lauantai 5. tammikuuta 2013

Tahallaan tehty sopeuttamistarve

Tässä palkka-ale-keskustelussa tulee hyvin esille rikkaiden kaikkinainen typeryys. Rikkaiden mukaan palkkaa ei voi alentaa, koska se aiheuttaisi rikkaille sopeutumisvaikeuksia. Tuo on kehäpäätelmä: "En voi tulla täältä puhelinpylvään nokasta alas, koska en sopeutuisi maassa elämiseen!"

Jos tavallinen ihminen esittäisi tuollaisen perustelun, miksi tarvitsee sopeutumiseläkettä tai miksi ei voi alentaa palkkaa, niin hän todennäköisesti pääsisi paikalliseen Pitkään niemeen rinssi everstiksi, tai Kellokosken prisenssaksi.

Ihminen ensin tahallaan alkaa elää yletöntä elämää ja uskoo, että hän voisi jatkaa sitä ikuisesti. Ja sitten kun tuleekin eteen, että rahat eivät enää riitäkään ylettömään elämään, niin rikas alkaa vollottaa, että hän tarvitsee valtavasti rahaa, koska hän ei osaa eikä pysty elämään tavallista elämää.

Esimerkiksi kansanedustajat tietävät täysin hyvin, että heidän työsuhteensa on määräaikainen. Siitä huolimatta kansanedustajaksi päässyt alkaa välittömästi elämään erittäin tuhlailevaa elämää, ja kun pesti on loppu, niin kansanedustaja vollottaa, että tarvitsee sopeutumiseläkettä voidakseen edelleen jatkaa samanlaista hyvin typerää elämäntapaansa. YLE, Astudio, 29.8. 2012:
Useat nuorehkot entiset kansanedustajat nauttivat sopeutumiseläkettä
"Viime vuonna kansanedustajien sopeutumiseläkettä maksettiin 2,3 miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä soputumiseläkettä maksetaan 63 entiselle kansanedustajalle."
IL, 3.12. 2012: Lehti: Janina Anderssonille eläkettä jopa 4 000 e/kk
Kymen Sanomat, 16.5. 2012: Kotkan johdon kuiteista paljastui viiden tähden elämää

Ihminen on viisas silloin, kun hän ei joudu sellaiseen tilanteeseen,
mistä pois pääseminen edellyttää suurta älykkyyttä.

Heti huomataan, ettei sellaisilla voi olla edes kummoistakaan älykkyyttä, viisaudesta puhumattakaan, jotka ovat joutuneet siihen tilaan, että he tarvitsevat älyn sijaan sopeutumiseläkettä -- voidakseen jatkaa sitä yletöntä elämää, johon viisas ei koskaan voisi joutua.

Sopeutumiseläkehän tarkoittaa juuri sitä, ettei ihmiseltä vaadita mitään älyä päästääkseen pois siitä tilanteesta, joka vaatii sopeutumiseläkettä, ja johon viisas ihminen ei koskaan edes joudu.

Kansanedustajilta voisi odottaa edes sen verran älyä, että he säästäisivät pahan päivän varalle, koska myös kansantalouden hoitajien kuuluu pitää kansan varoja säästössä pahojen aikojen varalle. Suomea varten ei ole olemassa sopeuttamisrahaa, vaan nyt joudutaan ottamaan valtavasti velkaa, jotta sopeuttamiseläkettä tarvitsevat kansanedustajat voisivat yhä edelleen tuhlata kansan varallisuutta kaikenlaisiin hupsutuksiin, kuten maahanmuuttoon, ruotsinkieleen, kansanedustajien sopeuttamiseläkekkeisiin, ...

Tästä huomataan, että kansanedustajille säädetty sopeuttamiseläke johtuu siitä, että kansanedustajat elävät kädestä suuhun-elämää, ja että heiltä vaaditaan kädestä suuhun elämää, joka merkitsee sitä, että he toimivat tismalleen samoin myös kansan kassan hoitajina.

Ei tarvita kovinkaan kummoista logiikkaa, kun huomataan, että kansantalous on huonossa kunnossa siksi, ettei kansanedustajilta vaadita säästäväistä elämää, jolloin he eivät pysty huolehtimaan maan taloudestakaan; Taloussanomat, 14.1. 2014: Lähes puolet elää kädestä suuhun.

Sopeuttamiseläkkeen säätäjät ovat heitä, jotka itse elävät kädestä suuhun-elämää, joka todistaa kiistattomasti, että sama taho käyttää samaa metodia myös kansantalouteen.
Olisihan lainsäätäjän mahdonta ajatella kansanedustajien tarvitsevan sopeuttamiseläkettä (ja lakia sitä varten), jos kansanedustajien katsottaisiin olevan viisaita, eli pystyväisiä elämään suu säkkiä myöten, ja jopa pitämään kellaria muuhunkin tarkoitukseen kuin peliluolaksi.

Se, miten lainsäätäjät kohtelevat itseään, on nähtävillä siitä, miten kansanedustajat hoitavat maan taloutta. Ei sellaisilta voida odottaa hyvää taloudenpitoa, jotka ovat säätäneet, että he tarvitsevat enemmän kuin keskiverto kansalainen, ja että he tarvitsevat sopeutusta.

Blogi, 06.01. 2013: Huuhaataloustiedettä yliopistoissa
Blogi, 04.01. 2013: Palkka-alen vastustus raittiiden terrorismia
Blogi, 03.01. 2013: Tuloerojen kasvu johtaa hulluuteen
Blogi, 02.01. 2013: Viinan voimaa poliitikoille
Blogi, 19.12. 2012: Jussi Pajusen palkka


Ei kommentteja: