyy pummailuun. Muna-Kana-ongelmaa parhaimmillaan
9. Lapsuus: Mää saan tehdä pahaa muille, koska mulla oli kurja lapsuus. Lapsuuteen vetoavien ei tarvitse ajatella senkään vertaa.
10. Viina ja huumeet: Mää saan tehdä pahaa, koska mää oon pilvessä. Typerin tekosyy ikinä.

US, Sinenmaa puheenvuoro 11.7. 2011: Sukupuolineutraali maailma
Blogi, 11.7. 2011: Sukupuolineutraali yhteiskunta
US, Sinenmaa puheenvuoro 19.5. 2011: Ateistit eivät käytä FaceBookia
M et M, 19.5. 2011: Apple aiheuttaa aivoissa 'uskonnollisen' kokemuksen
Blogi, 18.9. 2009: Stupid keppihevonen

Lopeta tekosyiden etsiminen toiminnallesi, niin et voi mitään muuta kuin toimia hyvin.
Tekosyiden etsintä estää ihmiseltä itsenäisen ajattelun.

Blogi, 15.7. 2010: Ole kiltti ihminen

Ei kommentteja: