tiistai 7. joulukuuta 2010

Tietotaitoa Suomesta

Maahanmuuttoa Suomeen perustellaan työvoimapulalla. Afrikasta halutaan Eurooppaan jopa 50 miljoonaa, jotta poliitikot voisivat turvata omat eläkepäivänsä;
Ennen vanhaan ihmiset synnyttivät valtavan lapsilauman, jotta vanhemmilla olisi vanhuuden turva; nykyisin poliitikot ryöstävät tunteettomasti kehitysmaiden ihmiset saadakseen itselleen vanhuuden turvan.

Ei puhettakaan siitä, että ihmisten omatoimista, tervehenkistä elämää edistettäisiin säätämällä lakeja ihmisiä varten, ja purkamalla ideologiset lait; kaikki lainsäädäntä on tehty vain rikkaita varten, jotta rikkaat voisivat edelleenkin olla ihmiskunnan loisia.


Loiset -kuten rikkaat- eivät anna isäntäeläimensä elää rauhassa, koska loisiminen ei onnistu, jos ei voisi imeä isäntäeläimen energiaa. Pelkästään lopettamalla rikkaiden elämä loisena me saisimme tilalle ihmiskunnan, jossa terve vanhuus olisi täysin luonnollinen asia. Rikkaus tekee ihmisen tunteettomaksi ja empatiokyvyttömäksi

Poliitikot ovat kovasti huolissaan ihmiskunnan liikakasvusta, mutta täysin huolettomia liikakasvun suhteen silloin, kun uskotaan työvoimapulaan, joka iskee, ja eläkepommikin pitäisi purkaa. SK: Maailma on jo täynnä - radio nova: Miksi väestönkasvusta puhutaan niin vähän? | Hälytys! Vuonna 2030 tarvitaan jo toinen maapallo tarpeisiimme

Mutta nyt asia on ratkaistu: tuotetaan Afrikasta huippuosaajia Suomeen ja viedään Suomesta kaikki huippuosaajat Afrikkaan: Kaikki suomalaiset osaavat itse kusta ja paskantaa ja uskon, että kaikki suomalaiset osaavat myös rakentaa käymälän tarpeen niin vaatiessa.

Suomesta viedään Afrikkaan käymäläosaamista siinä määrin, että kun ihminen osaa rakentaa käymälän, hän saa siitä hyvästä kutsun Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin (tosin sinne näyttää pääsevän jopa pelkästään sillä perusteella, että osaa olla julkihomo, tai jatkuvasti haukkua, miten suomalaiset ovat rasisteja...).
Viekäämme siis Afrikkaan todellista huippuosaamista, joka on täällä kylmässä Pohjolassa niin jokapäiväistä, ettei sitä tullut itse lainkaan ajatelleeksi, miten suurenmoista tietotaitoa se vaatiikaan osata ihan itse paskantaa, ja paskantaa niin, ettei muut joudu elämään paskassa.

Vastaavasti Afrikasta tuotetaan Suomeen valtavasti huippuosaajia, joista ei ehkäpä vielä tiedetä, mitä se huippuosaaminen on.

Suosittelen, että me kaikki etniset suomalaiset muutetaan Afrikkaan ja vastaavasti pyydetään afrikkalaisia muuttamaan Suomeen pysyvästi, koska täällä on jo valmiit käymälätkin, joiden teko ei tunnu luonnistuvan afrikkalaisilta.
Ei ole moraalisesti oikein, että me vain riistämme Afrikalta heidän huippuosaajansa; meidän pitää vuorostamme viedä täältä Afrikkaan kaikki se huippuosaaminen, joka on tuikitärkeää nykypäivän Afrikassa. Sambialainen totuus:
"Lähes 60 prosentilla alueen asukkaista ei ole käytössään käymälää. Osassa kouluista ei ole lainkaan käymälöitä tai ne ovat huonokuntoisia. Avoimeen maastoon ja vesiin ulostaminen levittävät tehokkaasti taudinaiheuttajia ja luovat otolliset olosuhteet loisten lisääntymiselle ja leviämiselle. Lasten on hankala käydä koulua, kun koko päivän aikana ei pääse käymälään. Pidättäminen ja epähygieeniset olot aiheuttavat muun muassa virtsatietulehduksia."
Jos edellä mainittu ehdotus ei käy, niin ehdotan, että viemme afrikkalaisille edes kotikissoja, jotka osaavat näyttää, miten omat jätökset peitetään niin, ettei ne sotke koko kylää paskaan.

YLE1: Mitä eurooppalaisten pitäisi ajatella Afrikasta?
Elliot Lake: 50 Million AFRICANS Invited To EUROPE

Tiede.fi/keskustelut: Hyväosaisuus tekee tunnekylmäksi?

Monikulttuurinen konkurssi: Järkevää kehitysapua?
The Economist: Enough is not enough
Suomen Kuvalehti: Björn Wahlroos: Kehitysapu syytä lopettaa:
"Wahlroos perustelee arviotaan bestseller-kirjalla Dead Aid (Kuollut apu). Sen tekijä on 40-vuotias sambialaissyntyinen naisekonomisti Dambisa Moyo, Oxfordin ja Harvardin kasvatti. Moyon mukaan Afrikan maiden saama kehitysapu on vahvistanut taloudellista riippuvuutta teollisuusmaista, edistänyt korruptiota ja viime kädessä pitkittänyt köyhyysongelmaa."
Minun mielestä myöskin käymälä/vessa/huusiapu on myös syytä lopettaa; Afrikan saama käymäläapu estää sen vähäisenkin innovaation kasvun, joka muutoin voisi afrikkalaisissa ilmetä.

Klosetti keksittiin kuulemma ensin Kiinassa ja sitten Euroopassa, joten olisi ihan kivaa, jos afrikkalaisetkin ihan itse keksisivät klosetin.
Keksiminen luo kestävää kehitystä.

Ei kommentteja: