sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mamu maksaa vuosipalkkojen verran

Talouselämä, 29.12. 2013: Sunnuntaisuomalainen: Yksi koululainen maksaa moninkertaisesti useimpien kansalaisten vuosipalkan: "Jos vanhus tarvitsee kuukaudessa apua noin 20 tuntia, kertyy kotiavulle vuodessa hintaa runsaat 20 000 euroa."

Jos maahanmuuttaja tarvitsee kuukaudessa apua noin 20 tuntia, kertyy avulle vuodessa hintaa runsaat 20 000 euroa. Hmmm. Kuka uskoo, että maahanmuuttaja tarvitsee kuukaudessa ainoastaan 20 tuntia mokuttajille jyvitettyjä ja veroilla maksettuja palveluita? Blogi, 13.7. 2011: Suomen kaikki unelma-ammatit. Maahanmuuttajaa varten on luotu suunnaton palveluorganisaatio, jossa on kymmeniä erilaisia tasoja yli- ja ali- ja pikkupäällikköineen, isännöitsijöineen, huoltoliikkeineen ja apulaisineen tuhansittain. Ja sen organisaation keskiössä on itse mamu, jonka ympärillä kuhisee valtava joukko tulkkeja, anomusten esitäyttäjiä, koulutusneuvojia, sopeuttamisavustajaa ym hölmöläistä.

Koululaisen hyväksi tehty työ veroillakaan kustannettuna ei ole pois suomalaisilta, kun taasen mamujen hyväksi tehty työ ei ole hyväksi kellekään. Koulutuksen todellista arvoa kansantaloudelle voi vain aliarvioida samalla tavoin kuin mehiläisten ja muiden kasvien pölyttäjien työtä ei osata laskea kansantalouteen.
Jätetään lapset vaille koulutusta, niin se olisi samaa yhteiskunnalle, jos mehiläiset jättäisivät kasvit pölyttämättä. Yhteiskuntaa ei ole ilman opetusta eikä kasvimaailmaa olisi ilman pölyttäjiä. Suomi valtiona syntyi sitä mukaan kun koulutus kehittyi, joten lasten koulutus ei ole poissa keltään, vaan se on ehdoton edellytys valtion olemassaololle.

Esimerkiksi Afganistan ei vielä ole valtio, koska sieltä puuttuu kansalaisten hyväksyntä lasten koulutukselle. Sama pätee useisiin Afrikan maihin, kuten Somaliaan.
Olisihan se kovaa väittää, että Kataisen ja Urpilaisen peruskoulutus on maksanut Suomelle niin ja niin paljon, mutta samaan aikaan Urpilainen muiden vassareiden kanssa väittää, ettei mamujen kustannuksia pysty laskemaan. Mamut eivät ole tärkeitä yhteiskunnalle, joten kun vain jätettäisiin mamut osattomiksi, niin silloin meidän vanhuksetkin olisivat paljon omatoimisempia, eikä heistä olisi kulujakaan jaotettavaksi.


Ei kommentteja: