lauantai 19. syyskuuta 2009

Niukkuus korruptoi

Julkinen valta on läpeensä korruptiota.

Valta hoitaa hyvinä aikoinaan köyhiä juuri sen verran että köyhät eivät lähde rettelöimään.
Vallan käyttäjät eivät kuitenkaan pysty hallita korruptiota, koska se on ahneutta


Poliitikoiden ahneus johtaa aina valtioiden romahtamiseen. Lamakaudet vain ennakoivat lopullista valtion romahdusta.

Se on ahneus, joka saa aikaan valtioiden laajentumisen. Jos valtio ei halua vakiinnuttaa jo valloittamiaan asemiaan, niin se johtaa vääjäämättä siihen loppuun, joka on ahneella. Tässä ei puhuta Euroopan Unionin kuolemasta, joka sekin on vain ajan kysymys (koska EU ei vakiinnuta jo saamiaan alueitaan, vaan ahnehtii koko ajan lisää epävakautta...), vaan Suomen valtion taantumisesta takaisin keskiaikaisuuteen, missä hallitsijat eivät kuuluneet valistuneisiin.

Nostetaan esille valtio korruptiona

Viime laman aikaan valtio sai valtavat määrät kiinteistöjä ja tonttimaata konkurssien takia. Valtio perusti Senaattikiinteistöt ja Kapiteelin hoitamaan ryöstämiään kiinteistöjä. Esimerkiksi Senaattikiinteistöt alkoi vaatia markkinahintaa korkeampaa vuokraa Helsingin Yliopistolta, joka myös on valtion laitos. Sisäiset vuokrat:
Kaupunkien ja valtion kiinteistövirastot ovat rahasampo rikkaille. Ne keräävät suunnattomia voittoja vaatimalla itseltään ylimarkkinahintaa omistamistaan kiinteistöistä, kuten kouluista ja puolustusvoimilta. Kts lisää: Kiinteistövirasto kerää 200 miljoonaa Helsingin kassaan


Valtio toimii itse markkinavoimana, joka johtuu yksinomaan poliitikoiden himosta kuulua rikkaisiin. Poliitikot käyttävät valtiota yksinomaan siihen, että he saisivat kaikki hinnat mahdollisimman ylös, eli rahan arvon mahdollisimman alas. Mitä enemmän tarvitaan euroja sen arvottomampaa raha on -- rikkaille. Sillä poliitikot pitävät huolen siitä, että köyhille riittää vain niukkuutta:
Sisäiset vuokrat takaavat sen, että sosiaaliset virastot tuottavat niukkuutta, kun taasen aineelliset virastot tuottavat voittoja vaatimalla sosiaalisilta virastoilta ja köyhiltä ylihintoja.
Mutta, sosiaalisten virastojen pomot eivät elä niukkuudessa, vaan myös he osallistuvat niukkuuden tuottamiseen vaatimalla itselleen mielettömän hintaisia toimistoja...
Köyhien tarpeiden niukkuus on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Valtiovalta ei koskaan tarjoa riittävästi asuntoja, eikä asuntoja tule riittävästi, koska julkinen valta rahastaa maanomistuksellaan, joka on sille itselleen täysin ilmaista. Valtio itse ei ole koskaan maksanut maasta mitään, vaan kaiken maan valtiot saavat valloituksin jonka poliitikot siunaavat lailliseksi laeillaan.

Valtiollinen korruptio on juuri siinä, että rikkaat pitävät valtiota omana etujärjestönään ja poliitikot pitävät lainsäädäntää virittimenä, jolla valtio optimoidaan tuottamaan rikkaille kaikki rikkaudet siinä määrin kuin köyhät pysyvät poissa barrikaadeilta.

Koska poliitikot ovat ahneita, niin aika ajoin poliitikoiden rikkaille suorittama optimointi ei onnistukaan, eli rikkaiden ökyelämästä paljastuu kansalle sellaista, jonka piti poliitikoiden mukaan pysyä salassa. Esimerkiksi tämä nykyinen vaalirahakohu johtuu juuri siitä, että joku poliitikko puhui hiukan sivu suunsa: Vaalirahakohu alkoi Kallin möläytyksestä

Vaalirahoitushan on poliitikoiden itsensä rakentama porsaanreikä, jolla he saavat itselleen kestityksiä, ilmaisia matkoja, rahaa,... Joka taasen tuottaa korkeampia tonttihintoja, korkeampia kiinteistö- ja tonttiveroja, korkeampia vuokria...

Kaikki pyörii maanomistuksen ja kiinteistöjen ympärillä, joka johtaa suoraan asumisen kalleuteen ja elinkustannusten nousuun. Mutta ei koskaan rikkailla, koska rikkaat ovat pitäneet siitä huolen, että poliitikot optimoivat valtion tuottamaan rikkaiden pankkitileille rahaa myös silloin, kun rikas ostaa ökyautoja, ökykiinteistöjä. Yksinkertaisesti:
Rikas ei voi koskaan kuluttaa rahojaan, koska mitä tahansa rikas hankkii, niin hänen pankkitilinsä vain kasvaa. Rikkaat eivät kuulu kuluttajiin - siinä mielessä, mitä nyt yleensä kuluttamisella kapitalismissa, sosialismissa, totalitarismissa tai kommunismissa tarkoitetaan.

Niukkuuden julistaminen on vallan eka periaate

Rikkaat eivät myöskään kuulu tuottajiin. Rikkaiden työ ei tuota mitään reaalista. Rikkaat ovat haalijoita. Korruptoituneen valtiovallan tuntee siitä, että se tuottaa runsautta rikkaille pitämällä kansaa niukkuudessa.
Poliitikoiden mukaan maailman resurssit ovat rajalliset, joten siksi poliitikoiden pitää jakaa niukkuutta... Niukkuuden periaatteen tuntee jokainen ahne; muille ei voida jakaa mitään riittävästi, vaikka sitä olisi, koska ahne ei voisi muuten tuntea olevansa rikas, jos runsautta riittäisi muillekin.

Jokainen rikas haluaa kaiken ilmaiseksi. Ja jotta rikkaat saisivat kaiken ilmaiseksi, niin he luovat talouden, joka perustuu niukkuudelle. Talous saadaan tuottamaan niukkuutta, kun maanomistuksella keinotellaan; kun asumisesta tehdään mahdollisimman kallista ja kun samaan aikaan rahan arvoa koko ajan alennetaan. Rahaa on rikkailla kuin roskaa...

Poliitikot eivät koskaan salli kansalle runsautta, koska heidän tärkein tehtävänsä on tuottaa runsautta vain rikkaille, johon he itse haluavat hysteerisesti kuulua. Poliitikot ovat niukkuuden aposteleja.


Blogi: Valtio rahastaa
Geocities/sinenmaa: KANNIBAALIEN SYSTEEMI
HS: Kohtuuhintaista ajattelua
Blogi: Korruptio ja puoluetuki

MTV3/blogit: Ei koske minua, sanoi kepu-Kalli säätämästään laista

Kauppalehti: Tonttimaan hinnat taivaisiin!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä Kati olet talonvaltauksesta?

Brainleak kirjoitti...

Minun mielestä yhteiskunta on kovin tehoton, jos se pitää asuttavia tiloja tyhjillään, ja jopa LVIS-päällä!

Mutta!

Kuten poliitikot eivät tiedä mistään yhtään mitään, niin totta hemmetissä he julistavat tehoyhteiskuntaa, joka on siis pelkkä räkänen vitsi, joka ei edes naurata.

En kuitenkaan missään tapauksessa suvaitse sotkemista; myös talonvaltaajien tulee elää ja olla siivosti eikä sotkea edes vallattuja taloja.

Talonvaltausten lisäksi AITOON tehoyhteiskuntaan kuuluu ehdoitta se, että virastot, koulut, tehtaat ja liiketilat tulee olla myös asuinkäytössä.

Nykytilanne on täysin kestämätön sekä luonnolle että taloudelle, koska yli puolet rakennuksista seisoo suurimman osan ajasta tyhjillään, lämmöt ja sähköt ja usein jopa valot päällä.

Kiitos kommentista