torstai 14. lokakuuta 2010

How to unite one nation

Kuinka yhdistäisit kansakunnan? Jos Sinulle annettaisiin kaikki maallinen valta, niin miten sillä vallalla voisit yhdistää eripuraisen, mutta persoonallisten ihmisten muodostaman kansakunnan puhaltamaan yhteen hiileen? Chilessä vallitsee talvisodan henki

Oliko Chilen yhdistäminen yhdeksi kansakunnaksi ikään kuin "väärin sammutettu"-juttu?
Mitä järkeä on alkaa syyttää sen Copiapon kaivoksen omistajia -Companía Minera San Estebania-, koska jopa presidentti Sebastian Pinera totesi julkisesti, miten chileläiset ovat nyt yhtä?

Chilen pressa ei tainnut ajatella asiaa paljoakaan, kun hän heti alkoi hajottamaan Chilen kansan saavuttamaa yhtenäisyyttä halpahintaisille syytteillä kaivoksen omistajia vastaan. Koska nyt näyttää siltä, että Chilen kansan yhtenäisyys ei ole minkään arvoista. Tai ainakaan se ei ole niiden muutamien ropojen arvoista, joita Pressa luulee kaivoksen omistajilta korvauksina saavansa.
Jos minä saisin tehtäväksi yhdistää Suomen kansan, niin ampuisin Mainilassa muutaman laukauksen -- tai sitten tekisin jollakin tavoin kaivossortuman Pyhäsalmen kaivoksen toiseksi syvimmälle tasolle ja jättäisin sen alapuolelle loukkoon 33 miestä ja varmistaisin, että siitä kaiken muun lisäksi tulisi myös numerologien ykköskohde.
Mikään muu ei voi enää pelastaa Suomea kuin uskomaton ihme, uskomattomampi kuin se Chilen ihme. Sillä Suomessa kaivoksen saaminen sortumaan on tehty hyvin vaikeaksi. Pitäisi ehkäpä jopa palkata halpatyövoimaa Afrikasta tai Intiasta, ellei peräti Kiinasta, jotta kaivokset saataisiin samaan kuntoon, mitä ne ovat Chilessä: NÄKÖKULMA: Chile suuttui kuparimaan kaivosmiesten kovasta kohtelusta

Tulevan Suomen yhtenäisyyden onneksi Suomen valtio haluaa pitää rikkaat ikuisen rikastumiseen huumassa (rutiköyhinä, suom. huom.), joten ehkäpä jo kymmenen vuoden kuluttua saadaan tännekin kaivossortumia ja muita maailmanluokan onnettomuuksia.
Onhan Suomen hallitus jo päättänyt yksimielisesti Sekooomuksen johdolla, että Suomi tulee avata vuokratyönvälitysfirmoille; Meidän ei enää tarvitse tuhlata aikaa ja rahaa suomalaisten kouluttamiseen, koska hallituksen suurella avituksella Intiasta tuodaan tuota pikaa tänne miljoona insinööriä, joten Pöyryn suku saa laittaa loputkin pillit pussiin...

Turun Sanomat: Korkeakoulutettujen työttömyys kohoaa - diplomi-insinöörien tilanne erityisen heikko Linkistä huomataan, että Suomessa on jo nyt vähintään 35000 korkeasti koulutettua työttömänä. Sen joukon työllistämisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta poliitikot ovatkin yksimielisesti päättäneet, että maahanmuuttajien työllistäminen verovaroilla on ykkösasia, tai muutoin poliitikot kirkuisivat peilikuvilleen; Rasisti, rasisti,...

Talous- Sanomat: "Pöyryn tulosvaroitus vakava signaali Suomen tilasta"
Noin sitä pitää: Pöyrykin joutuu laittamaan insinöörejä kortistoon! Onneksi heille, niin Suomen valtio tuottaa Suomeen luku- ja kirjoitustaidottomia kultamunia Suomeen insinöörien seuraksi imemään taikaseinän nisua -- ainoastaan sillä erolla, että Suomen valtio on huolissaan ainoastaan maahanmuuttajien työllistymisestä, ja valtio sulkee täysin kaikki aistinsa siltä tosiasialta, että rikkaiden ahneus ja teknologian automatisoituminen vievät kaiken aikaa kiihtyvällä tahdilla työt suomalaisilta.

Suomalaisia syyllistetään ja työllistetään nykyisin kaikkein eniten maahanmuuttajien hyysäämisellä. Suomeksi: Maahanmuuttajien hyysääminen on suurin työllistävä vaikutus. Valtio työllistää suoraan mahanmuuttajien hyysääjiksi jo yli kymmenentuhatta suomalaista, joille palkka maksetaan veroista. Samaan aikaan jokainen palkansaaja joutuu maksamaan veroina maahanmuuton kustannuksiin ainakin yhden veroäyrin.

Maahanmuuton kustannuksia on maahanmuuttajille annettava ilmainen kieliopetus, tulkkauspalvelut, kääntäjäpalvelut, poliitikkojen kulukorvaukset ja palkkiot, asiankirjojen monistaminen sadalle kielelle, asianajajien superpalkkiot, suomalaisille määrätyt korvaukset, maahanmuuttajien uskomusten hyysääminen oikeaoppisuuspoliiseineen, maahanmuuttajien eristäminen ghettoihin ja omiin aikatauluihin erilaisiin julkisiin tiloihin, kuten uimahallivuoroihin. Poliitikkojen laatimat mielettömät lait. Maahanmuuttajien perinneruokapalvelut: Antoi oppilaalle väärän lautasen ja menetti työnsä Maahanmuuttajien valituspalvelut ..............

Kuten jokainen älykkö tajuaa, niin Suomea ollaan luovimassa takaisin kivikauteen. Jossakin siinä matkan varrella sattuu sitten yhtä ihmeellisiä asioita, mitä Chilessäkin tapahtui, että Jumala hautaa muutaman kymmenen miestä vuoreen ja sitten Suomi joutuu tilaamaan ulkomailta insinöörin, joka kaivaa heidät esille.

Poliitikot, antakaa vaan ahneille täysi vapaus pitää ihmisiä pelleinään; Antakaa ahneille paskiaisille vapaus leikkiä työvoimavälitysfirmoillaan, niin ei aikaakaan, kun te poliitikko perseet huomaatte, ettei tämän näin pitäny mennä...

Nyt minulle tuli probleemi: Pitääkö minun nyt lakata syyttämästä poliitikkoja, koska poliitikot parhaillaan tekevät Suomeen sellaisia ansoja, joiden laukaiseminen yhdistää kansakunnan jälleen talvosodan hengellä. Sillä tuohonhan minäkin pyrin!
Sillä enhän minä tykkää siitäkään, että sen Copiapon kaivoksen omistajia syytetään, koska heidän ansiostaan Chilessä on nyt koskaan ennen näkemätön yhteen hiilen puhaltamisen henki.

Minäkin pyrin omalla vähäpätöisyydelläni siihen, että suomalaiset voisivat jälleen ja loputtomasti kokea olevansa yksi kansa. Ymmärrän hyvin, ettei minusta ole Suomen kansan yhdistäjäksi. Sen sijaan näen täysin selvästi, että poliitikot tekevät parhaillaan päätöksiä, joiden seurauksena Suomeen saadaan niin paljon värinää ja säpinää ja sortumisia, että ne yhdessä saavat etniset suomalaiset taistelemaan yhden asian puolesta, jolloin Suomi saavuttaa sen, jota poliitikot kammoksuvat kuin muslimi juutalaista; kansallisen yhtenäisyyden.

Kansallinen yhtenäisyys on toiseksi arvokkain asia maailmassa. Kaikkein arvokkain olisi maailman yhtenäisyys, mutta siihen ei päästä niin kauan, kun kansat ovat sisäisesti ristiriitaisia, eli monikulttuurisia; moniuskonnollisia.

Ei kommentteja: