torstai 24. helmikuuta 2011

Kansannousu-tekniikan riemuvoitto

Poliitikot haluavat aina kunnian kaikesta kehityksestä itselleen. On kuitenkin helposti nähtävissä, että poliitikot eivät ole millään tavoin edistäneet teknologian kehitystä. Ihmiskunta olisi jo kehittynyt huippusivilisaatioksi ilman poliitikoita. - Muistetaan vaikka semmonen pieni historian episodi kuin Faradayn keskustelu poliitikon kanssa:
Poliitikko: Mitä hyötyä muka sähköstä koskaan on:
Faraday: En tiiä, mutta jonakin päivänä sinä voit verottaa sitä.
Sir, I do not know, but someday you will tax it.

Että semmosta. Ja siten pieni koplaus tästä kaikkiin sotiin; keksijät ja insinöörit ovat aina lopettaneet kaikki sodat; poliitikoita tarvitaan aina sotien aloittamiseen, koska muuhun heistä ei ole; tavallisena arkipäivänäkin poliitikko kasaa kokoon seuraavaa sotaa olemalla ahne; poliitikot eivät koskaan voi päästä eroon ahneudesta, eikä ahneudella voi saada aikaan mitään hyvää.

Keksijät ja insinöörit rakensivat helmitaulun, laskukoneen, tietokoneet ja tietokoneiden verkot. Poliitikot yrittivät koko ajan hankaloittaa keksijöiden työtä ja estää keksijöitä rakentamasta moisia hullutuksia, mutta turhaan.

Ennen kuin poliitikot tuhoavat vapaan internetin mielettömyyksillään, niin sitä ennen vapaa internet on tehnyt sellaista, johon poliitikot eivät milloinkaan pysty; internet on tehnyt mahdolliseksi kansan vallankumouksen, jota seuraa kansan valta.

Jos poliitikoiden olisi pitänyt poistaa Pohjois-Afrikan diktaattorit, niin he olisivat laittaneet entisten diktaattorien tilalle vain uudet vastaavat. Mutta toisin on teknikka; Tekniikka poistaa diktaattorit niin talosta kuin puutarhastakin.
Ihmiset eivät voisi synkronoida toimintaansa yhteen ilman tekniikkaa; internetin kautta ihmisten ei tarvinnut yksilöinä käydä hirmuhallintoa vastaan, vaan he pystyivät kutsumaan riittävän määrän kansaa koolle, jonka voima lopulta kasvoi niin suureksi, että kansan oli suorastaan naurettavan helppoa elimoida johtajansa. Kunhan he nyt vain käyttäisivät samaa tekniikkaa myös hallitsemiseen, jolloin heidän ei enää tarvitsisi valita uutta diktaattoria itselleen...

Olen aina ollut sitä mieltä, että toisen valtion ei tule sekaantua toisen valtion asioihin; Kehitysmaat tulee jättää täysin rauhaan; niiden tilannetta ei saa mitenkään politisoida, eikä niiden kanssa saa olla missään tekemisissä -- koska tekniikan kehitys ja sen kasvu lopulta saavuttaa kaikki:

Jos vain Irak oltaisiin jätetty Saddamin haltuun, niin näinä päivinä myös Irakissa olisi tapahtunut tekniikan ansiosta kansan vallan kumous.
Jospa vain Afganistan jätettäisiin täysin talebaneille, tai mille tahansa diktatuuriselle taholle, niin ei kestäisi montaakaan vuotta, kun sen kansa näkisi internetin kautta, miten hienosti länsimaissa on asiat. Jos!

Jos vain poliitikot eivät ole tuhonneet vapaata internetiä sitä ennen.

Myös maahanmuutto tulee lopettaa täysin, koska se ei palvele kenenkään etuja; Kyllä ne siellä kehitysmaissa pärjäävät, kun vain emme riistä heiltä heidän suurinta aarrettaan, heidän parhainta väkeään, joka ei ole paras muualla.

Vapaa internet on myös Suomen poliitikoiden suurin uhka, koska vapaa internet antaa kansalle aidon mahdollisuuden olla yhtenäinen tavalla, joka ei miellytä poliitikoita.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Myös maahanmuutto tulee lopettaa täysin, koska se ei palvele kenenkään etuja; Kyllä ne siellä kehitysmaissa pärjäävät, kun vain emme riistä heiltä heidän suurinta aarrettaan, heidän parhainta väkeään, joka ei ole paras muualla."

Hieno sitaatti. Otan talteen.