keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tervolla rajoitettu sanasto

Edellisessä blogikirjoituksessa totesin, miten eliitillä on rajoitettu sanavarasto, joka kaiken lisäksi on rahvaan luomia sanoja.

Nyt sitten eliitin lemmikki Jari Tervo todisti sen; Häneltä loppui sanat, joten hänen täytyi sanojen sijaan viskellä mielenosoituksellisesti kirjaa. Oikein mahtavaa, miten eliitti itse todistaa täydellisen typeryytensä. Iltasanomat: Jari Tervon Raamatun heitosta tutkintapyyntö

Itse en ole heittänyt koskaan kirjaa. Minulle ei voisi tulla mieleenkään esimerkiksi viskata Koraania, vaikka se onkin joku beduiinin sepitelmä niistä syistä, miksi hän sai itse olla julma muille.

Olisi luullut Tervon ymmärtävän, että Raamattu sisältää kaksi osaa: Vanha -ja Uusi testamentti.

Kristityille Vanha Testamentti ei ole pätevä, vaikkakin se siitä huolimatta sisältää viisauksia ja totuuksia, joita on lupa selailla. Uskovaisten suhteesta Raamattuun yleensä ja Uuteen testamentiin erikseen olenkin kirjoittanut vuodesta 1990 lähtien ainakin raamatullisen verran tektsiä.

Jos todella Jari Tervo ei pidä Raamatusta, niin olisi ollut todella mukavaa, jos hän olisi typerän heittelyn sijaan kirjoittanut mielipiteensä uskovaisten suhteesta kirjakokoelmaansa nimeltä Raamattu. Vai oliko tosiaan niin, että Jari Tervon sanastosta puuttuu korkeimmat käsitteet ja siksi hän kiukuspäissään heittelee tavaroita?

Jari Tervo! Tässä sinulle vinkki, mistä saat pikkuaivojesi niukkaan sanavarastoon lisää sanoja ja paljon uusia sanoja, oikein todella paljon sanoja: korkeita sanoja, matalia sanoja, leveitä sanoja, lyhyitä sanoja, nuivia sanoja, absoluuttisia sanoja, tilavia sanoja, ytimekkäitä sanoja: Urantia kirja; 2096 sivua ytyä tavaraa.
Jos rajoitetun mielesi tekevi, saat jopa ostaa sellaisen Akateemisesta ja heitellä sitä nuivan mielesi kyllyydestä. Omaa Raamattuasi saat toki heitellä, mutta muista seuraavalla kysyä YLE:ltä lupa, jos mielesi tekevi heittää YLE:n omaisuutta.

Logiikka:
Sananvapauden rajoittajat haluavat rajoittaa kielen sanaston minimaaliseksi. Jaritervot, viherpiipertäjät, kommarivasemmisto, ökykokoomuslaiset, pettäjäkepulaiset, suvaitsevaiset, thorsilaiset ja muut musulmaanit haluavat suitsia rahvasta siten, että rahvaalla olisi oikeus puhua vain minimaalisella sanavarastolla, johon kuuluisi vain ruokasanat (pois lukien mämmi, karjalanpiirakka, joulu ja kinkku, suvijuhla, raamattu ja kalakukko, jotta ei loukattaisi Berlusconia ja muslimeja) ja vessasanat joihin kuuluu mukaan poliittiset hokemat.

Kaikki muut kuin Koraanin sanat olisi tieysti rahvaalta kielletty, koska eliitti puhkeaa vollottaa, jos rahvas vaikka vahingossa sanoisi koira-sanan tai sika-sanan, koska eliitin mukaan muslimeja ei saa loukata, jotta muslimit tuntisivat olevansa Suomessa kuin kotonaan.

Jotta sananvapauden ja mielipiteen vapauden rajoittajat olisivat oikeassa, heillä itsellään pitää olla jo rajoittunut mieli ja erittäin merkittävästi suomenkielen sanastoa pienempi sanavarasto.
Sen lisäksi pitää päteä, että edellä mainittu ryhmä ei itse saa laajentaa mieltään eikä missään tapauksessa saa luoda uusia sanoja, koska silloin heidän sanavarastossaan ei olisi seiniä ja mielikuvituskin olisi avarakatseisempi.

Jokainen ymmärtää sen, että jos me puhutaan jostakin rajoitetusta joukosta, niin silloin se ei voi olla avoin joukko. Logiikan mukaan siis kaikilla sanan- ja mielipiteen vapauden rajoittajilla on sulkeutunut mieli ja niukka sanasto, joka on se yksi ja ainoa syy, miksi joku voi vaatia muille sananvapauden -ja mielipiteen vapauden rajoituksia.

Kansakunta on tuhon oma, jos sen eliitti on mieleltään sulkeutunut ja omaa rajoitetun sanavaraston, koska silloin sellainen eliitti ei hyväksy mitään uutta, vaan se himoitsee ainoastaan vanhaa, kuten jotakin kivikautta eläviä maahanmuuttajia, jotka loukkaantuvat vielä hieman Tervoa paremmin:

The Amboy Times: The List of Things That Offend Muslims
Planks's constant: Things That Do Not Offend Muslims

Jari Tervo! Valitan, mutta et läpäisyt Offense Testiä. Yritä laajentaa sanavarastoasi ja tule studioon vuoden päästä uudelleen testailemaan:
Canada Free Press: The Offense Test:
The Offense Test is very simple. If another writer on the studio show me the Angry God, it is generally accepted that he is a jackass. If I try to kill him in response, or if I throw his writings to the floor, it is generally accepted that I am unfit for civil society and should be locked up.

Suvaitsevaiset ovat näköjään nuivia - oman maansa uskontoa kohtaan?

Aamulehti: IL: Jari Tervosta tehtiin rikosilmoitus, comments
Uusi Suomi, blogi: ”Jari Tervo, vellihousu, ei uskaltaisi heitellä Koraania”

Ei kommentteja: