tiistai 5. helmikuuta 2008

Yhteiskunta hakusessa

Laitoinpa eilen Helsingin syyttäjälle postia. Oikeusasia 2003/28100 oli asiana.
Helsingin kihlakunnan syyttäjänvirasto on vastaanottanut sähköpostinne.
Kvittering
Åklagarämbetet i Helsingfors härad har fått ert e-meddelande.
On se vaan kummaa, kuinka kolmiyhteinen hallinto kehtaa kutsua Suomea yhteiskunnaksi. Omanedun tavoittelu on tietysti yhteistä kaikille virkamiehille, kuten tuomareille ja laillisuuden valvojille, puhumattakaan poliitikoista, joten ehkäpä hallitusherrat todellakin kokevat, että heitä yhdistää ahneus, joten siksi he ovat itsessään yhteiskunta, ahneuden tasavalta, missä ahneus on parhaiten tasan jaettu omaisuus.

Eilen tuli YLE:stä myös MOT-ohjelma. Siinä tuli täysin selväksi, että eihän toki hallinto voi toki olla uskomaton entiselle oikeusministerilleen, joten ei muuta kuin pannaan tuomarit ja kaikki laillisuuden valvojat asialle julistamaan Maija Lahtinen syylliseksi rikokseen, jonka hallinto oli yksin yksissä tuumin ahneuksissaan itse tehnyt.

Sitten on muuan asunnoton, joka kertoi internetiin Helsingin Sanomain keskustelujen kautta tarinansa, koska yhteistuumin toimiva ahneuden systeemi oli ahneuksissaan unohtanut jälleen kerran pääasian, eli kaikkien hyväksi toimivan valtion toteuttamisen.

On se vaan hienoa, että hallitusherroillakin on kunniansa, josta tulee pitää kiinni jopa siten, että pistää hyvin koulutetut leipätuomarit asialle, jotta hallinto ei vaan menettäisi kunniaa niiden rikosten tähden, jota se alvariinsa toimittaa. Ja jos tuomarit eivät riitä palauttamaan rikollisen hallinnon kunniaa, niin ahneiden valtiolla on vielä laillisuuden valvojat, jotka ovat rikkaiden viimeinen tukipilari, johon he voivat aina luottavaisesti kunniansa ripustaa, kuten Mona Lisan Lovren museon seinälle.

Suomessa ei kuulemma tapahdu kunniamurhia? Mutta se on aina ihmisten murhaamista, jos hallinnolla pitää olla koukku seinällä, jossa hallinnon kunnia riippuu. Sillä aina, kun joku luulee, että hänellä on kunniaa, niin hän on aina valmis puolustamaan sitä miten tahansa, välittämättä hittojakaan mistään oikeudenmukaisuudesta.

Koska rikkaat ovat monopolisoineet hallinnon yksinoikeudekseen, niin siksi hallintoa on mahdoton vapauttaa kunniansa ylläpitämisestä, sillä hallinnon kunniassa ei ole kyse mistään muusta kuin rikkaiden täysin paatuneesta omastatunnosta, jossa kunnia on kaikki kaikessa, ja jota rikkaat puolustavat kolmiyhteisen hallinnon kaikilla tasoilla välittämättä mitään yksityisten kansalaisten oikeuksista.

Juuri kunniasta on kyse myös Maija Lahtisen tuomitsemisessa rikolliseksi olemattomasta rikoksesta, koska hallinto pitää kiinni entisen oikeusministerin, eli ns. hallinnon kunniasta, sillä eihän se olisi sopivaa ahneille, että heidän ikiomat leipätuomarit alkaisivat tuomita heitä itseään.
Sama kunnia-asia koskee myös kunniaoikeusmurha-asiaa nro 2003/28100. Siinäkin Helsingin kaupunki ja Helsingin käräjäoikeus tekivät minusta rikollisen tekoon, jota ei ole koskaan tapahtunut, koska kyseessä on ahneuden ylläpitäminen ja sen hellä hoitaminen aina siihen päivään asti, kun Suomi kuolee lopullisesti, ja rikkaat ovat saaneet sen minkä halusivat; monikulttuurisen sekasorron

Yhteiskuntaa ei ole koskaan ollut tällä planeetalla olemassa. Ihmiset ovat omahyväisiä, ylimielisiä, kilpailun nimeen vannovia fanaatikkoja, jotka julistavat yhteisöllisyyttä yhtä hartaasti kuin uskovaiset Raamatun sanaa. Kuten uskovaisille hyvyys on ainoastaan Raamatun kirjaimina, niin samoin yhteiskunta on kaikille palkanvaatijoille; ahneille pelkkä sana, jota hokemalla he luulevat, että yhteiskunnasta tulee totta pelkästään hokemalla.
Kunniamurha

Aamulehti: KKO: Maija Lahtisen tuomiota ei saa panna täytäntöön

Blogi: Poliittiset tuomiot Suomessa

Ei kommentteja: