torstai 14. maaliskuuta 2013

Isot silmät suomen-neandertalilaisten tuho

Suomalaiset ovat suuripäinen kansa. Millään muulla ihmiskansalla tällä meidän planeetalla ei ole keskimäärin niin suurta päätä kuin pottunokkaisilla suomalaisilla. Suomalaisten suuren pään epätieteellinen selitys on se, että suomalaiset tarvitsevat täällä kaamoksessa suuremmat silmät, -- ja suuret silmät vaativat suuremman kallon.
Blogi, 10.1. 2012: Mantelitumakkeiden ja Kallojen mittausta

UPDATE
IltaSanomat, 27.3.2014: Selittämätön havainto: Suomalaisilla epätavallisen isot päät
Blogi, 27.5. 2014: Suomalaisten suurten kallojen syy selitetty

Ehkäpä suomalaisten ministerien aivot helskyvät pään sisällä, koska kallo on monta numeroa liian suuri, ja se aiheuttaa ministereille ja muille poliitikoille halun korruptioon ja pimeisiin töihin. Sen sijaan pottunokkien harrastama kaljan juonti turvottaa aivot sopiviksi suuriin kalloihin. Siksihän suomalaiset kutsuvat koskenkorvaryyppyään villasukaksi. Villasukkia pidetään silloin, kun kenkä on liian suuri jalkaan, ja samasta syystä pottunokka ottaa pullosta yömyssyn aivojen päälle, ettei aivot hölsky suuren kallon sisällä.

Nyt tutkijat väittävät, että suurisilmäisyys johtaa automaattisesti sukupuuttoon:
IS, 13.3. 2013: Isot silmät syynä neandertalilaisten tuhoon
US, 6.8. 2011: Suomalaisten erikoisen suurille aivoille löytyi selitys - suuret silmät
YLE, 13.3. 2013: Neanderthalin ihmisen sukupuuton syy selvisi - liian suuret silmät

Ruotsalaisten, samojedien ja muiden Siperian kansojen ihmisten pää ei tietysti ole niin suuri kuin suomalaisten, vaikka Ruotsi ja Siperia ovat vieläkin pimeempiä paikkoja kuin tämä Suomi, missä ministeritkin joutuvat teettämään pimeetä työtä suurine silmineen, joilla ministeri vetoaa mukasuvaitsevaisiin niin paljon, että ministeri saa kaiken anteeksi:

Pottunokka: Kiltti suomalainen ministeri. Miksi sinulla on niin suuret silmät?
Veroministeri: Jotta näkisin teettää pimeitä töitä pimeästi paremmin kuin kansalaiset:
IL, 14.3. 2013: Hautala myöntää: Maksoin siivoojalle pimeästi
IS, 14.3. 2013: Heidi Hautala pahoittelee pimeän työn teettämistä - "Koen suurta häpeää"

IS, 14.3. 2013: Katainen: Hautala voi jatkaa ministerinä - Tavallinen suomalainen saa nakkivarkaudesta suuremman tuomion kuin ökyrikas, joka varastaa asemaansa käyttäen itselleen miljoonia. Mutta! Jos nakkivaras on ministeri, niin silloin tulee toinen ministeri paikalle ja sanoo, että kyseessä oli niin mitätön varkaus, ettei siitä voi tuomita!

Kataisen päätelmä nakkivarkaasta on yhtä päätön kuin tutkijoiden päätelmä neandertaalien tuhon syystä on päin persettä - koska jos tutkijat olivat oikeassa väitteessään, että neandertaalit kuolivat sukupuuttoon suurten silmien tähden, niin silloin sama kohtalo odottaa myös suomalaisia, joilla tutkijoiden mukaan on suuremmat silmät kuin muilla tämän planeetan ihmisroduilla!

Poliitikot ja tutkijat ovat jo parikymmenen vuoden ajan perustelleet massamaahanmuuttoa sillä, että maahanmuuttajien avulla parannetaan suomalaisten geenit. Nyt kuitenkin löytyi se todellinen syy, miksi poliitikot ja muut suvikset vaativat tänne maahanmuuttoa; Poliitikot haluavat, että suomalaisista tulee pienipäisiä ja pienisilmäisiä, koska suvaitsevaiset eivät voi sietää sitä, että suomalaisilla on suuremmat aivot kuin muilla. Suvaitsevaiset eivät voi sietää sitä, että suomalaiset pärjäävät suuremman päänsä takia muita paremmin, joten siksi tänne tarvitaan pienipäisiä siittämään suomalaiset pienipäisiksi.

Vaatimus on täysin oikeutettu, kun katsotaan suomalaisten ministerien tekemiä rikoksia, joita ei kukaan pienipäinen pienillä silmillään voisi edes ajatella. Mitä pikemmin poliitikoista saadaan pienipäisiä, niin sitä nopeammin Suomi pääsee eroon rakenteellisesta korruptiosta. Sillä korruption rakentaminen julkisen vallan sisään vaatii todellakin suurempia silmiä, mitä tavataan australopithekuksilla, joilla korruptio on julki jumalatonta.

Suomalaisia odottaa sama karmea kohtalo, mihin päättyi neandertaalien ihmisten elo. Hirveetä! Ja sama kauhea kohtalo odottaa myös Filippiinien kummittelijaa ja muita kummituseläimiä, joilla on suuret, tunteisiin vetoavat silmät. Mutta. Kumma juttu, että sukupuuttoon on kuollut myös pienisilmiäisiä. Uskallan jopa väittää, että maailmankausien kuluessa pienisilmäiset ovat yliedustettuina sukupuutossa; Pienisilmäisillä on todennäköisempää kuolla sukupuuttoon!

Science Blog: Dim light led to bigger brains up north
BBC, 13.3. 2013: Neanderthals' large eyes 'caused their demise'


Ei kommentteja: