keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ilmastomuutos ja kehitysapu

Länsimaat suunnittelevat normaalin kehitysavun lisäksi antavansa puhdasta rahaa kehitysmaille jopa tuhansia miljardeja lähimmän kymmenen vuoden aikana. Aivan käsittämätön moka, kuten on kehitysapukin.

Poliitikoille pitäisi saada jostain kiiruusti järkeä --tai muuten he tuhoavat loputkin planeetastamme. On aivan mieletöntä antaa kehitysmaille rahaa, kun sillä samalla rahalla saisi länsimaissa aikaan kerrassaan ennennäkemättömän kukoistuksen elämän kaikilla alueilla.

Kehitysmailla ei ole sellaista tietotaitoa ja teknologiaa, joka on valmiina täällä länsimaissa.

Tuhatmiljardia dollaria/euroa länsimaiden uuden teknologian yrityksiin tuottaisi varmasti muutamassa vuodessa puhtaan energian laitteita ja tuotantolaitoksia. Ei ole epäillystäkään siitä, että valtava panostus tiettyyn aiheeseen antaa tulokseksi todellisia ratkaisuja --lyhyessä ajassa. Otan esimerkiksi Yhdysvaltain kuulennot:

Preidentti Joh F. Kennedy pyysi yhdeltä tiedemieheltä -- Wenher von Braunilta- selvitystä, mitä mahdollisuuksia olisi rakentaa kuuraketti, jolla ihminen saataisiin Kuuhun ja takaisin turvallisesti. Von Braun selvitti Kennedylle asian perinpohjin. Tuloksena oli, että Kennedy antoi NASAlle määräämättömästi varoja hankkeen toteuttamiseksi. Eikä sitä voi mitätöidä sillä, että kyseessä oli kilpajuoksu USSR:n kuuohjelman kanssa.

Nyt meillä on kilpajuoksu aikaa vastaan. Aivan vastaavalla tavalla länsimaiden johtajat voisivat nyt vuorostaan olla Kennedyn kaltaisia esimerkillisin rohkeita ja antaa länsimaiden tiedemiehille ja insinööreille ja uuden teknologian yrityksille varoja ja resursseja ilman mitään määrää - tai ainakin saman verran, mitä nyt suunnitellaan heitettävän kehitysmaihin.

Sellainen loisi välittömästi suurta intoa; koko läntinen maailma saisi yhden yhteisen lähitulevaisuuteen sijoitetun päämäärän, jonka saavuttaminen olisi kaikkien yhteinen asia, eikä vähiten siksi, että sellainen antaisi valtavasti työtilaisuuksia.

Ihmiskunnalle mnikään ei ole mahdotonta, kun se saadaan yhdistymään. Ihmiskunta pääsisi Marsiinkin muutamassa vuodessa, jos vain avaruusteknologian parissa työskentelevelle annettaisiin edes puolet siitä, mitä nyt poliitikot suunnittelevat lapioivansa kehitysmaihin.

Kymmenessä vuodessa länsimaat kehittäisivät varmasti öljystä ja tulesta riippumattoman energiamuodon. Eikä sen tarvitsisi olla edes ydinvoimaa, vaan riittävän suuri panostus saisi aikaan niin valtavasti luovuutta ja uusia ideoita, että se antaisi ihmiskunnalle jonkin täysin ennestään tuntemattoman energialähteen, jos vaikka fuusiovoimalan ongelmat osoittautuisivat ratkaisettomiksi, jota ne eivät tietystikään voi olla.

Kun tuollainen kuulennon kokoinen panostus länsimaiden teknologiaan tuottaisi kestäviä energiaratkaisuja yhdessä vuosikymmenessä, niin sellaiset voitaisiin sitten vuorostaan antaa suoraan kehitysapuna ilmaiseksi kehitysmaille. Kehitysmailla ei ole mahdollisuuksia kehittää muuhun kuin tuleen perustuvia energian tuotantolaitoksia.

Huomatkaa siis: Se nyt kehitysmaille annettava ilmastoraha heitetään täysin kankkulan kaivoon. Se ei saa aikaan kehitysmaissa mitään hyvää, vaan se kuluu kehitysmaiden diktaattorien luxuselämään ja niiden hallinnon korruption kehitykseen.

Kehitysmaista puuttuu osaaminen ja tehtaat, joilla vain voidaan tuottaa puhtaan energian tekniikkaa. Afgrikassa ei ole edes terästeollisuutta omasta takaa, puhumattakaan, että siellä olisi teräksen jalostamiseen erikoistuneita tehtaita, jotka tuottaisivat edes ruostumatonta teräslevyä vaikkapa aurinkouuneja varten!

Millaista mieletöntä politiikkaa onkaan lapioida rahaa maanosaan, jossa ei ole edes aurinkopaneelitehtaita valmiina, vaan sekin kehitysraha menisi siltä osin täysin hukkaan, jos sitä käytettäisiin sellaisten korkean tietotaidon tehtaiden rakentamiseen, joita länsimaista löytyy vajaakäyttöisinä pilvin pimein. Missä on poliitikoiden logistinen taju?

Kaikki rahallinen kehitysapu on lopetettava ja se raha on annettava sinne, missä sen vaikutus on kaikkein suurin. Länsimaiden teknologia on saanut aikaan tämän sopan, ja kun länsimaiden teknologia uudistetaan; kun länsimaiden teknlogia lopettaa polttamiseen perustuvan energian tuoton, niin silloin se voi tuottaa määrättömästi hyvää kaikille muillekin -- koska puhdas energia on lähes ilmaista, eikä sen puolesta tarvitse sotiakaan.

Jos länsimaat ovat itsekin suossa, niin turhaa on silloin heittää pelastusrengasta muille! Ensin omat asiat kuntoon ennen kuin mennään mestaroimaan tai auttamaan muita. Ihmiskunta on saapunut uuden aikakauden aamunkoittoon, eikä enää saa jäädä tuijottamaan tuleen; tuli on hylättävä kaikissa muodoissaan.

On parempi antaa ihmiselle onki kuin kala; on parempi antaa kehitysmaille aurinkouuneja, aurinkopaneeleja, kuokkia, lapioita, puuntaimia jms kuin rahaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin, ensin pitää olla todellista jaettavaa. Ja jaettavan pitää olla parempaa kuin pelkkä tekohengitys kuolevalle.

Kehitysmaiden yletön auttaminen nykyisessä,kin tilanteessa vetää lopulta kaikki planeetan asukkaat samaan rotkoon josta ei koskaan nousta yhtään mihinkään.

tz

misterjukka kirjoitti...

Köyhälle ei kannata jakaa kalaa, vaan parempi on opettaa köyhä kalastamaan.


aika erikoisia näkemyspieruja alkaa sinenmaan suusta pullahdella.

afrikaanit tunkee eurooppaan välimeren yli kokoajan töitä hakemaan.

parempi olisi että ne aurinkopaneli ja tuulimylly tehtaat perustetaan keskiafrikkaan jotta tuo laiton muuttotulva saataisiin pysäytettyä.

tämä on oikeaa logistiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä seuraavahan on käsittämättömän raakaa ja julmaa. Mutta silti: mitäpä jos maapallon ylläpitokyky olisikin jo ylitetty? Mitäpä jos maapallon itsesäätelyyn vaan nyt KUULUVAT kuivuus, nälänhätä ja taudit? Jokaikkahan uskoo Darwiniin (so. evoluutioon) vai olenko väärässä? Vai oletteko piilokreationisteja? Entäpä jos luonnon oman evoluution manipulointi olisikin ihan pikkasen luonnotonta (ks. nykyiset seuraukset)? Jos luontoa ei päästetä korjaamaan luonnollista satoaan (kehitysapu!) seuraa siitä kaikki hämminki ja koko kehitysapuongelma. Jos ihan luonnollinen harvesteri pysäytetään rahalla ja tunteilulla seuraa siitä tällaista keskustelua ja julmuussyytöksiä perään. Mutta tämähän on vallattoman julmaa logiikkaa. Seuraavaksi voidaan keskustella kuinka paljon moraali, etiikka ja inhimillisyys sinänsä tuhoaa planeettaa.