torstai 29. joulukuuta 2011

Suomalaisten harhautusta ja naisten alistamista

Vantaalla aloitetaan maahanmuuttajille tarkoitetut uintivuorot. Koska kyseessä ovat maahanmuuttajat, niin siksi Vantaa on päättänyt, että ikkunoihin tulee laittaa erikoiskäsitellyt verhot, sillä maahanmuuttajat voisivat loukkaantua, jos heidät nähtäisiin uimassa. Omakaupunki: Uimahalli hankki uimarit peittävät verhot Lainaus:

"Martinlaakson uimahallissa aloitetaan ensi vuoden alussa maahanmuuttajille tarkoitetut uintivuorot. Käytännössä normaaleiden aukioloaikojen ulkopuolella järjestettävien uintien aikana hallin suuret ikkunat peitetään kankaalla. - Halliin on asennettu verhot tämän syksyn aikana. Hankkeen puitteissa meidän keskeinen tehtävä on poistaa kaikenlaisia esteitä. Maahanmuuttajien kohdalla on ollut esteenä, että koska uimahallit ovat avoimia paikkoja, maahanmuuttajilla ei ole ollut mahdollista osallistua uintitoimintaan, toteaa projektipäällikkö."


Maahanmuuttoa puolustavat ovat aina muistaneet huomauttaa meitä suomalaisia, että myös me olemme maahanmuuttajia, joten ilmeisesti sitten Vantaalla aloitettava maahanmuuttajille tarkoitettu uintivuoro on osoitettu kaikille.

On erittäin hieno asia, että Vantaa haluaa meidän leikkivän keskinäistä kuuropiiloa; Mennään kaikki suomalaiset, eli me maahanmuuttajat erilliseen uintivuoroon ja Vantaan kaunpugin työntekijät tulevat ja vetävät ikkunat pimeeksi -- ja niin me voidaan leikkiä keskenämme maahanmuuttajia. Voi sitä ihanuutta ja keskinäisen yhteyden iloa, mitä me siellä pimeessä hallissa saammekaan keskenämme kokea.. Uskomatonta, miten vielä nykyaikana voi esiintyä julkisen vallan taholta tällaista leikkimieltä meitä maahanmuuttajia kohtaan.

Voi tietysti olla, että suvaitsevaisuudelta putoaisi pohja pois, jos myös suomalaiset vaatisivat sisäänpääsyä sinne maahanmuuttajille tarkoitettuun uintivuoroon sillä perusteella, että suvaitsevaisten opin mukaan me kaikki olemme maahanmuuttajia. Kysymyksiä kuuluu, että:
1. Pitääkö maahanmuuttajan olla ensimmäisen polven maahanmuuttaja päästäkseen nauttimaan suvaitsevaisten harjoittamasta erottelupolitiikasta?

2. Pääseekö sinne maahanmuuttajille varattuun uintivuoroon esimerkiksi islamilaisuuteen kääntynyt suomalainen?

On hyvin luultavaa, että Vantaan kaupunki yrittää käyttää maahanmuuttajia keppihevosenaan peittääkseen sen, että kyseessä on pelkästään musliminaisille tarkoitettu vuoro. Vantaa pyrkii vain harhauttamaan suomalaisia väitteellään, että kyseessä olisi maahanmuuttajille tarkoitettu uintivuoro.
Jos nimittäin asia olisi niin kuinVantaan kaupunki on tämän kyseisen uintivuoronsa määritellyt, niin silloin todellakin sinne saisi mennä kaikki maahanmuuttajat -- jolloin kyseinen uintivuoro ei eroasi mitenkään tavallisesta, kaikille avoinna olevasta uimahalliajasta.

Musliminaiset ovat islamistisissa maissa täysin alistetussa asemassa. Koraanin mukaan muslimimies ei saa ylipäätään katsella naisen ihoa, koska muuton hän joutuu helvettiin. Tämä muslimeja koskeva Koraanin ohje kuuluu kaikille muslimeille; Muslimimiesten ei ole sallittua katsella edes pakananaisten ihoa. Asia on päivän selvä,  koska jopa Tarja Halonen joutui pukeutumaan Koraanin mukaan burkhaan vieraillessaan muslimimaassa.
Muslimimiehet saavat aivan vapaasti pukeutua länsimaalaisittain, mutta suvaitset eivät salli sitä musliminaisille, koska muuten me emme voisi asua monikulttuurisuudessa; Musliminaisille  on sälytetty monikulttuurisuuden näkyminen katukuvassa! Ja nyt naisten pitää osoittaa suvaitsevaisille sitä myös uimahalleissa.
Milloin musliminaisilta kielletään myös autolla ajo, jotta saataisiin monikulttuurisuus voimakkaammin esille Suomessa? Miten paljon musliminaisia on bussikuskeina? Oletko koskaan nähnyt? Milloin vaaditaan musliminaisille omia busseja?

lisäKysymys kuuluu, että
3. Miksi suvaitsevaiset eivät vaadi muslimimiehille omia uintivuoroja?

Ei ole johdonmukaista erottelupolitiikkaa pitää yllä vain musliminaisiin kohdistettuja rajoituksia, vaan länsimaissa myös muslimimiehiin pitää kohdistaa Koraanin mukaista kohtelua -- jos kerta muslimit vaativat sellaista naisille!
Muslimimiehille tulee järjestää olosuhteet, missä he eivät voi nähdä länsimaalaisia naisia! Jos näin ei toimita, niin silloin suvaitsevaiset luulevat, että muslimimiehiä ei haittaa yhtään, kun he joutuvat päivittäin rikkomaan uskontonsa ehdottomia käskyjä vastaan - mutta vastaavasti suvaitsevaiset kieltävät vastaavan mahdollisuuden musliminaisilta?

Kysymys kuuluu, että:
4. Miksi suvaisten mukaan islamin uskonto sallii muslimimiehille uskonnon vastaisen käytöksen, kun taasen sellainen pitää ehdottomasti kieltää musliminaisilta?

Olen täysin varma, että Vantaa ei salli siihen maahanmuuttajien uintivuoroon muslimimiehiä, eikä ylipäätään ketään miehiä, ei edes pakananaisia, eli julkinen valta ei näe mitään ongelmaa siinä, että muslimiehet joutuvat "Sporttia kaikille - liikuntaa kotouttavasti Vantaalla" -hankkeen puitteissa liikkumaan ja uimaan suomalaisnaisten keskuudessa ja katselemaan lähes alastomia naisia, vaikka Koraani sen ehdottomasti kieltää muslimeilta?

Vantaan kaupungin maahanmuuttajauintivuoro näyttää vahvasti naisten alistamiselta, sillä mitään vastaavaa uskonnollista rajoitetta ei vaadita muslimimiehille, jotka näköjään mielellään katselevat täällä paljasta naispintaa. Jos tämä näkemykseni on väärä, niin silloin tietysti kyseinen maahanmuuttajille tarkoitettu uintivuoro kuuluu kaikille, sillä kuten sanottua ja usein hoettua, niin me kaikki olemme maahanmuuttajia.

Kts.myös: Patriootti: Kun erottavilla verhoilla edistetään kotoutumista?

Tähän loppuun vielä aamuinen näkemykseni samasta asiasta US-blogeissa:

"Aivan. Meidän pitää ottaa vakavasti heidät, jotka haluavat yllä pitää erottelun avulla eri kulttuurit erossa toisistaan, koska muutoin monikulttuurisuus olisi mahdotonta ylläpitää.
Etkö todellakaan ole huolissasi muslimimiesten oikeuksista; nyt he joutuvat katselemaan suomalaisia, lähes alastomia naisia, mutta heiltä on kielletty omien naisten katselu?


Miksi suvaitsevaiset eivät vaadi muslimimiehille omia uintivuorojaan, vaan heidän on pakko uida suomalaisten naisten seassa :-(


Nimittäin, jos muslimi olisi oikea muslimi, niin hänen ei tule katsella edes vääräuskoisia naisia.
Huomataan selvää, jopa erittäin suurta epäjohdonmukaisuutta suvaitsevaisten ajattelussa -- ikään kuin suvaitsevaiset haluavat erotella vain musliminaisia, ja jättää muslimimiehet täysin heitteille. Niinhän muslimimiehetkin tekevät naisilleen; islamissa naiset ovat aina marginaalissa ja rajoitusten kohteita.


Jos todella te suvaitsevaiset haluatte uskonnon mukaista erottelua, niin silloin sen erottelu pitää koskea yhtä lailla myös muslimimiehiä; Heille ei tule sallia mitään tilaisuutta suomalaisten naisten näkemiseen, koska Koraani kieltää heiltä sen.


Minulle tulee mieleen se, että suvaitsevaiset eivät itse ole lainkaan lukeneet Koraania, koska jos he olisivat, niin totta kai suvaitsevaiset olisivat suvaitsemattomia myös muslimimiehiä kohtaan.


Maltillisessa Marokossa muuten käydään parhaillaan kovaa keskustelua siitä, pitääkö kristittyjen myös noudattaa ramadania. Milloin te suvaitsevaiset vaaditte meitä suomalaisia noudattamaan ramadania, sillä tämä uintivuorojen uskonnollinen järjestely on vasta alkua? En usko, että yksikään ihminen joutuu helvettiin, jos näkee alastomuutta"



Ei kommentteja: