tiistai 23. marraskuuta 2010

Vihanlietsojat part 101

Johan suvaitsevaiset hyppivät seinille: Tampereen kebab-ravintolan jäänteet vielä savuavat, kun maahanmuuttomyönteiset haluavat hirttää kaikki maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat.

Mistä te hyysärit tiedätte, että kyseessä on rasistinen teko? Eikö teillä itsellä raksuta yhtään se, että miksi iskun kohteeksi joutui yksittäinen ravintola, jolloin motiivina voi olla vaikka sellainenkin mitätön juttu, että joku asiakas tuntee joutuneensa huonosti kohdelluksi, josta seurauksena on ajattelematon teko.

Tekoa tai puhetta voisi pitää rasistisena vain silloin, kun se kohdistuu tekijälle tuntemattomaan ihmiseen tai hänen omaisuuteensa ja kun tekijällä tai puhujalla -rotuun katsomatta- on todettu vihamielisyyttä toiseutta tai toisinajattelua kohtaan.
Jos siis tutkinnassa selviää, ettei kohde ollut sattumanvaraisesti valikoitunut vihan kohde, vaan tekijällä on ollut kaunaa uhria kohtaan, silloin tuskin on syytä lietsoa rotujen välistä vihaa.
Tosin, suvaitsevaiset ovat varmaan odottaneet kädet ristissä jotakin tällaista päästääkseen päästämään höyryjään päästään, joka höyryää koko ajan. Sallittakoon suvaitsevaistolle nyt vapaa syyllistämisoikeus, koska he eivät anna oikeutta muille.

Mutta, miksi te vasemmistohyysärit ette kutsu rasismiksi kaikkia vastaavia ravintoloihin tehtyjä tuhoiskuja? Monesti tuollaiset iskut ovat ihan viherpiipertäjien tai maahanmuuttajien välistä normaalia toimintaa, mitä he harrastavat lähtömaissaankin. Kebab-ravintoloiden kilpailu johtamassa reviiri-riitoihin.
MTV3: Lahden ostoskeskuspalon selvitys loppusuoralla
HS, 11.7.2007: Tuhopoltosta mittavat vahingot turkisliikkeelle Turussa

Suvaitsevaiset! Lopettaisitte jo tuollaisen vihanlietsonnan.
Katsokaa peiliin, ja pyyhkikää noki vaaleilta kasvoistanne.


US.päivi.lipponen.blogi: Raukkamaista toimintaa
US.jaga.blogi: Maahanmuuttokriittistä terrorismia?

Ei kommentteja: