perjantai 16. toukokuuta 2008

Rehelliset poliitikot

Tässä vaalirahoitushässäkässä on taasen unohdettu se kaikkein olennaisin; poliitikot ovat äärimmäisen rehellisiä, joten heitä ei voida rangaista mistään. Tämä on sanottu ymmärtäen täysin sen, mitä kansalaiset poliitikoista luulevat. Kenenkään ei pitäisi kuvitella, että yhteiskunnan asiat olisivat tolallaan, kun niitä hallinnoisi porukka, joita on rangaistu.

Historia opettaa, mutta vain älykkäitä. Historiasta tiedämme, että rangaistus ei ole koskaan parantanut ketään. Väärintekijä ei muutu siitä miksikään, vaikka hän kokisikin rankaisua. Ylinopeussakko ei ole koskaan parantanut ihmisen ajotapaa. Rikkeistä ja rikoksista tuomitut tekevät toistuvasti rikkeitä ja rikoksia.

Olisi orastavan demokratian kannalta täysin onneton tilanne, että sitä johtaisi vaikka vain vaalirahoitusrikkeestä tuomittu, joka ei tietystikään olisi parantunut epärehellisyydestään. Jos todella poliitikot luulevat, että rankaisu parantaa ihmisen välittömästi, niin miksi sitten tuomita esimerkiksi murhaajia vuosikausiksi vankilaan, koska poliittisen uskomuksen mukaan he olisivat heti tuomion kuultuaan parantuneita!
Vai eikö tässä kohtaan pidäkään paikkansa poliitikoiden mielihokema silloin, kun he ovat jääneet kiikkiin rikkeestä; "mekin olemme vain ihmisiä, poliitikot vollottavat aina, kun heitä pitäisi potkia persuuksiin ja pois politiikasta. Ihmisyys on poliitikoille vain keppihevonen, jolla he ratsastavat vain silloin, kun heidän epärehellisyys on paljastunut. Ihmisyys on poliitikoille se syy, joka saa heidät toimimaan väärämielisesti. Poliitikot julistavat inhimillisyyttään vain negatiivisten asioiden yhteydessä. Muulloin poliitikot uskovat olevansa yli-ihmisiä.
Demokratia voi olla hyvää ja edistyksellistä vain silloin, kun poliitikoiksi tulee valittua vain rehellisiä. Edustuslaitos ei ole mikään parantola, missä pitäisi hyysätä rikkomuksellisia poliitikoita, jotka koko ajan etsivät tilaisuuksia oman edun tavoitteluun ja eturyhmien kestitsemiseen valtion varoilla.

On tietysti hieno juttu, jos todellakin ihmiset uskovat, että poliitikko parantaa välittömästi tapansa, kun hän on jäänyt kiikkiin epärehellisyydestä, mutta kannattaisiko silti vähän miettiä sitäkin, että jos niin ei olekaan, vaan epärehellisyys jäytää poliitikon sisällä kalvaen koko yhteiskuntajärjestelmä kuin syöpä.

Jos epärehellisten ihmisten sallitaan olevan julkisissa viroissa, niin silloin kaikki ne sanktiot, joilla pyritään suitsemaan poliitikoita rehellisyyteen on ainoastaan ja vain kansaneduslaitoksen sädehoitoa. Itse järjestelmä on vakavasti sairas, jos sen johdossa on yksikin ihminen, jota vaivaa epärehellisyys. (Vaaliraha)Vilpistä kiinni jääneet poliitikot ovat demokratian syöpäpesäkkeitä!

Jos poliitikot voivat olla sanktioiden kohteena, niin silloin koko demokratia hoitolaitoksessa. Hyvä hallinnointi vaatii, ettei julkisen vallan haltijaa voida rangaista. Yksikin rikkeestä/rikoksesta rangaistu poliitikko olisi pelkkää painolastia koko järjestelmälle, jolloin järjestelmä ei voisi kantaa oikeaa lastia, kun sen pitäisi holhota itseään, jotta systeemin saisi valheilla näyttämään hyvin toimivalta ja kansanvaltaiselta.

Jos siis nyt sanktioidaan vaalirahoituksen ilmoittamatta jättäminen, niin silloin järjestelmä puukottaa vain itseään. Poliitikoiden tulee rangaistuksien sijasta etsiä niitä ratkaisuja, joilla politiikkaan saadaan vain rehellisiä ja hyveellisiä ihmisiä --kuten perustuslaissa edellytetään!

Ei ole lainkaan älykästä kuvitella, että poliitikkoa voi rangaista siten, että hän toimisi rankaisun jälkeen kansan parhaaksi. Rankaisu ei ole oikein missään tapauksessa, mutta kaikkein typerintä se on silloin, kun se kohdistuisi hallintoon!

Jos kuitenkin katsotte, että poliitikotkin olisivat rikoslain edessä vastuullisia teoistaan, niin ainoa tapa pitää demokratia terveenä, on antaa jokaiselle vähäisestäkin rikkeestä tuomitulle julkisen viran hoitajalle välittömästi potkut --sen lisäksi, mitä muuta rikoslaissa on teosta määrätty ankarimman mukaan. Älkää pitäkö eduskuntaa avohoitolaitoksena, kuten se on tähän mennessä sitä ollut.

Blogspot: Rohkeat ovat erilaisia
Tiede.fi: Vanhanen on maksettu mies
HS, kotimaa: Inhimillisiä heikkouksia
Blogi Kosmoksen aika: Kerjäläisooppera raikaa ja tulivuori räiskyy
Google: Keppihevonen AND sinenmaa
DejaNews: Keppihevonen author:sinenmaa

Ei kommentteja: