lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pintaa paksumpi suomalaisuus

Muoti-ideologien perässä hiihtäjät poliitikot ovat kauhuissaan, kun he huomasivat, että heidän tumma maalinsa ei pysykään suomalaisten ihossa kiinni. Mokuttajat etsivät kiivaasti syyllistä siihen, miksi heidän maalinsa ei pysykään suomalaisten pinnassa kiinni. Ja se peilikin on kateissa, koska pinnallisuudelle perustuvan monikulttuurisuuden piti helppoheikkien mukaan olla syvällistä.

Mitä enemmän mokuttajat ovat maalanneet suomalaisia tuontiväreillään sitä selvemmäksi on käynyt se, että se tuontiväri rapistuu suomalaisten iholta pois ennen aikojaan, jo ennen vaaleja.

Monikulttuuristen olisi pitänyt ennen maalaamistaan hioa suomalaisuus rälläkällä suomalaisista pois, jottei uusi sateenkaariväri rapisi pois suomalaisten kiiltävältä iholta.

Nyt kävi niin ikävästi, että sateenkaari-immeiset ovat yhtä onnettomia ammattilaisia kuin heidän Suomeen haalimansa halpatyövoimakin, joka tekee vain sutta ja paskaa; Ei olisi pitänyt seurata halpatyövoiman esimerkkiä, joka maalaa uudella maalilla vanhan maalin päälle tekemättä mitään pohjatyötä.

Eikö Kokoomusta, Vihreitä, Keskustaa, RKP:ta yhtään hävetä se, että hyvin monet heidän äänestäjistään olivatkin perussuomalaisia väriltään?

Ehdotan, että kyseiset tahot jatkavat mokuttamista, niin saadaan selville totuus, montako peruskokkaria, peruskeskustalaista, perusvihreää ja perusrkpläistä Suomessa on.
Jos noin ei menetellä, niin silloin tietysti edellä mainitut tahot eivät voi luottaa siihen, että heidän kannattajansa olisivat aidosti heidän kannattajiaan.

Nyt taitaa olla niin, että esimerkiksi kokoomuksen kannattajat ovatkin "susia lammasten vaatteissa"; perussuomalaisia monikulttuurisuuden vesilateksilla maalattuna. Ensimmäinen kunnon no-go-area Suomessa pesee varmasti monta suomalaista puti puhtaaksi mokuttajien vesiväreistä.

Mokuttajien olisi pitänyt ymmärtää, että suomalaisuus ulottuu suomalaisen iholta hänen sydämeensä saakka; Suomalaisuus ei ole pinnallista eikä järjettömistä oletuksista sekoitettua halpamaalia, jolla kaikki maailman ihmiset pitäisi maalata.

Blogi: Perussuomalainen demokratia

Ei kommentteja: