sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Kosovon valtio

Heippa rallaa. Tekisi mieli ampua muutama ilotulite Kosovolaisten riemun tähden, sillä jälleen kerran koko maailmalle osoitettiin, miten maailmaa tulisi hallita; antamalla kaikille itsenäisyys.

Maailma ei voi yhdentyä -- ennen kuin kaikki ovat tunnustaneet kaikkien itsenäisyyden. Vasta itsenäiset alueet itsenäisine ihmisineen voivat liittyä aidosti ja kestävästi yhteen; sotiminen, köyhyys ja kärsimys tulee jatkumaan niin kauan, kun yhtenäisyyteen pyritään voimalla ja väkivallalla.

Jos serbit ja Venäjän johtajat aidosti haluaisivat Kosovon ja kosovolaisten hyvä ja tahtoisivat heidän ystävyyttään, niin se kävisi tosi helposti; lopettaa vain vaatimasta heitä olemaan muuta kuin itsenäisiä.

Eivät sellaiset ole suuria, jotka haluavat alistaa muita ns. valtansa alle. Ei se ole suuruutta, jos haluaa lisää ja lisää ihmisiä kansakunnan nimenhuutoon. Johtaja voi osoittaa suuruutensa vain siten, ettei vaadi ketään valtansa alle, alaiseksi. Todellinen suuruus on tasavertaisuutta, kumppanuutta. Haasteellisiin paikkpo9ihin pääsevät parhaiten perille sellaiset, jotka toimivat vapaaehtoisesti yhteistyössä.

Jos Putinin pitäisi päästä Etelänavalle, niin tuskinpa hän ottaisi sinne kumppanikseen yhtään kosovolaista! Jos venäjäläiset haluavat Marsiin, niin he pääsisivät sinne parhaiten pitämällä muita maita ystävinään. Ystävät eivät alista toisiaan, eikä kukaan alistettu voi olla alistajan ystävä. Älä koskaan lähde matkalle muiden kuin ystävien kanssa, koska vain siten voit olla varmasti iloinen.

Ihminen saa todellisia ystäviä vain ilmaiseksi. Ystävyyttä ei saa rahalla eikä voimalla. Ohjuksilla ei voi ampua ystäviä, eikä aseita koskaan kohdisteta sellaisiin, joita halutaan kumppaneiksi.

Kun kaikki alueet ja niiden ihmiset olisivat itsenäisinä, niin silloin ei ole mitään väliä, mihin valtioon ne kuuluisivat. Karjala ei kuulu sen paremmin Suomelle kuin Venäjällekään, vaan yksinomaan karjalalaisille.
Vain sellaiset vaativat Karjalaa itselleen, jotka eivät ole itsenäisiä. Vain itsenäiset ihmiset voivat antaa Kosovoillekin itsenäisyyden. Ja vain sellaiset eivät pysty antamaan Kosovoille itsenäisyyttä, jotka vain luulevat olevansa itsenäisiä, mutta todellisuudessa he ovat tämän maailman roskasakkia

Jos haluat olla maailman johtaja, anna kaikille itsenäisyys. Ystävät eivät vaadi sinulta mitään! Kumpi sinä olet?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen ystävä, ehdoitta, tässä näin.
Olen lähellä, yhtaikaa kaukana-
Hengitän maailmaa, näen maailmamme.
Sanat putoavat kuin kivet,
rakentavat sisälleni linnan. Vierasta odotan,
sinulle avaan oven.

Unknown kirjoitti...

minä uskon että tulee päivä jolloin maapallolla ei ole erillisiä valtioita.Tulee jokin suurempi uhka jolloin heitetään vanhat erimielisyydet roskakoriin.Näinhän kävi tosin pienemmässä mittakaavassa Suomessa talvisodassa.

Brainleak kirjoitti...

Minäkin uskon siihen, että kun maailma pääsee eroon rikkaista, niin sen jälkeen vasta ihmiset voivat aidosti kokea yhteisöllisyyttä -- ilman rajoja.

Typeryksinä rikkaat koko ajan luovat rajoja ja säätelevät lakeja, joiden ainoa tarkoitus on estää ihmiskunnalta hyvyys, kauneus ja totuus.

Rikkaan elämä ei vaadi ihmiseltä yhtikäs mitään; yksikään rikas ei pystyisi elämään niin viisaasti, että selviäisi edes sadalla dollarilla päivässä --

mitä vähemmällä ihminen pärjää sitä viisaampi ihminen on.

Edellinen lause on kapitalismin perustotuus; rikkaat ja heidän täydellisen typerät asiantuntijat eivät ole koskaan tajunneet, mitä kapitalismi on.

On äärettömän typerää vaatia muita tekemään työtä halvalla ja tehokkaasti, kun samaan aikaan itse tulee yritykselle ja yhteiskunnalle jumalattoman kalliiksi.

Rikkaiden ongelma on juuri siinä, että heillä on kyllä ahneutta, mutta ei yhtään järkeä.

Poliitikot täydellisinä typeryksinä eivät ole koskaan tajunneet, että mitä enemmän he vaativat valtion kassaan tuloja sitä kalliimmaksi elämä tulee ns. köyhille ja sitä syrjäytetympiä rikkaat ovat elämästä