maanantai 7. syyskuuta 2009

Valtio halveksii opetusta

Suomen valtio on säätänyt jokaiselle suomalaiselle oppivelvollisuuspakon. Oppivelvollisuuteen kuuluu myöskin matematiikan opiskelu. Matematiikkaan kuuluu prosenttilasku... Lainaus:
"Wilskan mukaan alennetun tuotteen uusi hinta on helppo laskea, mikäli alennus on 50 prosenttia. Muilla prosenteilla vaikeuksia voi tulla. Kukaan ei hänen tietääkseen ole silti koskaan valittanut virastoon, että punaisten lappujen hintatiedot olisivat epäselviä."
Valtio on ennenkin todistanut, ettei se toimi loogisesti. Itse asiassa; kaikkinainen julkishallinnon toiminta on jatkuvaa möhlimistä. Otetaan viimeisimpänä järjettömyytenä juuri se, että ensin valtio vaatii ihmisiä oppimaan prosenttilaskun -- mutta sitten valtio väittää, että ihmiset eivät pysty eivätkä saa käyttää oppimaansa!

Ei siis mitään järkeä siinä että ihmisiltä tahallaan piilotetaan kaikki ne mahdollisuudet, missä he voisivat käyttää arkielämässään yhteiskunnan antamaa opetusta. Mitä järkeä on ylipäätään opettaa ihmisille yhtään mitään, jos kerta valtio pitää oletusarvoisesti ihmisiä typeryksinä?

Tässä olisi muuten erittäin hyvä paikka säästää; valtio varmana pelastuisi nyt lamalta lopullisesti, kun oppisuunnitelmista poistettaisiin tykkänään prosenttilaskut, -- koska valtion mukaan ihmiset eivät niitä tarvitse, eikä ihmiset saa niitä käyttää.

Ajatteles nyt Herra Valtio, Herra kuluttajaherra. Kun ihmisille ei opetettaisi prosenttilaskua, niin ihmiset eivät enää voisi vaatia palkankorotuksia prosentteina. Kun kukaan ei enää saisi muuta kuin pennikorotuksia, niin silloin tuloerot eivät voisi enää kasvaa! Tosi mahtavaa, että herra yhteiskunta ei enää hyväksy prosenttilaskuja.

Samoin pörssit olisivat täysin hyödyttömiä, kun kukaan ei voisi seurata osakekursseja prosentuaalisesti! Ei voi muuta kuin ihailla valtion politiikkaa, miten loistavat seuraukset se synnyttää joka ikisestä typerästä päätöksestään, eikä poliitikot ja virkamiehet muuta osaakaan kuin typerrellä.

Muistetaan vaikka oikeusasiamiehen päätös, että maahanmuuttajien ikää ei voi enää tiedustella. Mikä estää oikeusasiamiestä olemasta looginen ja kieltämään myöskin suomalaisten iän tarkistamisen? Taitaa esteenä olla ainoastaan järjen puute, jonka huomasin itsekin, kun oikeusasiamies ei muka voi puuttua oikeuden toteutumiseen!

Mitä ihmeen järkeä on vaatia ihmisiä lukemaan prosenttitaulukoita, kun ihmisillä pitäisi oppivelvollisuuden suoritettuaan olla pään sisällä prosessi, joka tuottaa vastauksia prosenttikysymyksissä? Olisiko sittenkin parempi antaa ihmisille onki kuin kala; antaa ihmisille laskutaito kuin taulukko?

Herra valtio? Oletko koskaan ajatellut, että antaisit ihmisille laskutaidon? Milloin ajattelit antaa ihmisille laskutaidon? Oletko koskaan ajatellut sitä, että jos nyt kielletään ihmisiä käyttämästä oppimaansa perusopetusta arjen (prosentti)laskuissa, niin kohta puoliin joudut kieltämään ynnälaskut myös? Taidan tietää; et ole koskaan ajatellut yhtään mitään, joka nähdään maailman tilanteestakin.

Iltasanomat: Väärin alennettu!

Talousanomat: Ruoka-alennuksille tulossa loppu

Uusi Suomi: Punaiset hintalaput ovatkin laittomia – ruoka-ale loppuu

Uusi Suomi: Kohu punaisista alelapuista: Hyökkäys!

Ei kommentteja: