sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Uskonnon suojelua

Monessa maassa on vielä käytössä vanhaa viisautta,
joka suojelee kansan yhtenäisyyttä;
Maassa maan tavalla, tai maasta pois.

Sen sai huomata muuan Ranskassa jo 11 vuotta oleskellut muslimimies, joka kieltäytyi kohtelemasta naisia maan tavalla; Expatica: France denies citizenship to Muslim man.

On todella rohkaisevaa lukea, että jossakin maassa vielä on rohkeutta pitää oman maan tavat ja laki maanhanmuuttajien tapoja korkeampina. Jos todella ihmisille sallittaisiin oikeus kohdella muita nuivasti vain siksi, että niin uskonto määrää, niin silloinhan virkavalta olisi ikään kuin kirjoittanut uskonnon tavat ihmisen genomiin; että ihminen ei mahda mitään sille, että hänen täytyy olla naisia kohtaan halveksiva;

että joku muu joutuisi sellaisesta käyttäytymisestä vastuuseen, josta uskovaiset vapautettaisiin, koska uskovaisen käytös ei johdu järjestä, vaan pakosta,

että eläviä ihmisiä saa kohdella lähes miten tahansa vain siksi, ettei uskovainen tulisi loukanneeksi muinoin kuollutta ihmistä, jota profeetaksi on bruukattu kutsua?

Sivistyneisyyteen pitää kuulua, ettei ketään ihmistä saa pitää Jumalana tai yksinomaisesti jumalallisena -- Jeesuskin puhui jokaisen ihmisen jumalallisuuden puolesta, eikä siten ole mitään järkeä pitää Jeesusta jonakin erityisenä ihmisenä. Joko kaikki ovat vain-ihmisiä tai kaikki ovat Jumalan perillisiä, repikää uskovaiset siitä uskomuksenne ja pelihousunne.
Kristinuskon Jeesuksen opetuksen ytimeen kuuluu, ettei uskovaisilla ole mitään pyhää ihmistä muinaisuudessa, koska uskonnon mukaan kaikki elävät ihmiset ovat pyhiä. Minun uskontooni siis kuuluu, ettei minun tule pitää ketää profeettaa muuna kuin ihmisenä! Olisin oman uskontoni mukaan järjetön, jos pitäisin esim Muhammedia profeettana.
Historian tulee koskea jokaista edesmennyttä ihmistä; kuka tahansa ihminen saa olla kriittisen tutkimuksen kohteena, ja jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus ajatella ja puhua toisista oman mielensa mukaan ilman, että se olisi rangaistavaa.
Jos kuitenkin poliitikot säätävät lain, ettei uskontoja saa kritisoida, niin silloin poliitikot tulevat säätäneeksi lain, että muinoin on elänyt ihmisiä, jotka olivat jumalia ja siten kaiken inhimillisen tarkastelun ulottumattomissa: YK:n ihmisoikeusneuvosto teki uskontojen kritisoimisesta ihmisoikeusrikkomuksen:
"Islam oli päätöslauselmassa ainoa nimeltä mainittu kritiikiltä suojelua tarvitseva uskonto, mikä sai hinduenemmistöisen Intian äänestämään tyhjää. Yhdysvallat ei osallistunut äänestykseen, koska se ei ole ihmisoikeusneuvoston jäsen.

Muslimivaltiot ovat vaatineet uskontojen, ja erityisesti islamin, suojaamista kritiikiltä mediassa ja muussa julkisessa elämässä."
Uskovaiset puolustavat uskomuksiaan sillä, että he loukkaisivat profeettaansa, jos he eivät tottelisi profeettansa käskyjä. Pitää olla vähän erikoinen ajatusmaailma, jos uskoo voivansa loukata kuolleita sillä, että käyttäytyisi eläviä kohtaan inhimillisesti! Ja tuollaiset sitten vaativat maallisia valtioita suojelemaan uskontoaan terveen järjen kritiikiltä.

Jo pelkästään se on uskonnon halveksimista, että taivaallisen uskonnon uskomuksille vaaditaan epätaivaallista, maallista suojelua. Uskovaiset ilmeisesti itsekin uskovat uskomuksiensa olevan niin heikkoja, että niille pitää saada maallisen lain suoja. Jos todella uskonnollinen uskomus olisi Jumalasta, niin silloin se ei tarvitsisi edes minkäänlaista kirjaakaan tuekseen, puhumattakaan, että jumalallinen uskomus ei tulisi toimeen ilman meidän aikamme puoluepoliitikoita.

Yrittäkää uskovaiset nyt vain vielä vähän aikaa kestää epäuskoisten kritiikkiä, koska juuri tähän hätään ei ole vielä saatavilla oikeaa lainsäätäjien konsensusta, joka säätäisi Suomeen kritiikin kieltolain.
Jos teidän uskonne kestää vielä vaikkapa seuraavat kymmenen vuotta, niin uskotaan kaikki, että silloin se teidän uskonne kyllä kestää ilman mitään erityistä kritiikin kieltolakiakin. Onhan teidän uskonne kestänyt omasta nuoruudestanne tähänkin asti ilman kieltolakia, eikö totta? Älkää halveksiko uskoanne sillä, että vaaditte uskollenne maallisesta laista rustatut kainalosauvat.

Muistutaan mieliin vielä sananvapauden todelliset kasvot ja mitä on sanottu siitä: Ihmisten tulee ehdoitta antaa vapaus myös niille mielipiteille, joita ihmiset vihaavat, joista ihmiset eivät tykkää. Jos tuomitset ne sanat, joista et pidä, niin silloin et suinkaan rakasta oikeita sanoja, vaan huoraat niiden kanssa! Et voi tuntea totuutta, jos et uskalla elää epämieluisten mielipiteiden kanssa.

Blogi: Larry Flynt vs South Park

Sitaatti WikiQuotesta: Winston Churchill; lausahduksia:"Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hirveä fatalistinen apatia. Vaikutukset ovat ilmi selviä monissa maissa. Ajattelemattomia tapoja, huolimattomia maanviljelysjärjestelmiä, laiskoja kaupan käyntimenetelmiä ja omaisuuden turvattomuutta tapaa kaikkialla, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Alhainen sensualismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivistyneisyyden; tulevalta sen arvokkuuden ja pyhyyden.
Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mu­kaan jokaisen naisen on kuuluttava jollekin miehelle tämän absoluuttisena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavaimona, viivästyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes islaminusko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuudessa.
Yksittäiset muslimit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuksia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraajien sosiaalisen kehityksen. Maailmassa ei ole voimakkaampaa taannuttavaa voimaa. Muhamettilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä harjoittava uskonto, joka on kaikkea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo levinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askelmallaan. Ja jos kristinuskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret —tieteen, jota vastaan se oli turhaan taistellut— modernin Euroopan sivilisaatio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinaisen Rooman sivilisaatio.
"

Aikapommi: Sitaatteja, Churchill islamista
Poliittisen korrektiuden kukkasia: Monikulttuurinen Tanska, 1
Poliittisen korrektiuden kukkasia: Monikulttuurinen Tanska, 2

Ei kommentteja: