torstai 21. lokakuuta 2010

Perustelun perustelu

Perustelulla tarkoitetaan järkisyitä. Jos asialle ei voida esittää järjellisiä syitä, silloin sitä asiaa ei voida myöskään perustella. Järjettömyydelle ei voida löytää perusteluja. Otan esimerkiksi tuon Espoon kirjaston muslimien rukousnurkan.

Espoon kirjasto siis loi verorahoilla ylläpidettävään palveluun muslimeille rukousnurkkauksen. Perusteluna oli ramadan, koska kuulemma muutoin muslimit eivät voi harjoittaa omaa kulttuuriaan Suomessa.

Espoossa kuviteltiin, että he ovat monikulttuurisia, kun ovat huomaavaisia vain yhtä kulttuuria kohtaan, jolla ei juurikaan ole antaa todellista näyttöä inhimillisyydestä. Kun asia tuli ilmi, niin Espoon kirjasto vaihtoi rukousnurkan perustelua; Nyt sitä tulikin kaikkien uskontojen yhteinen rukousnurkka. Tosin virkamiehiä siellä ei koskaan nähty rukoilemassa!

Virkamiehet ja päättäjät siis todistivat jälleen kerran, ettei niillä ole paskanokareenkaan vertaa ymmärrystä arvoista yleensä ja uskonnon arvoista erikseen. Pitää olla täysin järkeä vailla, jos uskoo, että suomalaisella luonteenlaadulla voitaisiin harjoittaa kristinuskoa siellä, missä kuuluu islamilaista hoilotusta ja näkyy perseen pyllistelyä.

Suomen menestys kansainyhteisössä perustuu suomalaisten ominaisuuksiin: älyllisyyteen, rehellisyyteen, rohkeuteen, ymmärtäväisyyteen, harkitsevaisuuteen, vastuullisuuteen, luotettavuuteen, vaatimattomuuteen, tarkkuuteen, tehokkuuteen, auttavaisuuteen, ystävällisyyteen, huomaavaisuuteen ja hiljaisuuteen.
Jos ihmisellä ei ole kaikkia noita ominaisuuksia, silloin hän ei voi olla suomalainenkaan. Suomen menestyksen takana ja takuuna ovat edellä mainitut ominaisuudet.

On onnettomuus suomalaisuudelle, jos Suomessa asuva katsoo, että hänen tulee olla ystävällinen ilman muita suomalaisuuteen kuuluvia ominaisuuksia; varmastikin muiden maiden kansalaisia voidaan kutsua ystävällisiksi, mutta heiltä puuttuukin sitten monet muut positiiviset ominaisuudet, kuten pyrkimys hiljaisuuteen ja harkitsevaisuuteen.
Yleensä suomalainen on ystävällinen ensiksi suomalaisia kohtaan; ei ole lainkaan ystävällistä kohdella suomalaisia toisenluokan kansalaisina omassa maassaan. On mahdotonta olla ystävällinen ja älykäs maahanmuuttajien edessä, jos ei ole sitä suomalaisia kohtaan.

Suomalaisten uskonnollisuus perustuu suurelta osin Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Jeesuksen mukaan suomalaisten tulee rukoilla yksikseen ja hiljaisuudessa, hiljaisesti mielessään. Luultavasti me tosi suomalaiset olisimme ja olemme tehneet niin, vaikka emme olisi koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta.
Ainakaan minusta se ei olisi lainkaan mukavaa keskittyä johonkin Korkeimpaan tai ajatella perimmäisiä, kun vieressä joku alkaa kysellä, missä suunnassa on Mekka ja pyllistellen ulisee ja mongertaa sanoja, joita ei itsekään ymmärrä. -- mutta, juuri tuota Espoon virkamiehet ja päättäjät suomalaisilta vaativat -- sen jälkeen, kun he tajusivat, ettei heidän ensimmäinen perustelu rukousnurkan järjestämisestä verorahoilla pelkästään islamisteille ollutkaan suomalaisten mielestä hyvä idea!

Jos asian ensimmäinen perustelu oli täysin järjetön, niin asian mikään seuraavakaan perustelu ei voi olla mitään muuta:
Mulla on tapana sanoa, että anna muille sitä, mistä itsekin pitäisit; En siis voi antaa toiselle esimerkiksi sellaista ruokaa, jota en itse söisi. En melua, koska hiljaisuus on positiivisempaa. En matele maassa, moska pystyasento osoittaa henkistä kyvykkyyttä. En korota mitään maantieteellistä paikkaa ylitse muiden, koska olen älykäs. En myöskään leikkaa itselleni paksumpaa siivua pullasta, koska olen ymmärtäväinen. Mutta.

Olen täysin varma, että Espoon päättäjät ja virkamiehet eivät itse taatusti mene rukoilemaan sellaiseen tilaan, mihin he ovat usuttamassa muslimeja! Yksikään rikas ei pysty jakamaan kakkua tasan, eli rikkailta puuttuu matemaattislooginen ajattelu.

Espoon päättäjien mukaan Mekka on korkeampi ja parempi paikka kuin Espoo, koska heidän piti järjestää kirjastoon suomalaisten varoilla Mekka-rukoilun paikka. Olivatkohan Espoon päättäjät edes sen vertaa auttavaisia avuttomia maahanmuuttajia kohtaan, että olisivat maalanneet kirjaston lattiaan nuolen, joka osoittaisi Mekkaa kohden? Muutoinhan asia oli niin, että Espoon virkamiehet auttoivat suuntavaistottomia muslimeja vääräuskoisuuteen, koska se ei olisi sopivaa pyllistää Mekkaa kohden.
Kuten huomataan, niin poliitikoilta ja virkamiehiltä ovat arvot täysin hukassa. He eivät näytä ymmärtävän uskonnoista ja elämästä yhtikäs mitään; he ovat valmiita niputtamaan kaikki uskonnotkin yhteen nurkkaan, ja sitten täysin mielipuolisesti julistavat samassa yhteydessä omaa ylimielistä monikulttuurisuuttaan: Mitä helkutin monikulttuurisuutta se olisi, jos suomalainen joutuisi rukoilemaan samassa tilassa, missä maahanmuuttajat hoilottavat ja pyllistelevät lateraalisesti?

Jos kerta päättäjät katsovat, että heidän velvollisuus on järjestää kristillisen Suomen verovaroilla rukoustiloja maahanmuuttajille, niin eikö olisi järkeenkäypää, että päättäjiltä vaadittaisiin ensin yliopistotasoinen tutkinto uskontotietoudessa?
Olisiko jo aika kypäsi sille, että poliitikot tutustuisivat islamiin ennen kuin vollottavat, miten suomalaiset ovat rasisteja?
YLE 19.10. 2010: Kirjaston ja uskonnon yhdistäminen kuohuttaa Espoossa

Ei kommentteja: