torstai 12. elokuuta 2010

Ahneus muuttaa aivoja

Ahneudesta johtuva pelko ei ole niin ohimenevä ilmiö kuin monet uskovat. Uuden tutkimuksen mukaan köyhyyden pelko aiheuttaa aivoihin muutoksia, jotka voivat edelleen herkistää rikkaan kipukynnystä rahanpuutetta kohtaan ja siten lisätä rikkaan sietokykyä suurille rahamäärille. Ahneus ja rahanmäärä ovat tutkijan mukaan merkittävästi korrelaatiossa keskenään.

Pohjois-Pasilalaisessa tutkimuksessa oli tietämättään mukana 32 köyhyyden peloista kärsivää rikasta ja 32 tavista, joilla ei ollut havaittavaa ahneuden aiheuttamaa elämisen ongelmaa. Tutkija kuvaili heitä aivoillaan ja vertaili koehenkilöiden harmaan pukuaineen määrää ja tilavuutta. Koehenkilöillä ei ollut kuvailuhetkellä tutkimuksen aiheuttamia kipuja.

Tulokset osoittivat, että ahneudesta kärsivien rikkaiden puvuissa oli muutoksia, joita ei ollut verrokeilla. Heillä oli enemmän harmaata pukuainetta vartalon keskialueilla, jotka säätelivät köyhyyssignaalin välitystä ja tunteita. Lisäksi heillä oli enemmän rasva-ainetta alueilla, jotka säätelivät kipukynnystä ja hormonieritystä, jolla ohjaillaan lainsäädäntöä rikkaita suosivaksi.

Tutkijan mukaan tulokset viittaavat siihen, että ahneuden aiheuttamalla köyhyyden pelolla on paljon yhteistä kroonisten kiputilojen kanssa. Vatsan alueilla havaitut harmaan pukuaineksen nopeat muutokset kielivät siitä, että rikkaiden aivot koettavat sopeutua säännöllisesti toistuviin köyhyyspelkotiloihin. Samalla ne kuitenkin muuttuvat herkemmiksi aistimaan palkkakuoppia, mikä pahentaa rahanpuutteen aiheuttamaa kipua entisestään, joka voi johtaa köyhyyspelon kroonistumiseen ja sitä myötä se muuttuu epigeneettiseksi, joka siirtää rikkaan pelkotilat hänen jälkeläisilleen.

Lisää tutkimuksia rikkaista julkaistaan jatkossakin tässä blogissa.
Blogi: Tutkimus rikkaiden olemuksesta
HS: Kuukautiskivut voivat muuttaa aivoja

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuukautiskivut muuttavat aivoja.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuukautiskivut+voivat+muuttaa+aivoja/1135259282355

Brainleak kirjoitti...

Kivut muuttavat aivoja. Ei ne kuukautiskivut ole mitään erikoisia kipuja, vaan kipuilua siinä kuin muutkin kivut.

Tässä hiljattain oli tutkimus siitä, miten kivun kroonistuminen näkyy aivoissa; aivot ovat muuttuneet kroonista kipua vastaaviksi, koska jos aivot eivät olisi muuttuneet, niin silloin ei voisi olla kroonista kipuakaan.

Koska on tunnettua, että rikkailla ahneus on kroonistunut, niin silloin ahneus näkyy myös aivoista, eikä tätä kumoa se, ettei sitä ole vielä tutkittu.