perjantai 18. heinäkuuta 2008

Psykologia uskontona

Uskontoa on kaikki se, jota ihmiset bruukaavat puhua toisistaan. Psykologiaksi kutsutaan oman mielen ja käyttäytymisen tarkastelua. Ero minun ja sinun välillä on merkittävä.
Tämä blogikirjoitus on tarkoitettu kaikkien määriteltyjen ihmisten rohkaisuksi; te olette enemmän kuin määritelmät teistä!


Kaikki varmaan hyväksyvät Jumalan -joka on persoonallisuus- käyttäytymisen selittämisen olevan uskontoa. Jos Jumala antaa meille sadetta, niin on aivan oikein sanoa sateen ja Jumalan yhdistelyn olevan uskontoa. Jos taasen naistenviikolla sataa, niin se ei välttämättä ole taikauskoa, vaan sekin voidaan laittaa uskonnon piikkiin; kaikki toiseuden tekojen selittäminen on ainoastaan vain uskomusta.
Olkoon ihminen miten etevä tiedemies tahansa, niin hän ei voi faktuaalisesti tietää, mikä on toisen tekemän teon motiivi ja miten se motiivi on syntynyt ja minkä historian kautta.

Emme siis voi järjen läsnäolossa väittää jotakin sellaista, että voisimme selittää sekä omaa itseämme että muita psykogialla, samalla funktiolla --silloin ja siinä, kun tiede kieltää uskonnollisuuden. Toisen minuus, toiseus on aina oleva meille jokaiselle vain uskon asia; meidän on vain uskottava, että toisella on tietoinen minuus, jonka kautta toinen tulee ilmi enemmän tai vähemmän arvaamattomana tekijänä.

Ei ole tieteellistä väittää, että tiedemiehelle toisen minuus on fakta ja jopa samanlainen fakta kuin oma minuus. Koska tieteessä ei pystytä todistamaan toiseutta minuudeksi, niin silloin sen todistamattomuuden pitää saada aikaan sekin, että toiseuden tutkimusta ei kutsuta psykologiaksi, vaan vain uskonnoksi; uskotaan, että...

Jumala on näkymätön, mutta hänen tekonsa ovat näkyväisyyttä. Ihminen taasen nähdään tekemässä tekoja, mutta ihmisen motiivien kehittymishistoriaa ei voida tuntea eikä ihmisen ominaisuuksien summaa voida tietää. Voimme myös nähdä maailmassa asioita, joiden uskomme olevan ihmisten tekemiä, mutta me emme voi psykologisoida niitä ihmisiä kaikkien niiden jälkien kautta, joita he ovat itsestään jättäneet.

Arkeologinen tutkimus voi antaa meille vain uskomuksia esi-isiemme motiiveista ja minuuden rakenteesta.
Jos toisaalta väitämme, että meidän oman aikalaisten toisissa oleva minuus on enemmän kuin uskomusta, niin olemme vain ekstrapoloineet oman minuutemme toiseuteen; se ei ole sama asia kuin nähdä ja tuntea toinen omana itsenään ja selittää hänen tekonsa oman itsensä motiiveilla; Toinen voi rakentaa talon täysin eri motiivista kuin itse, joten lopputuloksesta ei voi tietää, mitä toinen on --ja onko mitään toista!

Entäpä, jos me kaikki olemmekin vain yhden olennon mielen lonkeroita? Silloin me olisimme tilanteessa, jossa toiseus on oikeesti vain uskomusta ja vain oma minuus olisi reaalista! Eikö olisi viisasta antaa jo nyt mahdollisimman suuri tila sille, miltä ihminen tulee näyttämään kaukaisessa tulevaisuudessa? Yhdentyminen, globalisatio tuskin onnistuisi olemaan edes lähtökuopissa, jos ihmiset eivät jo nyt olisi yksilön mieltä suuremman mielen tasolla yhtä.

Jos siis tiede olisi oikeassa, että toiseus on fakta, niin silloinhan se merkitsisi sitä, että meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia edes ajatella globaalistumista, puhumattakaan, että voisimme tuntea empatiaa ja sympatiseerata muita.

Jos taasen toiseus ei olekaan totta, niin silloin muiden psykologisoiminen ei voi olla tieteellistä, koska muumielisyys on silloin vain uskomusta, joka ei koskaan voi toteutua, koska ei ole mitään muuta.

Uskonnon kieltäminen tieteestä onm johtanut siihen, että ihmisiä pidetään toisistaan täysin erillisinä ja faktuaalisina yksilöinä, joita voidaan tutkia samalla metodilla kuin itseäkin. Uskonnon sulkeminen pois tieteestä on johtanut siihen, että psykologit uskovat sokeasti kaiken, mitä toinen sanoo, ja pitävät toisen sanomisia toiseuden tyhjentävänä; että toinen ei voi olla mitään muuta tai enenmmän kuin mitä psykologia toisesta on sanonut ja nähnyt.

Jos tieteessä ihmistä pidettäisiin suurenpana kuin hänestä sanotaan, niin silloinhan se olisi uskonnon tuomista tieteeseen, mutta koska tiedemiehet ovat ilman mitään tieteellisyyttä päättäneet, ettei ole tieteellistä esittää mitään uskonomaisesti, niin siksi tieteellinen näkemys ihmisestä on sokeaa uskonnollisuutta. Tiedemiehet ovat ampuneet itseään jalkaa julistaessaan uskonnon pannaan, koska nyt he eivät voi uskoa olevansa mitään muuta kuin mitä tiede on ihmisestä sanonut.

Uskonnon kieltäminen on johtanut tieteelliseen salailuun: kun ns. tieteellinen psykologia on määrittänyt toisen, niin sen jälkeen se määrittely on salattava toiselta, koska psykologit uskovat, että se on lopullinen ja ainoa totuus toisesta --joka tietysti järkyttäisi toista, jos hän uskoo myös, että hän ei ole muuta kuin mitä paperissa lukee.

Tässä kuitenkin lukee niin, että kaikki psykologiset lausunnot ovat uskonnollista kirjoittelua:
Aivan samoin kuin Raamattu tai Koraani ei ole tyhjentävä selitys Jumalasta, niin myöskään mikään määrä psykologiaa ei voi koskaan kuvata oikein ja tyhjentävästi toista.

Kuitenkin, uskovaiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, että heidän pyhät kirjansa ovat yhtä kuin Jumala -Jumalan sana- eikä Jumala ole koskaan eikä missään puhunut mitään muuta
-- joka on yksi yhteen sen kanssa, kun psykologit ovat ehdoitta sitä mieltä, että toinen on olennaisesti juuri sitä, millainen lausunto hänestä on kirjoitettu ja salattu, eikä ihminen ole mitään muuta kuin psykologit uskovat --psykologi ei voi peruuttaa lausuntoaan.
Psykologit uskovat, että heidän lausunnoissaan on sanottu toisesta kaikki olennainen, ja siksi he ovat palkkansa arvoisia, mutta tosin palkkakuopassa.


Jos nimittäin ihminen olisi enemmän kuin psykologien lausunto, niin silloinhan ei olisi mitään järkeä salata psykologien ja psykiatrien lausuntoja, koska ihminen olisi aina suurempi ja ulottuisi kaikkien määrittelyjen ulkopuolelle. Mutta juuri ihmisten virallisten määrittelyjen salailu todistaa, että ihmiskunnalta on todellakin jotakin olennaista hukassa; se on toiseuden olemuksen uskonomaisuus --meillä on vain uskomus, että toinen on meistä erillinen, muumielinen.

Tiede on tehnyt kolossaaalisen erheen sulkiessaan uskonnon tieteestä, joka on samaa kuin väittää, että tieteen jokainen askel on vailla mitään uskoa ja perustuu vain faktoille. Nimenmomaan uskonnon ja tieteen yhteinen näkemys antaisi ihmisille syvyyttä ihmisen tuntemiselle. Uskontoa ei pidä jättää toisille, eikä pidä luulla, että uskovainen voisi nähdä oikean perspektiivin todellisuudesta ilman omakohtaista tieteellistä asennetta.

Ei ole mitään toista; me kaikki olemme yhtä ja samaa olemusta, joten siksi toiseutta ei voi koskaan tutkia tieteellisesti; Toiseus ja sen kaikenlaisen ilmentymisen tutkiminen on uskontoa.

Ei kommentteja: