tiistai 19. huhtikuuta 2011

Demokratia ei kelpaa mokuttajille

Hävinneet puolueet pelottelevat kansaa. He jopa uskottelevat, että nyt Jytky-vaalien jälkeen heidän kannatuksensa on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Ja mistähän Vasemmistoliitto tai Vihreät olisivat nyt saaneet lisää äänestäjiä? Ovatko perussuomalaisten äänestäjät nyt joukolla pakenemassa perussuomalaisista vasemmistoon ja vihreisiin? Vai kenties Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n äänestäjät ovat kääntäneet takkinsa ja liittyneet Vasemmistoliittoon ja Vihreisiin.

Ei mikään noista; Vasemmistoon ja Vihreisiin on liittynyt vain niitä, jotka jo äänestivät noita. Mitään uutta ei ole nyt suomalaisessa puoluekentässä tapahtunut. Paitsi se on tietysti uutta Suomessa, että Vasemmisto ja Vihreät eivät näytä hyväksyvän vaalitulosta, vaan vihjailevat, että pitäisi pitää uudet vaalit, missä PerusS:ssä olisi kielletty puolue, jotta vasureilla ja vihreilläkin olisi mahdollisuus.

Onko Suomeen nyt vihdoinkin saatu juurrutettua maahanmuuttajien kulttuuria sen verran, että demokratia ei enää kelpaakaan suvaitsevaisille ja muille mokuttajille? Milloin vihreät lähtevät polttelemaan autonrenkaita?

YLE: Vaalitulos saanut sadat liittymään vihreisiin
Aamulehti: ”Vaalipettymys sisuunnuttanut ihmiset” - Vasemmistoliittoon historiallinen jäsenryntäys

Voidaan selvästi nähdä, että äänestystulokseen pettyneet ovat nyt mustamaalaamassa ja paholaistamassa perussuomalaisia. Tapahtuu sama, mitä tapahtui Ruotsissa, missä valtapuolueet kieltäytyivät keskusteluyhteydestä ruotsidemokraattien kanssa ja julistivat heidät virallisesti -valtiovallan siunauksella- pahan voimaksi.

Mokuttajien mielestä ainakin 550000 suomalaista muuttui yhdessä yössä tavallisista suomalaisista vähintään natseiksi ja ruotsinkielisten hakkaajiksi. Varmaankin vasemmiston ja suvaitsevaisten viha perussuomalaisia kohtaan on kohta niin syvää, että he alkavat lavastamaan perussuomalaisia syyllisiksi siihen, mistä mokuttajat heitä syyttävät.

Media voisi nyt ihan oikeesti tsekata, mitä otsikoita se laittaa. Pitkin vuotta media syytti persuja vihapuheista, mutta näyttää siltä, että vihan todellinen lähde onkin suvaitsevaiset ja se kohdistuu median avulla kunnon suomalaisiin.

Homma forum: Dear Foreign Journalists
Takkirauta: Analysis on the Finnish Parliamentary Election
Homma forum: Maailman lehdistön kuvaa Perussuomalaisista ohjailtu yhden miehen hallintaan

Afton bladet lietsoo vihaa: Viha suomenruotsalaisia kohtaan kasvaa
Iltalehti: Soini tuohtui ruotsalaisten vaalikommenteista:
"Uskomatonta tekstiä"

HS: Soini tuohtui ruotsalaisten vaalikommenteista
mtv3.blogisti: Vihakirjoittelun SM-kisat: Eliitti 1 – Persut 0

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se kuitenkin komeeta kun vihreät hippistalinistit saivat melkoisesti köniinsä. Paljon enemmänkin olisivat saaneet hävitä, mutta hyvä näinkin, alkuun.