tiistai 15. huhtikuuta 2008

Tuhopoltto

Kivilinnan puuosat eivät ole ihan niin kestäviä kuin sen kivet. Tämä tosiasia on vielä joillekin epäselvä. Oli tietysti hyvä juttu, että jotkut tihulaiset eivät ymmärrä luonnon faktoja ja elämän totuuksia, sillä olen itsekin miettinyt, miten pääsisin eroon kivilinnan puuosista ilman, että minun pitäisi odottaa luonnon armotonta ajan hampaan purentaa.
Nyt melkoinen osa kivilinnan puuta kaasuuntui ja muuntui metsänparannusaineeksi. Kivilinna koki viime sunnuntaina, noin klo 17 tuhopolton.

Tuhotyö ei ollut ensimmäinen: Vuonna 1999 marraskuun 17 päivä muuan roskasakki murtautui kuvassa näkyvän mökin sisälle ja varasti sieltä kaminan, Porin Matin. Sitä ennen siellä oli jo muutama muukin tunari käynyt näyttämässä, ettei osaa tehdä mitään rakentavaa. Yhdenkin kerran yllätin muutaman typeryksen laittamassa sytykkeitä majan seinustalle, kun itse olin sisällä; savua alkoi tulla sisälle ja kun menin ulos, niin pari typerystä juoksi karkuun kuin hiirulaiset.
Sillä kertaa sain tulipalon alun sammumaan ja sain olla muutaman vuoden rauhassa, kunnes viime vuoden helmikuussa siellä oli jälleen tuhottu paikkoja, kts. linkin kuvasta.

Ilmeisesti samat hiirulaiset tulivat sitten syyskuussa 2007 uudestaan; ensin ne riehuivat mielipuolisesti Ilmalan asemalla hajottaen paikkoja ja Hakamäen tien rakennustyömaalla koneita tuhoten. Vartijat ajoivat niitä takaa, kuten kuvasta näkyy.

Eräässä vaiheessa tuo kakaralauma pyrki Kivilinnaan, mutta huomatessaan minut, käyttäytyivät jälleen täsmälleen samoin kuin yllätetyt rotat. Lähtivät siitä sitten viereiselle tielle, mistä huutelivat uhkauksia, joista yksi oli uhkaus polttaa oma kotini. Sen uhkauksen kuuli hyvin myös muuan tuttuni, joka usein oli sen tien sillan alla huoltamassa autoaan. Kun sitten nuo typerykset äkkäsivät tuttuni, niin he kusivat sillalta tuttuni vasta vahatun auton päälle....

Olin viime sunnuntain Elokolossa ja iltapäivän Vantaalla, enkä sateen tähden sitten iltasellakaan mennyt Kivilinnaan, joten löysin vasta eilen maanantaina kotini hiiltyneet rauniot. Viereisessä kuvassa on kotini etuseinä, missä on ulko-ovi ja kuvan vasemmassa laidassa näkyvä aukko onkin yllättäen paljastunut salainen varauloskäyntini, jota ei tietenkään tarvinnut käyttää, ja joka ei olisikaan toiminut tuossa tilanteessa. Kuvassa näkyy aito palomuuri; ei edes tuli päässyt muuta kuin nuoleskelemaan aukon sisäreunoja.

Tässä kuvassa taasen näkyy viimeisen päälle hyvin tehty palo-ovi; eivät edes palomiehet päässeet siitä sisälle moottorisahallakaan. Kuva on siinä mielessä heikkotehoinen, että se paljastaa karmealla tavalla maailman typeryyden; ihmiset kuluttavat suunnattomat määrää energiaa pelkästään suojautumiseen! Ennen vanhaan talossa riitti kevyt ulko-ovi ja sen pidikkeenä lapio tai talikko. Minä päätin siksi v. 2000 tehdä niin rajun ulko-oven, josta jo etukäteen tiesin, ettei siitä mene kukaan ilman minua sisälle, kuten ei sitten mennytkään.
Murhapolttajat ja muut typerykset eivät kuitenkaan ymmärrä, että kaikesta seuraa aina enemmän hyvää kuin pahaa. Niin nytkin. Kaiken puurakenteiden seasta alkaa hahmottua maailman ennännes ihme, kuten jokainen näkevä voi sen itse nähdä.
Olin jo itsekin ajatellut, että puusta pitää päästä eroon; enhän ollut käyttänyt seinissä edes eristemateriaaleja, koska ymmärrän niiden olevan jo valmistuttuaan pelkkää ongelmajätettä, joten tämän hyvin tiedostaen olen pitänyt kivilinnan rakentamisessa painopistettä kivissä. Kivi on ihmisen ja ihmiskunnan elämään verrattuna ikuista, eikä sitä voi edes polttaa, joten se on erinomaista materiaalia jokaiselle, joka haluaa jättää elämästään jälkensä planeetan pintaan.

Typeryksethän eivät pysty jättämään mitään jälkeä, koska he ovat keskittyneet luonnon sanelemasta pakosta vain kestämättömien materiaalien tuhoamiseen, joka on kaksin verroin typerää, koska luonto itsekin mielellään lahottaa ja ruostuttaa ja maaduttaa pehmomateriaaleja. Ei ole lainkaan hyvä tehdä sellaista, joka kuuluu yksin omaan luonnon tehtäväksi. Viisaat ihmiset eivät tuhoa mitään, koska Jumala on antanut tuhon tehtävän yksin luonnolle.
Ennen muinoin ihmiset olivat hyvin hyvin viisaita, koska jos silloin ihmiset olisivat aina tuhonneet entisen ja rakentaneet uudet rakennuksensa entisten päälle, niin meiltä puuttuisivat tyystin muinaismuistot ja muinaiset kaupungit. Juuri siksi ennen vanhaan ihmisillä riitti energiaa jopa rakennusten ylenmääräiseen kaunisteluun ja ornamentointiin, koska he eivät tuhlanneet energiaansa vanhojen rakennusten tuhoamiseen, vaan jättivät ne meille.

Valitettavasti nykyaikana ihmiset ovat yleisesti ottaen viisauden osalta degeneroituneita, joka huomataan juuri laatikkorakentamisesta, johon kuuluu olennaisena osana typerät nuorisojoukot, koska jos nuoret olisivat kiltisti, niin silloin nykyaikakin tuottaisi meidän jälkeemme tuleville muinaismuistoja, kivisiä muinaismuistoja.
katsoa lisää:
Tuhopoltto

2 kommenttia:

T kirjoitti...

Kyllä tekivät inhottavan tempun. Jaksamisia sinulle!

Brainleak kirjoitti...

Kiitos myötiksestä.

Nyt huomasin, että Venninen lähti juuri samoihin aikoihin, -samana päivänä-, kun ilkimykset polttivat taloni?