tiistai 5. kesäkuuta 2012

Onnellisimmat kansakunnat

Etelä-Europan maille on taas saatu kaadettua sen verran hynää, että ovat pystyneet kohottamaan itsetuntoaan jollakin mukatieteellisellä tutkimuksella, jolla saivat itsensä nostettua maailman onnellisempien ihmisten kärkeen. 5.6. 2012, Stara: Tutkijat paljasti: Tämä ruokavalio tekee ihmisen onnelliseksi

No. Voi hyvinkin olla, että ovat onnellisia leikkiessään siellä meidän rahoilla.

Huomioni kuitenkin kiinnittyi siihen muistikuvaan muutaman vuoden takaa, kun kohistiin, miten kummassa itsemurhaavat suomalaiset voivat olla myös onnellisten listan kärkipäässä -- jopa ruotsalaiset jäivät kauas taakse -- mikä ei kuitenkaan yllätä, koska me nyt vain satutaan olemaan hyviä siksi, että me tehdään eikä pelleillä.

14.7. 2007, HS: Tutkimus: Suomalaiset Euroopan toiseksi onnellisin kansa Cambridgen yliopisto (20000 ihmisen otos): "LONTOO. Suomalaiset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan Euroopan toiseksi onnellisin kansa, heti tanskalaisten jälkeen.
Välimeren alueen maat sen sijaan jäivät tutkimuksessa pahnan pohjimmaisiksi."

1. Tanskalaiset, 2. suomalaiset, 3. irlantilaiset, 4. ruotsalaiset, 5. hollantilaiset, ...
Tuon Cambridgen tutkijoiden tekemän tutkimuksen jälkeen tehtiin vastaava tutkimus 132 maassa, joissa haastateltiin 136000 ihmistä. Myös siinä pohjoismaat olivat korkealla, mutta 15 parhaan joukkoon ei mahtunut yhtäkään Väli-Meren maata, ei vaikka Berlusconinkin mukaan italialainen ruoka on maailman parasta ja suomalainen maailman huonointa!

3.7. 2010, Huffington Post: World's Happiest Countries: Gallup Survey
1. Denmark: 7.7 
2. Finland: 7.7
3. Norway: 7.6
4. The Netherlands: 7.6
5. Costa Rica: 7.6
6. Canada: 7.5
7. Switzerland: 7.5
8. New Zealand: 7.4
9. Sweden: 7.3
10. Austria: 7.3
11. Australia: 7.3
12. The United States: 7.2
13. Belgium: 7.1
14. Brazil: 7.0
15. Panama: 7.0

Ehdotan italiaanoille, kreikkalaisille ja espanjalaisille, että alatte syömään impivaaralaista ruokaa, niin alkaa se työkin maistumaan ja saatte siitä aitoa työn iloa, jolla vain valtioidenne asiat tulee kuntoon.

17.7. 2011, SK: Itsemurhia tekevät onnelliset kansat
New Economics Foundationin hyvinvointitutkimus analysoi tarkemmin onnellisuuden profiilia. Sen mukaan suomalaiset saavat eurooppalaisten joukossa huippupisteet kielteisten tuntemuksien poissaolosta, kun taas positiivisten tunteiden mittarilla sijoitumme vain hieman yli keskiarvon.

Kysymys ei siis ole siitä, että suomalaiset olisivat oppineet kätkemään onnensa, vaan siitä, että pohjoismaisessa kulttuurissa tunteet eivät kuohu samanlaista vuoristorataa kuin eteläisemmillä kansoilla.

US-blogi: Avainsanana; Vertailut

Ei kommentteja: